Suomella edessään merkittävä tienhaara

Keskipakoisvoima on kasvanut EU:ssa ja jopa euroalueella. Brexit näyttää todella toteutuvan. Britannia vaikuttaa valmiilta tarvittaessa luopumaan taloudellisista eduista saadakseen takaisin yksinoikeutensa määrätä maahanmuutosta ja lainsäädännöstä. Puola ja Unkari haluavat kehittää omia yhteiskuntamallejaan, jotka eräiltä osin eivät vastaa muun unionin periaatteita. Kreikassa vallitsee syvä taloudellinen lama ja maa näyttää voivan enää valita sen jatkumisen ja euroeron välillä. Useissa keskeisissä EU-maissa ovat nykyisen integraatiomallin vastaiset poliittiset liikkeet vahvistaneet asemiaan jo usean vuoden ajan.

Sekä Brexit että Trumpin voitto USA:n presidentinvaaleissa näyttävät perustuvan osittain samoihin syihin. Eräiden analyysien mukaan (niin kuin tässä, tässä ja tässä) maita ovat pitkään hallinneet globalisaation, integraation ja digitalisaation hyötyyn uskovat ja siitä hyötyvät ryhmät. Kehityksestä vähemmän hyötyneet tai siitä jopa kärsineet on jätetty käytännön päätöksenteossa huomiotta tai ne ovat itse jättäytyneet vaikuttamisyrityksistä sivulle. Auttaminen sosiaalimenoja kasvattamalla, niin kuin useissa maissa on tehty, ei ole estänyt näiden ryhmien tulevaisuuskuvien synkentymistä. Globalisaatiosta hyötyvien maahanmuuttajien määrän kasvu näyttää antaneen monessa tapauksessa sysäyksen viime vuosikymmenten kehityksen aktiiviselle vastustamiselle.

Neljään liikkumisvapauteen (tavarat, palvelut, pääoma ja ihmiset) perustuvalle EU:lle tällaisen kehityksen vahvistuminen olisi kohtalokasta. Unionin yhtenäisyys perustuu siihen, että poliittiset päättäjät kaikissa jäsenmaissa sitoutuvat sellaisiin hankkeisiin, järjestelyihin ja lainsäädäntöön, joka varmistaa ja vahvistaa näitä neljää vapautta unionin sisällä. Euroalueen yhtenäisyys perustuu tämän lisäksi vaatimukseen, että kansalaiset eri maissa suostuvat vielä pidemmälle menevään sitoutumiseen ankarien taloudellisten seuraamusten uhalla. Hidas kasvu, korkea työttömyys, pankkiongelmat sekä alistuminen euroalueen viranomaisten määräyksiin ovat vähitellen niiden maiden kohtalo, jotka eivät sisäisin toimin pysty tai halua ylläpitää kilpailukykyään. Lopputavoitteena pidetään ainakin EU-viranomaisten keskuudessa käytännön liittovaltion syntymistä (kts. viiden presidentin raporttia).

On vaikeaa kuvitella, että EU:ta tai euroaluetta voitaisiin vakaasti ja onnistuneesti kehittää tilanteessa, jossa useissa maissa toimii aktiivinen tyytymättömien vähemmistö. On todennäköistä, että lähiajan vaalit ja muu kehitys EU:n jäsenmaissa osoittavat kasvavaa tyytymättömyyttä saavutettuun integraatioon ja sen seuraamuksiin. Tämän takia on käytännössä pakko muuttaa joko unionin tavoitetta, aikataulua tai laajuutta.

Unionissa voitaisiin erotella muutama iso kysymys (esim. ilmasto, kauppa, ulkorajat) joita olisi tehokkainta hoitaa yhdessä. Muut asiat jätettäisiin jäsenmaiden vastuulle ja unelmat liittovaltiosta unohdettaisiin. Vaihtoehtoisesti voitaisiin pyrkiä pysäyttämään integraatiokehitys suunnilleen nykytasolle toivoen, että jäsenmaat sisäisillä ohjelmilla (sosiaalipolitiikka, kasvua kiihdyttävät toimet) vähitellen saisivat tyytymättömien määrän vähenemään. Lopuksi voitaisiin sopia usean vauhdin EU:sta, jossa vain osa jäsenmaista jatkaisi kohti liittovaltiota muiden saadessa luvan edetä ehkä huomattavastikin hitaammin.

Viime kuukausien keskustelussa nämä vaihtoehdot ovat kaikki olleet tavalla tai toisella esillä. Etenkin Itä- ja Keski-Euroopan jäsenmaat kannattavat valtuuksien palauttamista jäsenmaille (esim. tässä). EU-komissio on vakuuttanut jo hidastaneensa uusien säädöshankkeiden tekemistä ja siten siltä osin integraatiokehitystäkin, vaikka se samalla aikoo jatkaa uusien isojen hankkeiden toteuttamista (ilmoitus tässä). Suuret jäsenmaat ovat osaltaan päätymässä näkemykseen, että Britannian eroon tulee vastata jäljelle jäävien jäsenmaiden vielä tiukemmalla ja nopeutetulla integraatiolla (mm. tässä). Yleisemminkin jäsenmaat ovat vaatineet yhteisiä ponnistuksia rajavalvonnan ja puolustuksen hyväksi (tässä ja tässä). Ehdotuksia talouspolitiikan nykyistä vielä tiukemmasta koordinaatiosta on myös odotettavissa. Edessä on siis uusia merkittäviä vastuun ja vallan siirtoja EU:n viranomaisille (niin kuin viiden presidentin raportissa on ehdotettu). Vastahakoisten jäsenmaiden tyynnyttämiseksi on siksi samalla uudelleen herätetty henkiin ajatus usean vauhdin EU:sta (esimerkiksi tässä)

Merkit viittavat nyt siihen, että Britannian ero johtaa integraation tiukentamiseen, nopeuttamiseen ja syventämiseen siihen halukkaiden jäsenmaiden osalta. Muut jäsenmaat voivat jättäytyä tästä kehityksestä mutta velvoitetaan ehkä joskus liittymään siihen. Edellytyksenä tälle kehitykselle on, etteivät EU-skeptiset voimat vahvistu valtaanpääsyyn saakka tämän vuoden vaaleissa Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa huolimatta integraatiokehityksen nopeutumispaineista. Mikäli näin kuitenkin tapahtuu olisi todennäköisemmin edessä euroalueen ja ehkä EU:nkin pirstoutuminen. Saksan edun mukaista olisi, siihen liittyvistä ongelmista riippumatta, säilyttää ympärillään mahdollisimman laaja euroalueeseen jäävä maaryhmä (eräs arvio tässä).

Suomessa on annettu ymmärtää, ettei maamme kannata nykyistä pidemmälle menevää integraatiota eräitä yksittäisiä kysymyksiä lukuunottamatta (esim. puolustus, ilmastokysymys ja rajavalvonta). Euroalueen kehityspaineet haastavat tätä laajalle levitettyä mielikuvaa lähiaikoina varsin ankarasti. Merkittäviä uusia avauksia integraation syventämiseksi ja laajentamiseksi liittovaltion suuntaan on odotettavissa EU-komission taholta. Euroalueen jäseniltä vaadittaneen tiukimpaan integraatioon osallistumista tai jossain vaiheessa vaihtoehtoisesti ainakin tilapäistä siirtymistä euroalueen ulkopuolelle. Sellainen kehitys ensin heikentäisi mutta keskipitkällä aikavälillä vahvistaisi euroa merkittävästi Saksan kasvavan taloudellisen painoarvon takia.

Eroamalla Saksan läheisestä tukijoukosta Suomi voisi valita vähemmän tai ainakin hitaamman integraation vaihtoehdon niin kuin todennäköisesti tulevat tekemään Itä- ja Keski-Euroopan useat pienet maat. Jollei tähän ole halua, on edessä sellaisen euroalueen jäsenyys joka vaatii Suomelta vielä enemmän juuri sitä, mitä tähän saakka emme ole pystyneet tuottamaan eli joustavaa kotimaista palkka- ja kustannuskehitystä. Lisäksi vaaditaan vielä tiukemmin ulkoa johdettua talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa kuin tähän saakka. Niin kuin USA:ssa joskus sanotaan ”you ain’t seen nothing yet”. Päättäjiemme onneksi ja kansalaisten pulmaksi kaikki ei tapahtune samanaikaisesti. Siten voitaneen vielä jonkin aikaa julkisuudessa jatkaa ikään kuin mitään ei edelleenkään olisi tapahtumassa.

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.

This entry was posted in Kommentit and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *