Suuri on aina kaunista?

Lainaa annetaan halvimmalla niille jotka varmimmin pystyvät maksamaan se takaisin. Tämä perustotuus toimii kaikkialla missä lainatoimintaa hoidetaan yksityisillä markkinoilla. Siitä tulee ongelma niille yksityisille, valtioille ja pankeille jotka ovat joutuneet tilanteeseen jossa niiden maksukykyyn ei luoteta. Silloin kun ei tulisi toimeen ilman lainarahaa, sitä on juuri siksi erityisen vaikea saada.

Euroalueella päättäjien kauhukuva dominovaikutuksista perustuu tähän. Pelätään, että yhden pankin maksuvaikeus johtaa sille aikanaan lainaa antaneiden muiden pankkien tai muiden finanssilaitosten luottokelpoisuuden heikkenemiseen. Näistä tartunta etenee uusiin pankkeihin ja kohta voi suuri osa pankkikenttää olla lainarahan tarpeessa sitä enää saamatta.

Dominovaikutus on itse asiassa merkki rahoitusmarkkinoiden terveestä toiminnasta ja pankkien riskienhallinnan toimivuudesta. Luottoa ei tietenkään pidä myöntää ellei usko sen takaisinmaksuun sovituin ehdoin. Pelottavaksi dominovaikutus tulee vasta silloin, kun markkinoilla on runsaasti vakavaraisuudeltaan kyseenalaisia pankkeja jotka ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa. Riittävän suuren osan pankkimarkkinoita päädyttyä vaikeuksiin joutuvat helpommin niistä myös terveet epäilyksen alaisiksi.

Eräät pankit arvioidaan muita tärkeämmiksi pankkimarkkinoiden dominovaikutusten kannalta. Nämä ovat joko erityisen suuria (”too big to fail”) tai ehkä keskeisiä tärkeiden osamarkkinoiden toiminnan kannalta (”systemically important banks”). Parhaillaan pyritään kansainvälisesti selvittämään tällaisten pankkien ominaisuuksia jotta niihin voitaisiin kohdistaa erityisvalvontaa.

Suuret pankit ovat melko varmasti tärkeitä dominovaikutusten kannalta, mutta pankit voivat olla tärkeitä koostaan riippumatta. Esimerkiksi Lehman Brothers, joka konkurssillaan 2008 melkein pysäytti kansainväliset rahoitusmarkkinat, oli ennen kaikkea tärkeä johdannaismarkkinoiden eräänä keskipisteenä. Silti on perusteltua pitää ainakin suuria pankkeja erityisen tärkeinä rahoitusmarkkinoilla. Toisella tavalla sanottuna, suuret pankit muodostavat ajoittain erityisen suuren riskin rahoitusmarkkinoiden toiminnalle.

Rahoitusmarkkinoilla on siten vuosikymmenien ajan pidetty selviönä, että suuret pankit nauttivat tarvittaessa julkisen vallan erityistä suojaa. Vaikka pankkien omistajille ja johdolle kriisien sattuessa voi käydä huonosti, on pidetty varmana, että julkinen valta tarvittaessa varmistaa pankin maksukyvyn. Suuret pankit ovat siten luotonantajien silmissä turvallisempia kuin pienet pankit ja turvallisia silloinkin, kun niiden vakavaraisuus on heikko. Viime vuosien kriisipolitiikka USA:ssa ja Euroopassa on tietenkin osoittanut tämän todeksi harvinaisen vakuuttavasti.

Viime aikoina on yritetty selvittää, miten tämä valtioiden erityissuojelu vaikuttaa suurten pankkien lainakustannuksiin (www.imf.org/external/pubs/ft/wp/2012/wp12128.pdf). Kuten odotettua, suuret pankit näyttävät saavan markkinoilta lainaa halvemmalla kuin pienemmät. Mikä ei ollut mielestäni odotettua, on arvioidun vaikutuksen suuruus. Jos tutkimustuloksiin on uskomista saavat erityisen suuret pankit (”too big to fail”) lainansa 2/3 – ¾ prosenttiyksikköä halvemmalla kuin muut. Otetaan esimerkkinä Deutsche Bank, jonka koko ulkoinen rahoitus ylitti 1000 miljardia euroa vuonna 2011. Markkinoiden arvioima julkinen ”pelastussitoumus” olisi karkeasti arvioiden tuottanut pankille ja sen omistajille 6-8 miljardia euroa ylimääräistä nettokorkotuloa vuodessa jos mainittu selvitys on oikea.

Summa on noin kolmannes pankin kirjaamasta vuoden 2011 nettokorkotulosta (17½ miljardia euroa). Vaikka selvityksen arvio keskimääränä saattaisi olla yksittäisen pankin osalta liian korkea on ilmeistä, että pelkästään koolla ansaittu summa on suuri. Suuren pankin haluttomuus tulla pakotetuksi pienemmäksi, kuten eräät asiantuntijat ovat toivoneet, on hyvin ymmärrettävä.

Viime vuosien kriisipolitiikka ei liene heikentänyt koon tuomia etuja pankkimarkkinoilla. Tietääkseni ei ole mitään todisteita siitä, että suuret pankit ovat pieniä riskittömämpiä. Sen sijaan on runsaasti viitteitä siihen, että suuren pankin johtokunnan tekemät virheet ovat valtioille ja niiden asukkaille kohtalokkaammat kuin muiden. On syytä toivoa, että viranomaisten mielenkiinto riittäisi tämän asian pohtimiseen finanssikriisin pelastustoimien yhteydessä.

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.
This entry was posted in Kommentit and tagged , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *