Mitä pitää ajatella hallituksen tähänastisista talouspoliittisista toimista ja odotettavissa olevista reaktioista niihin?
Yksinkertaisimmillaan näyttää siltä, että hallitus on nyt tehnyt osan siitä mikä on välttämätöntä etenkin julkisen sektorin velkaantumiskehityksen hidastamiseksi. Samalla näyttää siltä, että hallitus myös halusi osoittaa, mikä ei ole porvarihallitukselta täysin odottamatonta, ettei se juurikaan välitä työntekijäjärjestöjen kannoista.
Tarkemmin sanottuna hallitus näytti haluavan provosoida ja onnistui siinä komeasti. Silmissä oli ehkä pikemminkin Englannin kuin Saksan työmarkkinamalli. Työntekijäjärjestöt taas näyttävät olleen hyvinkin valmiita provosoitumaan mahdollisimman pikaisesti. Häämöttävä tulos häiriöineen ei parhaimmillaankaan auta Suomen taloutta velkaantumisen taittamisessa, kasvun edistämisessä tai kilpailukyvyn nostamisessa.
Jos hallituksella olisi ollut aito halu välttää vastakkainasettelua olisi tehdyt päätökset voitu esittää vähemmän ärsyttävällä ja periaatteita korostavalla tavalla. Esimerkiksi:
– Muutokset, mukaan lukien pakottava lainsäädäntö, olisi voitu ehdottaa voimassa oleviksi vain määräajaksi. Tämän jälkeen katsottaisiin, edellyttääkö maan tilanne että niitä jatketaan. Tämä olisi antanut selvän viestin, että kyse on hätätoimenpiteistä eikä valtapolitiikasta.
– Yritysten ja yritystoiminnan tukemisen ohella olisi, ihaillun Saksan mallin mukaan, voitu ottaa käyttöön järjestelmä työntekijöiden laajennetuksi edustukseksi yritysjohdossa. Tämäkin olisi voimassa vain määräajan, se ei maksaisi työnantajille mitään mutta viestittäisi, että kyseessä on tasapuolisista hätätoimenpiteistä eikä valtapolitiikasta.
Jos hallitus haluaisi käynnistää keskusteluja jostain, olisi syytä pohtia miten se voisi edelleen helpottaa työehtojen paikallista sopimista. Pidemmällä aikavälillä tämä on aivan keskeinen edellytys sille, että maassamme voisi toimia samanaikaisesti ja kohtuullisin kustannuksin hyvin eri tuottavuuden tasoa omaavia yrityksiä. Jos hallitus haluaisi käytännön tulosta olisi varmaan hyvä olla esittämättä sellaisille keskusteluille tarkkoja ennakkoehtoja. Tulosten riittävyyteen voi aina ottaa kantaa sitten kun sellaisia on. Ehkä tällaisiin keskusteluihin vielä on mahdollisuuksia kiristyneestä ilmapiiristä huolimatta.
Suomessa on nyt vallassa päättäjäpolvi jolla ei ole muistoa eikä ehkä ymmärrystäkään yhteiskunnallisen vastakkainasettelun synnyttämästä henkisestä ankeudesta. Jos tällaisen ajan sallittaisiin palata kannattaa harkita, toisiko tämä maahamme todella sellaisen ilmapiirin jossa kukoistaisivat innovaatio, korkea teknologia, luottamus tulevaisuuteen ja laajaan yhteysverkkoon tukeutuva toiminta. Joka ei tähän usko, sen kannattaisi nyt tehdä kaikkensa kuumapäiden, erilaisten fundamentalistien ja mielikuvapoliitikkojen esiintymisten rauhoittamiseksi.