Äsken julkaistun EKP:n vakausraportin1 mukaan euroalueen rahoitusmarkkinoita leimaa sijoitusriskien aliarviointi. Tämä ei ole vain eurooppalainen ongelma vaan esiintyy myös mm. USA:ssa. Jos sijoittajien riskikäsitys jostain syystä lisääntyisi, olisivat ehkä edessä omaisuusarvojen merkittävä lasku ja sijoitusmarkkinoiden häiriöt. Kansantaloudellisia vaikutuksia voimistaisivat pankkien jatkuva haavoittuvuus (heikko kannattavuus ja alhainen pääomitus) sekä valtioiden riippuvuus velkarahoituksesta.
Varoitus on paikallaan ja tervetullut siitä huolimatta, että se tulee hyvin myöhään. Kuten lukijani muistanevat, on rahoitusomaisuuden yliarvostuksen mukanaan tuomista riskeistä esim. USA:ssa oltu jo pitkään huolissaan. Huolettomuus sijoitukseen liittyvistä riskeistä näyttää siellä yleistyneen2. Näiden arvopapereiden ostajilla ei ole juurikaan turvaa lainaajan selvitystilassa. Samalla taloudellisten riskien Kiinassa ja Japanissa on jo kauan todettu kasvaneen. Kehittyneiden maiden sijoitusmarkkinoilla vallitsee taas lisääntyvä usko siihen, että omaisuusarvot muuttuvat vain ylöspäin tai että tarvittaessa ehditään kyllä myydä tappioiden rajoittamiseksi.
Vuosikymmen edellisestä kriisistä on vasta kulunut kun on syntymässä uusi laajalle levinnyt vakaumus sijoittamisen riskien vähenemisestä. Epäilemättä selvitetään tiedemiespiireissä joskus tulevaisuudessa perinpohjin mistä tämä johtuu. Tällä hetkellä näyttää ilmeiseltä, että se on yhteydessä ennen kaikkea keskuspankkien käytännössä rajattomaan ja ilmaiseen rahan tarjontaan pankeille ja niiden kautta valtioille ja sijoittajayhteisölle. Valvonta ei nytkään ole tiukentunut ajoissa riittävästi, jotta keveän rahapolitiikan synnyttämiä ylilyöntejä olisi voitu välttää.
On ilmeistä, niin kuin myös EKP toteaa, että omaisuusarvojen merkittävä lasku3 vaikuttaisi kielteisesti sekä pankkien taseissa olevien saatavien arvostukseen että velkaantuneiden valtioiden vakauteen. Korkeampi riski merkitsee korkeampia korkoja eli suurempia valtioiden budjettimenoja. Tämä taas lisää joko rahoitustarpeen tai menoleikkausten painetta ennen kaikkea heikoimpien valtioiden osalta joiden rahoitusehdot kiristyisivät muita selvästi enemmän. Edessä olisi tällöin joko uusi valtioiden menojen karsimisaalto tai valtioiden lisävelkaantuminen suoraan tai epäsuorasti keskuspankin kautta.
Tämä on se ympäristö jossa Suomelta ja muilta euromailta vaaditaan sitoutumista yhteisvastuuseen euroalueen pankkijärjestelmästä. Pankkiunionin puolestapuhujat korostavat, että yhteisvastuu takaa tulevaisuuden ongelmien paremman hoidon ja vieläpä sijoittajien kustannuksella. Toisaalta EKP:n ja muidenkin arvion mukaan nämä tulevaisuuden ongelmat saattavat toteutua jopa aivan lähiaikoina. Jos pankkiongelmat lisäksi toteutuvat yleisinä ja vakavina olisi taas edessä joko veronmaksajien antama pankkituki tai laajamittainen euroalueen pankkien selvitystila.
Suomen talouspolitiikalle tällaisten tulevaisuuden näkymien toteutuminen olisi hyvin vakava. Uudet rahoitusmarkkinoiden ongelmat vaikeuttaisivat valtion budjettirahoitusta samalla kun niiden epäsuorat vaikutukset heikentäisivät vientinäkymiä. Velkaisin osa suomalaisista olisi altis sekä nouseville koroille, aleneville omaisuusarvoille että heikentyvälle työllisyydelle. Suomen luottokelpoisuutta heikentäisivät vaikea taloustilanne ja euroalueen lisääntyvä yhteisvastuu. Pysyminen euroalueella edellyttäisi nykyistäkin voimakkaampaa kotimaisen kustannustason alentamista, mikä voisi pahimmillaan laukaista deflaatiokierteen.
Maamme lukuisat optimistit voivat perustellusti todeta, ettei mitään ratkaisevan ikävää ole vielä tapahtunut. Voidaan myös vakuuttaa, että pankkiunionin syntyminen parantaa markkinaluottamusta, valvontaa ja kriisinhoitoa riittävästi uusien ongelmien torjumiseksi4. Jos optimistiset odotukset kuitenkin jäävät toteutumatta olisi edessä kuitenkin erittäin nopea ja vaikea talouspolitiikan kiristämisen tarve.
Näistä riskeistä riippumatta jäävät Suomen suuret valinnat entiselleen. Mahdollinen uusi euroalueen rahoitusmarkkinakriisi tekee niistä entistä kiireisempiä. Jos jatkamme eurossa on joka tapauksessa edessä usean vuoden kova kustannus- ja budjettikuuri euroalueen virkamiesten valvonnassa. Jollemme pysty tähän on edessämme joko ero eurosta tai pysyvä suurtyöttömyys. Tästä riippumatta on ratkaistava, millä keinoin voidaan Suomessa nopeasti synnyttää lisää kannattavia yrityksiä työpaikkoineen.
Ehkä ei ole niin yllättävää, että eurovaaleissa oli ehdolla niin edustava joukko suomalaisia tähänastisia päättäjiä.
- Löydettövissa osoitteesta http://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/financialstabilityreview201405en.pdf??b9ad281efe7751025dd1bb9b6673e07c ↩
- Yksi merkki tästä on vakuudettomien velkapapereiden (”covenant-lite loans”) uusi yleistyminen. ↩
- Eräs arvio USA:n osakemarkkinoiden yliarvostuksesta löytyy osoitteesta http://hussmanfunds.com/wmc/wmc140519.htm. Sen mukaan S&P 500 osakeindeksin palautuminen normaalitasolle edellyttäisi sen puolittumista nykytasosta. Laskulle tyypillinen yliampuminen saattaisi tietenkin johtaa vielä suurempaan muutokseen ennen palautumista. On varmaa, että tällainen tapahtuma USA:ssa vaikuttaisi samaan suuntaan myös euroalueella voimakkaiden rahoitusmarkkinakytkentöjen kautta. ↩
- Tällöin pidetään merkityksettömänä sitä, että pankkiunionin virastot ovat, keskiössä olevaa EKP:tä mukaanlukien, samat jotka epäonnistuivat edellisen kriisin ennakoimisessa ja hoitamisessa. On epäselvää, miten virkamiesten vastuusuhteiden muutos johtaisi heidän viisautensa ja ammattitaitonsa lisääntymiseen. ↩