Unohdettuja Ukraina-tietoja?

Tämän sivuston varsinaisena aiheena on euroalueen toistuvat pulmat eikä Ukrainan kriisi. Niillä on kuitenkin yhteyttä siinä, että molemmista tapahtumasarjoista tarjotaan laajasti ja innokkaasti kansalaisille selvät ja päättäjiemme kannalta kauniit tarinat. Vaikka kertomus euroalueesta mielestäni parhaillaan on vakavasti vääristynyt, saattaa kertomus Ukrainan tapahtumista tietenkin silti hyvinkin olla paikkaansa pitävä.

Kuulin kuitenkin pari päivää sitten Ylen radiouutisissa viittauksen Donetskin alueella oleviin Ukrainan armeijan ja yllättävästi myös “Oikean Sektorin” tiesulkuihin. Etsiessäni tietoja Oikeasta Sektorista tuli eteen jossain määrin vaihtoehtoinen Ukraina-tarina siihen verrattuna, mitä julkisessa sanassamme yleensä kuulee. Artikkeli lisäviittauksineen löytyy osoitteesta http://consortiumnews.com/2014/09/02/whos-telling-the-big-lie-on-ukraine.

En ole riittävästi asiantuntija jotta voisin sanoa mitään varmaa artikkelin sisällöstä. Se kuitenkin esittää tietoja jotka muistan liikkuneen julkisuudessa aivan Ukrainan levottomuuksien alkaessa muttei yleensä sen jälkeen. Lukija päättäköön siksi itse artikkelin uskottavuudesta ja paikkaansapitävyydestä. Jos se pitäisi paikkaansa olisi kuitenkin EU:n yhä innokkaammin tukemien osapuolten joukossa melko epäilyttäviä aineksia. Kyseessä olisi siinä tapauksessa jo toinen ilmeisen yksipuolinen tarina johon Suomen viralliset tahot olisivat liittyneet ja ehkä uskoneetkin.

Kiinnostuneet voivat löytää tietoja artikkelin ilmeisesti vakavasti otettavasta kirjoittajasta lähteestä https://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Parry_%28journalist%29.

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.
This entry was posted in Kommentit and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *