Suomen valtion velkaantumisvauhti on viime vuosina ollut nopea. Finanssikriisin puhjettua vuonna 2007 oli Valtiokonttorin mukaan valtion velka 56 mrd euroa eli 30 % BKT:sta. Viime vuonna velka oli melkein 80 mrd euroa eli 45 % BKT:sta. Velkaa on otettu lisää 6 mrd vuosivauhdilla mikä vastaa kuudesosaa vuosittaisista verotuloista. Neljässä vuodessa Suomen valtion velka on siis noussut keskimäärin yli 9 prosenttia vuodessa. Se ei ole vähän.
Keskustelu Suomen valtion velkaantumisesta onkin ollut käynnissä istuvan hallituksen alkuvaiheista lähtien. Hallituksessa on ollut ainakin kaksi eri linjaa velkaantumisesta: se pitää saada pienentymään heti tai sitten vähitellen. Hallituksen todellinen linja on kuitenkin selvä: velka otetaan edelleen ja toistaiseksi sitä voidaan ottaa paljon. Aivan viime päiviin saakka on nykyisen hallituksen linjauksella ollut Suomen koko poliittisella kentällä käytännössä laaja kannatus.
Hallituksen tavoite on saada kaudellaan velan suhde BKT:seen laskemaan. Niin kauan kuin talous kasvaa, lisää velkaa voidaan siis ottaa kun vain otetaan aiempaa vähemmän. Jos talous kutistuisi, tarvittaisiin jo otettujen velkojen takaisinmaksua nettomääräisesti jotta velkasuhde laskisi. Hallituksen velkatavoite on siten erityisen haastava tilanteessa, jossa taloudella muutenkin menee huonosti.
Se ei kuitenkaan ole velkatavoitteen ongelmallisin piirre. Ongelmallisinta on valmius antaa velan kasvaa luottaen siihen, että sijoittajien luottamus Suomen velanhoitokykyyn säilyy vahvana. Myös kahdessa edellisessä hallituksessa vallitsi tällainen valmius. Sijoittajien luottamus Suomeen on kuitenkin yhtä ehdollinen kuin muihin maihin. Suomen tilannetta rasittaa velan lisäksi euroalueen puitteissa annetut tukisitoumukset sekä viimeisten vuosien aikana toteutuva teollisuuden voimakas rakennemuutos.
Suomella on vahvat luottamusta ylläpitävät tekijät puolellaan. Emme ole koskaan jättäneet velkamme maksamatta, toisin kuin monet euromaat. Selvisimme omin päin vaikeasta ja Neuvostoliiton romahduksen vauhdittamasta pankkikriisistä 1990-luvulla. Olemme ryhtyneet pitkävaikutteisiin toimenpiteisiin mm. eläkerasituksen vähentämisessä. Poliittista ja yhteiskunnallista vakautta ei meillä vielä pidetä uhattuina. Suomessa ei ole maan tai valtion talouteen nähden ylisuuria pankkeja jotka voisivat tuottaa hallitsemattomia yllätyksiä.
Luottamusta ylläpitävät tekijät ovat kuitenkin heikentymässä. Mahdollisuudet selviytyä 1990-luvun tapaisesta pankkikriisistä ovat heikommat koska omaa (devalvoitavaa) valuuttaa ei nyt ole. Pitkävaikutteiset toimenpiteet vaikuttavat vasta tulevaisuudessa ja euroalue on juuri nyt finanssikriisissä. Suomen vakaita oloja saattavat lähiaikoina koetella heikko talous, euroalueelle suoritettavat (tappioiden muodossa) maksut ja eripura elintason alenemisen jakautumisesta. Pankkien koko on taas vähemmän tärkeä jos kustannukset määräytyvät muiden maiden pankkiongelmien mukaan, kuten nyt. Kaikki tämä tiedetään ja sitä punnitaan päivittäin markkinoilla.
Kaikki on toistaiseksi hyvin mutta tunnelma rahoitusmarkkinoilla saattaa muuttua hetkessä. Sijoittajien herkkyys on kriisin aikana vielä suurempi kuin tavallisesti. Kukaan viranomainen ei pysty luotettavasti arvioimaan milloin Suomen velkaantuneisuus kaikkine osatekijöineen osoittautuu liian suureksi. Sellaisessa tilanteessa ainoa vastuullinen politiikka on jarruttaa hyvän sään aikana. Jarrutus jo heti finanssikriisin alettua olisi ollut ihanteellista, mutta nykyiselle hallitukselle se on välttämätöntä. Tarve tulee nyt valitettavasti talouden heikentymisen aikaan, mutta ajoitus on ollut jo kolmen enemmistöhallituksemme valinta. Tyytykäämme siis siihen.
Maamme hallitukselle on valitettavasti suositeltava nykyisen velkaelvytyksen lopettamista mahdollisimman nopeasti. Kyse ei enää voi olla pelkästään velanoton hidastamisesta rakenteellisten toimien avulla vaan siirtymisestä jo otetun velan vähittäiseen takaisinmaksuun. Mikään ei vakuuta niin kuin käytännöt teot ja niihin pitää nyt vapaaehtoisesti ryhtyä. Vaihtoehtona on tilanne jossa Suomi joutuu jarruttamaan velkaantumista markkinoiden painostuksesta – ja sitä velkajarrutusta ei enää laskettaisi hyödyksemme vaan merkiksi uudesta heikkoudesta.