Alempaa elintasoa jakamassa

Posted on May 31, 2023 by Peter Nyberg

Näyttää mahdolliselta että Suomi vihdoinkin voisi saada hallituksen, joka on sitoutunut julkisen velan kasvun hidastamiseen. Hyvällä onnella se saattaa jopa kääntää ennätyksellisen velkaantumiskehityksemme laskuun. Haasteena hallituspuolueille on löytää toimenpiteiden joukko joka tehoaa nopeasti, mutta joka silti koetaan oikeudenmukaiseksi kansalaisten keskuudessa.

Suomi ei ole velkaantumisellaan vielä, onneksemme, alkanut herättää avointa kansainvälistä huomiota. Tällaista huomiota kannattaakin välttää varsin korkean luottokelpoisuutemme ja matalahkojen korkojen säilyttämiseksi. Sen takia olisi oleellista nopeasti osoittaa, että pystymme velanoton hidastamiseen kestäväksi arvioitalla tavalla. Tämä vaatii tuotannon arvon nostamista kotimaista kysyntää enemmän.

Julkinen valta ei kykene varsinkaan lyhyellä aikavälillä nostamaan Suomen tuotantokapasiteettia tai tuottavuutta. Erilaisten toimien nk. dynaamiset vaikutukset nähdään laajasti epäluotettavina ja jopa sepitettyinä. Lähivuosina on edessämme pikemminkin hidastuva kuin nopeutuva kasvu (globalisaation peruuntuminen seurausilmiöineen, sanktiot, korkokehitys, finanssimarkkinoiden korjautuminen, väestönkehitys). Edellytykset tuotannon arvon nopeaan nostamiseen eivät siten ole Suomessa lähiaikoina erityisen hyviä.

Nopeat kansalaisten elintason supistamistoimet julkisia menoja leikkaamalla tai veroja korottamalla ovat siksi valitettavasti avainasemassa. Olisi yllätys, jos kansalaiset sopeutuisivat tähän tyyneesti. Toimenpiteiden pitäisi siksi mielellään vielä olla sellaisia, että ne koetaan laajasti edes tasapuolisiksi ja reiluiksi.

Täysin uusia, elintasoamme rajoittavia menolähteitä on valitettavasti jo tiedossa. Nykynäkymien mukaan tuleva hallitus tulee korostamaan Suomen tarvetta entistäkin säntillisemmin toteuttaa läntisten liittolaistensa odotuksia, toiveita ja pyyntöjä. Tähän liittyvät päätökset (NATO, Ukraina, Kiina) tulevat kalliiksi vaikka menot ehkä näkyvät vasta myöhemmin. On myös odotettavissa, että EU lähiaikoina haluaa lisää yhteisrahastoja, verotuskohteita, yhteisvelkaa tai kaikkia näitä. Sellaiset järjestelmät ovat usein johtaneet Suomen nettomenojen kasvuun (vrt. elvytysrahasto). Tulevan ja osin erittäin EU-myönteisen hallituksen kanta tähän kehitykseen menoineen on vielä tuntematon.

Hallitusneuvotteluissa on epäilemättä jo kuultu niitä asiantuntijoita ja ehdotuksia jotka koetaan hyödyllisiksi. Toivottavasti ehdotuksissa on riittävästi korostettu myös tasapuolisen kohtelun ja käytännönläheisyyden (eikä ideologian) tarvetta. Nykytilanteessa olisi pyrittävä välttämään toimia jotka korostavat yhteiskunnallisia jakolinjoja ja lisäävät halua tulevaisuudessa mitätöidä tehtyjä uudistuksia. Olisin yllättynyt jos monet asiantuntijat olisivat ehdottaneet esimerkiksi yleisiä tuloveronalennuksia toivottavien julkisen velanoton hidastavien toimenpiteiden joukkoon. Toivottavampaa olisi vaikka kaikkia koskeva alv-verokantojen korotus yhdistettynä alhaisten tuloryhmien sosiaalituen parannuksiin.

Kun kyse on kansalaisten elintason alentamispakosta lyhyellä aikavälillä olisi tarpeen selkeästi käsitellä myös eläkeläisten roolia. Eläkeläisethän eivät pääsääntöisesti ole tuotantoelämässä suoraan mukana vaan kuluttavat, käyttäen osittain itse aikanaan säästämiä varojaan. Varsinkin eläkkeiden verotuksen tilapäinen ja progressiivinen lisäkorotus helpottaisi julkisen vallan rahoitustilannetta, aiheuttamatta samalla ilmeisiä pulmia työmarkkinoilla tai eläkejärjestelmissä. Toivoisin, että tätäkin välinettä on hallitusneuvotteluissa vakavasti harkittu siitä huolimatta, että toimenpiteen toteuttajat saisivat varautua varsin kielteiseen palautteeseen eläkeläisväestöltä.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 2 Comments

Tulevan hallituksen tehtävistä

Posted on April 29, 2023 by Peter Nyberg

Tulevan hallituksen ensisijainen tehtävä on käytännössä alentaa tavallisen suomalaisen aineellista elintasoa tuntuvasti, hallitusti ja pitkäksi ajaksi. Tähän on useita hyvin tiedossa olevia syitä.

Julkista ja yksityistä velkaantumista on vihdoinkin päätetty hidastaa ennen ulkoisten pakotteiden ilmaantumista. Julkisia varoja tullaan Suomen puolueettomuuspolitiikan loputtua lisääntyvästi suuntaamaan ase- ja turvallisuushankkeisiin mukaan lukien Ukraina-tyyppisten selkkausten tukemiseen. Vihreä siirtymä tähtää vielä toimivien yhteiskuntarakenteiden korvaamiseen uusilla, mikä vuosiksi eteenpäin nostaa niiden erilaisia investointi- ja käyttökustannuksia. EU:ssa kasvaa taas paine yhteisvelkaan ja tulonsiirtoihin, Suomi todennäköisesti jälleen maksajapuolella. Väestön ikääntyminen merkitsee terveydenhuoltomenojen tarpeen kasvua.

Yhä suurempi osa suomalaisten tuloista on siis täst’edes käytettävä muuhun kuin jokapäiväiseen elämiseen. Tämä merkitsee aineellisen elintason laskua, jolleivät suomalaisten omalla työllään tuottamat tulot samalla kasvavat riittävästi. Tiedetään, että tämä tulee olemaan vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

Viranomaiset voivat vaikuttaa tuotantomahdollisuuksien kasvuun vain vähän ja pitkällä aikavälillä. Suomessa kokonaistulot ovat jämähtäneet paikoilleen jo viidentoista vuoden ajan. Kansainvälinen kauppa ei sanktioiden maailmassa näytä kasvavan. Tuottavuuden kehitys on Suomessa heikkoa. Tulojen kasvulle tarpeellinen kotimaisen työvoiman lisäys pysyy väestönkehityksen takia matalana vuosikymmeniä.

Tulevan hallituksemme haasteita lisää myös kasvava riski uudesta laajasta finanssikriisistä. Tämä näyttää, taas kerran, uhkaavan USA:n yleisön luottamusta menettävän pankkijärjestelmän kautta. Taustalla on maan viime vuosina harjoittama löysä finanssipolitiikka ja sitä edeltänyt löysä rahapolitiikka.

Korkojen nousu on USA:ssa alentanut pankkien ja niiden asiakkaiden taseissa olevien runsaiden matalakorkoisten velkapapereiden ja useiden kiinteistöjen arvoa. Löysän finanssipolitiikan kasvattamien yleisötalletusten turvallisuutta on siten alettu pelätä, mikä on aiheuttanut talletuspakoa yksittäisissä pankeissa ja yleistä hermostuneisuutta markkinoilla. Viranomaiset ovat reagoineet tähän odotettua voimakkaammin, ml. presidentin puheella ja lupauksella turvata kaikkien – eikä vain pienten – talletusten arvo tietyissä tilanteissa. Tämä viittaa siihen, että tilanne USA:n pankkimarkkinoilla saattaa olla vakavampi kuin julkisuudessa on arvioitu. Tapahtumilla Atlantin toisella puolella tulee todennäköisesti taas olemaan seuraamuksia Euroopalle ja siten Suomellekin.

Suomen julkisen talouden vakauttaminen saattaa siten osoittautua odotettuakin haastavammaksi tehtäväksi tulevalle hallitukselle. Varsinkin jos uusi finanssikriisi ilmaantuisi, saattaa paine kasvattaa julkisia menoja ja takuita lisääntyä merkittävästi ja myös EU:n kautta. Uuden hallituksen toiseksi tärkein tehtävä on siten määritellä todella välttämättömät julkiset menot, rahoittaa ne jopa veronkorotusten kautta ja rajoittaa kaikkia muita.

Finanssikriisin tapauksessa olisi hallitukselle ensiarvoisen tärkeää vihdoin käytännössäkin toteuttaa sijoittajavastuun periaatetta (bail-in). Pääasiassa suuret omistajat (ml. pankit ja eläkeyhtiöt) kärsisivät, julkista rahoitusta säästyisi ja syntyisi peruskivi tulevalle terveemmälle pankkitoiminnalle. Sijoittajavastuun toteuttamiseen tulee varautua siinäkin tapauksessa, että EU:n viranomaiset vastustaisivat tällaista ratkaisua mm. edistäkseen yhteisen budjetin, yhteisvelan ja jäsenmaiden välisen tulonjaon kasvattamista.

On tietenkin turha odottaa, että suomalaisten elintason alentaminen voisi tapahtua ilman kansalaisten syvää tyytymättömyyttä. Siksi sopii toivoa, että uusi hallitus pystyisi selostamaan ja perustelemaan toimiensa tarpeellisuutta riittävän selkeästi ja uskottavasti. Suomen eheyden kannalta olisi myös hyvin tärkeää, että laajasti koetaan – toivottavasti tilapäisten – uhrausten jakautuvan oikeudenmukaisesti. Siksi esim. tulomenetysten uusjako veroratkaisuilla on myös osa siedettävää kokonaisuutta.

Tulevalla hallituksella on vaikea itse asetettu tehtävä Suomen julkisen talouden kokonaisvaltaisessa tasapainottamisessa. Tehtävä on kuitenkin välttämätön, koska ympäröivä maailma ei suostu suomalaisten loputtomaan rahoittamiseen. Lisäksi tehtävän tekevät vaikeammaksi hallituksen todennäköiset muut tavoitteet. Sekä EU että NATO tulevat vaatimaan Suomelta lisää rahaa, takuita sekä tavoitteisiinsa alistumista. Jää nähtäväksi, miten syvästi hallituksen keskenään ehkä ristiriitaiset tavoitteet voidaan yhdistää.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Milloin alkaa seuraava pankkikriisi? / When does the next banking crisis start?

Posted on March 31, 2023 by Peter Nyberg

English version below.

Monet tarkkailijat ovat jo kauan varoittaneet uuden finanssikriisin mahdollisuudesta. Kriisillä on tuttuja taustatekijöitä. Pitkään jatkunut äärimmäisen kevyt rahapolitiikka nollakorkoineen on houkutellut korkeaan velkaantumiseen ja riskinottoon. Julkisen vallan hankintoja ja menoja lisättiin (vihreä siirtymä, aseellinen varustautuminen, koronatuet) samalla kuin kansainvälisen kaupan ja tuotannon häiriöt yleistyivät.Tähän liittyvä inflaatio nopeutui, heikkon taloustilanne pitkittyi, korkotaso nousi ja pankkien vakavaraisuus haurastui. Lopuksi tietenkin yleisön pankkijärjestelmää kohtaan tuntema luottamus heikentyi.

Viime aikoina on nähty esimerkkejä siitä, miten korkojen nousu saattaa vaikuttaa raskaasti velkaantuneessa yhteiskunnassa. Reaalitaloudessa korkeammat korkomaksut rajoittavat muita menoja (kulutus, sijoitukset) ja/tai johtaa nettolainanoton vielä suurempaan kasvuun. Useat sijoitusmuodot (etenkin pitkät velkakirjat ja kiinteistöt) menettävät nimellistä arvoaan sekä omaisuuseränä että vakuutena. Tämä heikentää pankkien ja vakuutusyhtiöiden todellista vakavaraisuutta, vaikka kaikkia tappioita ei kirjanpitosääntöjen mukaan välttämättä tarvitsisikaan ilmoittaa heti. Rahoittajia ei kuitenkaan kiinnosta vain nimellinen vakavaraisuus vaan ne tekevät päätöksiään arvioimansa lainanottajan todellisen vakavaraisuuden perusteella.

Velkaantuneisuuden myötä korkoriskien laukeaminen tuottaa entistä suurempia iskuja pankkien vakavaraisuuteen ja siten myös likvidiyteen. Ongelma ei enää ole vain se, että pankeilla olisi taseissaan nimenomaan heikkolaatuisia velkakirjoja kuten viime finanssikriisin alussa. Se mikä nyt aiheuttaa epävarmuutta, rahoitusvaikeuksia ja tappioita on se, että niillä ylipäänsä on runsaasti pitkäkestoisia velkapapereita.

Tämän raportoidaan olleen yhdysvaltalaisen SVB-pankin kohtalo: kun sen asiakkaat muun rahoituksen vaikeutuessa käyttivät tilirahaansa oli pankin pakko rahoittaa tämä velkapaperisijoitustensa tappiollisella myynnillä. Tappiot ja pankin yritys vahvistaa nopeasti taseensa aiheuttivat tallettajien keskuudessa paniikkia ja vakuudettomien tilien nostamisvyöryn. Myös pankit, joilla on runsaasti riskittömiksi luokiteltuja valtionpapereita (kuten EU:ssa), voivat siis korkojen noustessa joutua likviditeetti- ja solvenssiongelmiin. Tämä heikentää yleisön luottamusta rahoituslaitoksia ja niiden tarjoamia talletuksia kohtaan. Houkutus hankkia suoraan vähäriskisiä lyhytkestoisia korkopapereita riskinalaisiksi muuttuneilla talletuksilla lisääntyy samalla.

Myös esim. vakuutus- ja eläkerahastojen korkosijoitusten markkina-arvo laskee tietenkin korkotason noustessa. Ongelmat näkyvät kuitenkin pitemmällä viiveellä kuin pankkien, koska näille laitoksille mm. likviditeetin merkitys on vähäisempi.

Epäilen, että myös viranomaisten hermostuneisuuteen viittaava toiminta on alkanut herättää epävarmuutta. Yhdysvalloissa luvattiin yllättävästi jo tilapäistä, kaikkien talletusten (yhteismäärältään 17½ biljoonaa dollaria) turvaamista jos talletuspako pankeilta uhkaisi rahoitusjärjestelmän vakautta. Siellä ja EU:ssa on toistuvasti ilmoitettu, että rahoitusjärjestelmä on ja pysyy vakaana kun viime finanssikriisin jälkeen regulaatiota (pääoma, likviditeetti) ja valvontaa kiristettiin. Nämä vakuuttelut ovat kuitenkin ilmeisen kateettomia kun viranomaiset eivät taaskaan ole pystyneet estämään pankkeja ottamasta ylimitoitettuja riskejä.

Valvonnan ja regulaation osalta olisi vihdoinkin opittava olemaan realistinen. Ei voi säädellä kattavasti kaikkia markkinoiden riskejä vastaan eivätkä valvojat yleensä ole pankkeja taitavampia riskien ennakoijia. Pankkien toimeentulo lyhyellä aikavälillä usein paranee säännöstöä venyttämällä eikä sitä tarkkaan seuraamalla. Sääntöjen venyttelyn kannattavuutta ovat epäilemättä lisänneet sekä johdon vaatimattomat rangaistukset että yhteiskunnallisten päättäjien taipumus maksaa pankkitappioita veronmaksajien varoilla.

Noin viisitoista vuotta sitten alkanutta finanssikriisiä ei mikään viranomainen ennakoinut meillä tai muualla. Myös monet aikaisemmat kriisit osoittavat, etteivät pankkisäännökset ja -valvonta ole pystyneet estämään järjestelmäriskien kasautumista ja laukeamista.

Olen vakuuttunut siitä, että olemme kriisien hallinnassa olleet jo pitkään väärällä ja kalliilla tiellä. Mitä tarvittaisiin olisi sellainen järjestelmä, jossa pankkeja voitaisiin päästä nurin riskinottajien kustannuksella aiheuttamatta kriisiä. Tämä vaatisi ainakin yksittäisten pankkien (taseen) koon rajoittamista, talletusrahoituksen ja sijoitustoiminnan erottamista toisistaan, merkittävää pääoma- ja likviditeettipuskurien kasvattamista ja pankkien johdon oikeudellisen vastuun oleellista lisäämistä.

Onko siis uusi pankkikriisi nyt ovella? Valitettavasti mikään ei estä epäterveeksi kehittynyttä järjestelmää toimimasta vaikka sen ongelmat pahenevat. Kriisi puhkeaa vasta kun markkinoiden osapuolet jostain syystä havahtuvat pelkäämään, että omat rahat kohta häviävät. Siinä vaiheessa korkojen riskilisät kasvavat, likviditeetti katoaa rahoituksen tarvitsijoilta ja omaisuusarvot sukeltavat. Koska tämä riippuu yhtä paljon markkinaosapuolten mielentiloista kuin yritysten ja pankkien taloudellisesta tilanteesta, on kriisin puhkeamisajankohta käytännössä mahdoton ennustaa.

***

Many observers have already for a long time warned about the possibility of a new financial crisis. This crisis would have well-known background causes. An extended period of extremly easy monetary policy with zero interest rates has provided incentives for high indebtedness and risky investments. Acquisitions and expenditures by the public sector grew (green transition, armaments expenditures, fiscal corona support) as simultaneously shocks increasingly affected international trade and production. This helped inflation to increase, the weak economic situation to continue and the solvency of banks to become more fragile. Finally, of course, the public’s trust in the banking system declined.

Recently there have been instances indicating how higher interest rates may affect members of a heavily indebted society. Higher rates restrict other expenditures in the real economy (consumption, investment) and/or stimulate demand for new net debt even more. Many investments (primarily long bonds and real estate) lose nominal value both as wealth and as collateral. This reduces the real solvency of banks and insurance companies even if accountancy rules would enable them to be kept on the books at their original value. Investors, however, are not simply interested in nominal solvency but make their decisions based on their estimate of the true solvency of the debtor.

Indebtedness causes increasingly heavy hits to banks’ solvency and therefore their liquidity as interest rates increase. The problem is not anymore the existence of problem loans among the banks’ assets as during the last financial crisis. What now causes problems of confidence and trust is that they simply have invested in long-term interest rate securities.

This is reported to have been the cause of SVB’s (Silicon Valley Bank) problems: as their customers needed to use their deposits for financing their operations, the bank was forced to finance the outflow by selling long-term bonds at a loss. The losses and the bank’s efforts to rapidly strengthen its balance sheet caused a wave of panic among depositors to close their uninsured deposit accounts. Even banks which hold large amounts of bonds classified as riskless (like those in the EU) can experience liquidity and solvency problems as interest rates rise. This is bound to weaken the public’s trust in financial institutions and their deposits. The temptation to use newly risky deposits to invest directly in low-risk short interest-bearing paper simultaneously grows.

The market value of interest-bearing paper on the balance sheets of insurance and pension companies will also, of course, decline as interest rates rise. The resulting problems will appear with a longer lag than in banks, however, since the importance of liquidity is less important for these companies.

I suspect that also the increasingly nervous behavior of the authorities may have started to affect public trust. In the United States authorities, surprisingly, already promised to temporarily guarantee the value of all deposits (a total of 17½ trillion dollars) if the deposit run on banks would threaten the stability of the financial system. US and EU authorities have repeatedly stressed that the financial system is and remains stable because regulations (capital, liquidity) and supervision were tightened after the previous financial crisis. However, these assurances remain obviously empty since authorities once again have been unable to prevent banks from taking excessive systemic risks.

We should, at long last, consider financial supervision and regulation in a realistic manner. It is and remains impossible to write and implement regulations regarding all risks in the market and supervisors are seldom better than banks at forecasting risk. Banks’ short-term profitability often improves when they stretch regulations rather than follow them precisely. The advantages of stretching regulations have undoubtedly grown because of both the modest punishments given bank management and the tendency of public authorities to use taxpayer funds to pay for bank losses.

The financial crisis which began some fifteen years ago was not foreseen or forecast by any authority here or elsewhere. The many preceding crises also show that bank regulation and supervision have been unable to prevent the accumulation and realization of risks.

I am convinced that we have committed ourselves to a fallacious and expensive way of preventing systemic banking crises. What is needed is a system where banks can be allowed to fail without causing a wider crisis, at the cost of the risk-taking investor. This would require at least limiting the size of banks (balance sheet), divorcing the provision of deposits from running an investment book, a marked increase in mandatory capital and liquidity buffers and substantially raising the legal liability of bank management.

Is a new banking crisis thus imminent? Unfortunately, nothing prevents an unhealthy banking system from functioning even as its problems deepen. A crisis will develop only when market participants for some reason fearfully realize that they soon may loose their own funds. From that moment on, interest risk premias increase, borrowers loose their liquidity and asset values dive. Since this depends as much on the mental state of market participants as on the economic situation of companies and banks, it remains in practice impossible to foresee when exactly the crisis will start.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , , , , | 2 Comments

Suomi ja NATO – keskustelemattomia asioita * Finland and NATO – undebated issues

Posted on March 4, 2023 by Peter Nyberg

English translation below

Maaliskuun 1 päivänä Suomen eduskunta päätti hyvin suurella enemmistöllä lopettaa maamme 80 vuotta kestäneen sotilaallisen puolueettomuuspolitiikan liittymällä NATO:on. Tämä päätös on erityisen huomionarvoinen koska liitto parhaillaan aktiivisesti ja suoraan tukee sotatoimia Venäjää vastaan Ukrainassa. Tämä jäsenyyspäätöksen puoli on jäänyt päättäväisesti keskustelematta Suomen mediassa vaikka maassa valmistaudutaan kuukauden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin. Lisäksi, koko prosessin ennenkuulumattomasta läpinäkymättömyydestä ja kiireestä johtuen, Suomen tuleva politiikka ja käytännön sitoumukset NATO:n jäsenenä ovat jääneet varsin epäselviksi suurelle osalle suomalaisista.

Suomi on säilynyt sotilaallisesti riippumattomana, Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän turvavyöhykkeen osana toisen maailmansodan lopusta lähtien ja läpi koko kylmän sodan. Tämä on yhdistetty asteittaisiin ja aktiivisesti kehittyviin kulttuuri- ja taloussuhteisiin läntisten maiden kanssa. Riippumattomuus mahdollisti kannattavat kauppasuhteet kylmän sodan eri osapuolten kanssa ja myös aloitteita poliittisiin ja turvallisuuteen liittyvien jännitteiden vähentämiseksi Euroopassa. Tästä huolimatta osa Suomen yhteiskunnasta piti puolueettomuutta häpeällisenä ja moraalisesti tuomittavana ja kaipasi jäsenyyttä kaikissa läntisissä turvajärjestöissä. Suomen jäsenyyttä ensin EFTAssa ja sitten EUssa seurannut jäsenyys NATOssa näyttää olevan tämän perinteen kirkkain saavutus.

Eduskunnan NATO-päätöksen erityisen huomionarvoinen piirre on ilmeinen huolettomuus koskien liiton roolia käynnissä olevassa Ukrainan selkkauksessa. Tiedetään, että monet liiton jäsenmaat ovat syvästi sekaantuneet Venäjän ja Ukrainan selkkaukseen ja antavat jälkimmäiselle aseita, koulutettuja vapaaehtoisia ja tukea sotatoimissa. Koska Ukraina ei ole NATOn jäsen on vaikeaa uskottavasti markkinoida tätä NATOn perussopimuksen mukaisena puhtaasti puolustuksellisena toimintana. Valtaosa NATOn jäsenmaista näyttää hyväksyvän liiton toimintaperiaatteen laajentamisen mikä tekee todennäköiseksi, että tämä onkin liiton tuleva toimintatapa.

Tätä näkemystä tukee se, että eräät poliitikot, virkamiehet ja kommentoijat NATOn alueella ovat antaneet ymmärtää, että NATOn todellinen tavoite Ukrainassa on Venäjän voittaminen ja sen hallinnon vaihto. Venäjä puolestaan on julistanut NATOn jäsenmaita vihollisikseen. Vaikkei NATO eikä Venäjä luokittelee suhdettaan sodaksi, tämä on yksinkertaisesti vain poliittinen valinta. Niiden konflikti näyttääkin vähitellen eskaloituvan ja sekä Venäjä että Yhdysvallat, NATOn johtava jäsenmaa, näkee Ukrainan elintärkeänä mittelönä, jossa voitto tai tappio syvällisesti vaikuttaisi niiden molempien kansainväliseen asemaan. Häviäjän poliittinen ja sotilaallinen uskottavuus voi vähentyä jopa rajusti. Juuri tällaisella hetkellä Suomen poliittiset johtajat ovat päättäneet ripeästi liittyä konfliktiin, vailla ilmaistuja epäilyksiä, julkista keskustelua tai rajoitteita.

On epäselvää miten tämä järisyttävä muutos Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tällaisena aikana tulee vaikuttamaan maamme politiikkaan. Koska keskustelua, erityisesti kriittisiä näkemyksiä, julkisuudessa ja mediassa on puuttunut, vaikutukset kuukauden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin voivat jäädä vähäisiksi. Pidemmällä aikavälillä on todennäköistä, että jäsenyyden tukijat markkinoivat Venäjän mahdollisia kielteisiä toimia Suomen NATO-jäsenyyden seurauksena todisteena jäsenyyden tarpeellisuudesta. Tämän tarinan uskottavuus äänestäjien keskuudessa riippunee siitä, mikä osapuoli todellisuudessa voittaa nykyisen konfliktin Ukrainassa.

Suomelle tuottaa vakavia riskejä sen jäsenyys liitossa, joka ei ole sitoutunut puolustukseen vaan osallistuu sotilaalliseen selkkaukseen. Jos esimerkiksi selkkaus vastoin odotuksia laajenee tai kiihtyy, voisi Suomi joutua todistamaan sotilaallista toimintaa alueellaan. Koska Suomi on NATOlle arvokas uhkana ja turvavyöhykkeenä Venäjää vastaan, suuret NATO-maat eivät ehkä pidä Suomea riittävän arvokkaana jotta ne hyväksyisivät itseensä kohdistuvia ydinaseiskuja maamme takia. Ei ole helppoa arvioida sellaisten riskien todennäköisyyttä mutta ne voivat siitä huolimatta olla hyvinkin varteenotettavia. Sen takia olisi hyödyllistä jos Suomi voisi saada ne mahdollisimman pieniksi.

Paras tapa minimoida NATO-jäsenyyden riskit olisi tietenkin ollut olla liittymättä. Koska tämä on jo myöhäistä olisi Suomen syytä harkita miten voisimme varmistaa, ettemme ota osaa hyökkäyksiin Venäjää vastaan. Olisi mahdollista esimerkiksi ilmoittaa vastustavansa ydinaseita tai pysyviä tukikohtia alueellaan. Silloin Venäjän huolena nimenomaan rauhan aikana olisi vain maamme kotimaiset turvatoimet. Suomi voisi myös ilmoittaa valmiutensa ottaa osaa muiden NATO-jäsenten puolustamiseen vain suoran Venäjän suorittaman hyökkäyksen tapauksessa. Tällöin maa voisi jäädä tulevien Ukraina-tyyppisten selkkausten ulkopuolelle.

***

On the 1st of March the Finnish parliament decided, by a very large majority, to end the country’s 80 year old history of military neutrality by joining NATO. This decision is especially remarkable since the alliance at present very actively and directly supports military action against Russia in Ukraine. This aspect of the membership decision has remained resolutely undebated in Finnish media even as the country prepares for parliamentary elections early next month.. Furthermore, as a consequence of the unprecedented opacity and rapidity of the whole process, future Finnish policy and practical undertakings as a NATO member remain quite unclear to most Finns.

Finland has remained militarily neutral since the end of the second World War and throughout the cold war period, belonging to a security buffer zone around the Soviet Union and later Russia. This has been combined with gradually and actively developing close cultural and economic relations with western countries. Neutrality made possible profitable trade relations with both sides of the cold war divide as well as initiatives aimed at reducing political and security tensions in Europe. Nevertheless, parts of Finnish society considered neutrality shameful and morally corrupt, longing for solid membership in all important western security structures. Following Finnish membership first in EFTA and then the EU, membership in NATO appears to be the crowning achievement of this tradition.

A particularly remarkable feature of the parliament’s NATO decision is the apparent lack of concern regarding the role of the alliance in the present conflict in Ukraine. As is well known, many members of the alliance are deeply involved in a conflict between Russia and Ukraine, providing the latter with weapons, trained volunteers and operational support. Since Ukraine is a non-member, this is difficult to credibly market as a purely defensive measure as mandated by existing NATO treaties. A large majority of NATO countries appear to accept this enlargement of the aim of the alliance, indicating that this may remain its future role.

This view is supported by a number of politicians, officials and commentators in the NATO area having indicated that, in fact, the real objective of NATO in Ukraine is the defeat of Russia and a change of it’s administration. Russia, for its part, has declared NATO members as its enemies. While neither NATO nor Russia classifies their relation as a war, this represents simply political convenience. Their conflict appears to be gradually escalating and both Russia and US, NATO’s leading member, see Ukraine as an existential issue with victory or defeat having a profound impact on their respective international position. The loser’s political and military credibility is likely to decline, possibly precipitously. This is the very moment when Finland’s political leaders have chosen to speedily join the conflict, without voiced doubts, public discussion or constraints.

It is unclear how this seismic change in Finland’s foreign and security policy at a time like this will affect politics in the country. Given the lack of public and media debate generally and critical views in particular, effects on the parliamentary elections next month may be small. In the longer term it is to be expected that any negative reactions of Russia to Finlands NATO membership will be marketed by supporters as the very proof of its necessity. Whether this story will seem credible to voters or not may in the longer run depend on which side actually prevails in the ongoing conflict in Ukraine.

Membership in an alliance engaged in a military conflict and not committed solely to defense creates serious risks for Finland. For instance, if the conflict against expectations spreads or intensifies, Finland could see early military action across its territory. Being valuable to NATO as a threat and buffer against Russia, large NATO members might ultimately not value Finland enough to accept nuclear damage for her sake. These risks would not be easy to assess in advance but could be very real nevertheless. It would therefore be useful for Finland to minimize them.

The best way to minimize the risks of NATO membership would, of course, be not to join. Since this is now too late, Finland should consider ensuring that she does not take part in offensive operations against Russia. She could, for instance, declare herself unwilling to accept nuclear weapons or permanent bases on her territory. There would, specifically in peacetime, only be domestic military operations to worry Russia. Finland could also declare willingness to take part in defense of other NATO members only in case of a direct Russian attack. Thus, she would remain outside future Ukraine-type operations.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , | 7 Comments

EU:n itsenäisyysrahasto

Posted on February 28, 2023 by Peter Nyberg

Noin kolme vuotta sitten Eduskunta hyväksyi pienellä enemmistöllä hallituksen esityksen ainutkertaiseksi luvatusta EU:n elvytysrahastosta. Rahaston koko oli 750 miljardia euroa, josta melkein puolet jaettiin jäsenmaille lahjaksi. Rahasto koottiin unionin yhteisvelalla. Suomi lupasi maksaa rahastoon kolme miljardia enemmän kuin saisimme siitä, solidaarisuudesta.

Niin kuin moni aikanaan arveli, komission lupaus yhteisrahoituksen ainutkertaisuudesta ei kauan pitänyt. Jo syyskuussa 2022 EU-komission puheenjohtaja esitti uuden Eurooppalaisen itsenäisyysrahaston (European Sovereignty Fund) perustamista unionin teollisuuspolitiikan rahoittamiseksi. Tarkoitus on antaa yksilöity esitys asiassa kesällä 2023.

Ehdotuksen tarpeellisuutta perusteleva häiriö oli tällä kertaa Kiinan ja erityisesti USA:n lisääntynyt valtionapu yrityksilleen. Varsinkin USA:n uuden, yritystukia lisäävän ohjelman (Inflation Reduction Act) pelätään johtavan eurooppalaisten yritysten maastamuuttoon runsaammin subventoiduille seuduille. EU:n valtiontukien rajoituksia olisi siksi vastavuoroisesti löysennettävä. Sen yhteydessä olisi, solidaarisuudesta, varmistettava tarvittava rahoitus myös valtioille joilla ei muuten olisi varaa lisätä valtiontukiaan riittävästi.

Alankomaiden johtama maaryhmä, johon myös Suomi kuuluu, on vastustanut uutta yhteisrahoitusta. Se on nähty tarpeettomaksi niin kauan kuin elvytysrahaston varoista suuri osa – etenkin lainoja – on vielä käyttämättä. Yhteisrahoitus on lisäksi osoittautunut omaa rahoitusta kalliimmaksi osalle jäsenmaista. On siis mahdollista, että uuden itsenäisyysrahaston varat ainakin toiminnan alkaessa tulevat elvytysrahastosta, jonka rahoitusehtoja myös saatetaan muuttaa. On epäselvää, muutettaisiinko samassa yhteydessä osa lainavaroista lahjaperusteisiksi vai ei.

Itsenäisyysrahaston rahoitustarve jatkuisi niin kauan kuin EU:n yritystukien kustannuksia aiotaan tasoittaa jäsenmaiden kesken. Jos tuet olisivat osittain lahjamuotoisia, syntyisi vuosittainen lisärahoitustarve eli rahastoa ei voitaisi väittää ainutkertaiseksi niin kuin elvytysrahaston tapauksessa. Yhteisvelan paisumisen estäminen vaatisi sekä rahaston koon että lahjarahoituksen pysyvää rajoittamista.

Rahaston luominen synnyttäisi runsaasti reaalitalouden ongelmia rahoituskysymysten lisäksi. Valtiontukia on yleisesti arvosteltu tehottomiksi ja kilpailua vääristäviksi. On epäilty, että julkinen hallinto ei ole erityisen hyvä päättämään tukien jaosta, käytöstä ja kohtaannosta. Tutkimuslaitos Bruegel on suositellut varojen käyttöä muuhun kuin yritystuen lisäykseen. Keskeistä olisi mm. sijoitus- ja tuotantoympäristön yleinen parantaminen ja aloittavien eikä jo etabloituneiden yritysten tukeminen.

Niin kuin elvytysrahaston osalta aikanaan todettiin, on itsenäisyysrahastonkin todellinen merkitys se, että se muuttaa unionin toimintaperiaatteita perussopimuksen vastaisiksi. Se lisää EU-jäsenmaiden vastuulla olevaa velkaa ja maiden välisiä tulonsiirtoja. Se sitoo muutettuja toimintaperiaatteita vastustavatkin jäsenmaat uusilla maksuvelvoitteilla lujemmin EU:hun. Jäsenmaiden velkataakka kasvaa salakavalasti kun lisäys ei yleensä enää näy maakohtaisissa tilastoissa. Sen avulla toteutettavat hankkeet yleensä myös kasvattavat, syventävät ja laajentavat EU-komission päätösvaltaa jäsenmaiden kustannuksella.

Vaikka elvytysrahaston jäämävaroja ei käytettäisikään yritystukiin on ilmeistä, etteivät komission ja sen tukijoiden kohteet yhteisvelan käytölle lopu. Edessä ovat todennäköisesti unionin jäsenmaiden puolustusmäärärahojen merkittävä kasvattaminen ja varattoman Ukrainan jälleenrakennuksen rahoittaminen. Koska molemmilla hankkeilla on ainakin toistaiseksi suuri kannatus monissa jäsenmaissa voitaisiin jo kerran nostetut lainat hyödyntää niitä rahoittamalla.

Jäsenmaat voisivat siten vapautua omalla rahoituksellaan tukemaan tiedon ja tuotannon kasvattamista Bruegelin ehdottamalla tavalla. Mm. Suomen tehtävä olisi sen jälkeen varmistaa, että EU-komission mahdolliset uudet yhteisrahasto- ja velkahankkeet eivät voisi toteutua.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

EU tarvitsee joustavaa eurojäsenyyttä

Posted on January 21, 2023 by Peter Nyberg

EU on taas uudistamassa järjestelmäänsä jolla jäsenmaiden talous- ja budjettipolitiikka koordinoidaan (tässä). Komissio esitti ideoitaan vuonna 2020 ja niistä on keskusteltu syksystä 2021 lähtien. Lopullisia ehdotuksia esitettäneen jäsenmaiden hyväksyttäviksi jo tämän kevään aikana. Tavoite on sopia jokaiselle jäsenmaalle neljäksi vuodeksi sitova kestävän velkaantumisen ura. Ura sallisi yhteisesti sovittavia poikkeamia kriisiaikoina mutta muista poikkeamista rangaistaisiin.

Kyse ei ole kertauudistuksesta vaan toistuvasti tehottomaksi todetun järjestelmän muuttamisesta. Alkuperäinen järjestelmähän sisällytettiin EU:n perussopimukseen kun se allekirjoitettiin Maastrichtissa vuonna 1992. Järjestelmä ei kuitenkaan estänyt jäsenmaita velkaantumasta tai laatimaan liian alijäämäisiä budjetteja joten se vahvennettiin vuonna 1997 erityisesti Saksan vaatimalla vakaus- ja kasvusopimuksella.

Jo vuonna 2005 osoittautui, että suuret maat (Saksa, Ranska) eivät noudattaneet sovittuja säännöksiä. Muutama vuosi myöhemmin finanssikriisi osoitti, etteivät muutkaan maat niitä voineet tai halunneet noudattaa. Kriisin jälkeen laadittiin uusi järjestelmä vuonna 2012 (sixpack, twopack) joka ympäristö- ja koronapolitiikan paineessa nyt on osoittautunut tehottomaksi velkaantumisen ja budjettialijäämien estämisessä.

Valtiontalouksien koordinoinnin surkea historia viittaa siihen, että unionin epäonnistuneiden pyrkimysten varsinainen syy on vielä ratkaisematon perusongelma. Itse asiassa niitä on ainakin kaksi: ikuiseksi julistettu eurojäsenyys sekä riskittömiksi määritellyt valtionvelat. Niistä keskustelemista katsotaan tällä hetkellä valitettavasti liian helposti epärealistiseksi/vastuuttomaksi ja siksi sitä vältellään. Tämä johtunee siitä, että silloin on myös selkeästi otettava kantaa siihen, millainen unioni halutaan – jäsenmaiden monitahoinen yhteistyö tai niiden muodostama poliittinen liittovaltio.

Jäsenmaan ikuinen eurojäsenyys tuottaa talouspolitiikan koordinointijärjestelmälle ainakin kaksi vaikeaa ongelmaa. Jäsenmaalta poistuu valuuttakurssin joustavuus, mikä on korvattava monella tavalla vaikeammilla kotimaisilla sopeutustoimilla (työttömyys, tulonjako, hintataso). Järjestelmä on hallinnollinen ja on siten aina altis riittävän suuren jäsenmaan poliittiselle kiristykselle. Ikuinen jäsenyys aiheuttaa hitaan ja kipuilevan kansallisen sopeutuksen sekä paineet maidenvälisiin tulonsiirtoihin ja rahapolitiikan politisoitumiseen. Eurojäsenyyden ikuisuus nakertaa usealla tavalla koordinaatiojärjestelmän ja viime kädessä koko unionin uskottavuutta.

Suomi on jo kauan vaatinut jäsenmaiden valtionvelan järjestelymenettelyä mutta tuloksetta. Jäsenmaan kestämättömäksi kasvanut valtionvelka tulisi leikata sijoittajien tappioksi. Tämän sijoittajien riskin vastapainoksi ja mittaamiseksi olisi sallittava markkinoilla määräytyvät korkoerot jäsenmaiden välillä. Korkoerojen hallinnollinen supistaminen houkuttelee eräissä jäsenmaissa velkaantumiseen ja lisää painetta tulonsiirtoihin ja rahapoliittisiin toimiin korkeasti velkaantuneiden maiden hyväksi. Tämäkin heikentää viime kädessä unionin tehokkuutta ja uskottavuutta.

Unionin jäsenmaiden talous- ja budjettipolitiikan koordinoinnin järjestäminen ei ole tekninen vaan syvällisesti poliittinen harjoitus. Liittovaltioksi muuttuneella unionilla ei olisi tarvetta mistään erityisestä koordinoinnista tällä saralla. Kaikki mitä siellä tapahtuisi olisi seuraus liittovaltion hallituksen sopimasta budjetista mikä ei välttämättä olisi vaikeampaa laatia kuin esim. Saksan liittobudjettia.

Eikö olisi löydettävissä myös toimiva järjestelmä niille jäsenmaille, jotka haluavat harjoittaa laajaa yhteistyötä mutta myös haluaisivat säilyttää valtiollisen suvereniteettinsa?

Mielestäni sellainen järjestelmä on laadittavissa ja edellyttää nimenomaan yllä mainittujen unionin kahden perusongelman poistamista. Maiden velkajärjestely – josta aiheesta on kansainvälisesti jo kirjoitettu paljon ja hahmoteltu sääntöjäkin – olisi mahdollistettava ja jäsenmaiden velkapapereille olisi sallittava markkinoilla määräytyvä korkoero. Eurojäsenyyden ikuisuus pitäisi korvata selkeällä ja sovinnossa hoidettavalla mekanismilla jolla jäsenmaa tarvittaessa voisi ainakin tilapäisesti erota euroalueelta.

Tilapäinen euroero voisi olla osa niistä toimenpiteistä jotka esim. komission viimeisimmässä ehdotuksessa tarvitaan tekemään jäsenmaan talous ja velkaantuneisuus kestäviksi. Se olisi siten osana uutta talouspolitiikan koordinointijärjestelmää ja toteutuisi selvien periaatteiden kautta. Koska halutaan järjestelmästä sovinnollinen tulee vaatia esim. kaikkien jäsenmaiden (neuvoston) suostumus sekä jokin sopimus siitä, miten eroava maa ulkopuolisena hoitaa euroalueella olevia vastuitaan (velat, saatavat, takuut, muut sopimukset). Muiden jäsenmaiden tulee solidaarisuussyistä sallia tilapäisesti eroavalle maalle tarvittavia poikkeamia euroalueen tiukoista säännöistä. Eurojärjestelmän tulee sitoutua esim. maan maksujärjestelmän toiminnan edistämiseen. Suoritettuaan kaikki velvoitteensa voisi jäsenmaa, jos se omalla valuutallaan selviää poikkeuksellisen hyvin, tietenkin jäädä pysyvästikin euroalueen ulkopuolelle.

Tällainen nykyistä joustavampi mutta jäsenmaiden suvereniteettia varmistava sopeuttamisjärjestelmä epäilemättä vaatii paljon ja ennakkoluulotonta keskustelua ja selvitystä ennen kuin se syntyy. Riippumattomaan selvitystyöhön olisikin syytä ryhtyä mahdollisimman nopeasti ja monipuolisesti. Voi tietenkin olla, ettei ole valmiutta selvittää sellaista vaihtoehtoa tai käydä siitä keskustelua. Johtopäätös olisi silloin, että kieltäytyjät itse asiassa ovat valmiita hyväksymään unionin ainoaksi päätepisteeksi liittovaltion. Sellainenkin tulos olisi kansalaisille erinomaisen selventävä koskien euroalueen jäsenyyttä, sen hintaa ja kansallisten päättäjien tavoitteita.

Olen 23.1.2023 lisännyt aikaisempaan tekstiin viittaus EU-komission uuteen ehdotukseen.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Entä jos länsi häviäisikin Ukrainassa?

Posted on December 28, 2022 by Peter Nyberg

Suomi päätti äskettäin liittyä Natoon eli maaryhmään, jonka ainakin Venäjän johto katsoo haluavan alistaa, köyhdyttää ja pirstouttaa maata. Suomi kuuluu omasta ja naapuriensa mielestä nyt Venäjän aktiivisiin vastustajiin, ehkä jopa vihollisiin. Päätöstä perusteltiin Ukrainassa helmikuussa alkaneella sodalla, mutta sitä oli ilmeisesti valmisteltu pitkään ja vähin äänin. Suomessa haluttiin myös olla ”oikealla puolella” arvojen kamppailuksi julistetussa lännen ja Kiina-Venäjän ympärille ryhmittyvien maiden välienselvittelyssä.

Taloudellisesti päätös on osoittautumassa Suomelle kalliiksi. Finnairille oleellinen kilpailuetu eli Venäjän ilmatilan käyttö loppui, mikä teki yhtiöstä käytännössä taas pidemmälla aikavälillä riippuvaisen valtion tuesta. Fennovoiman vetäytyminen Hanhikivi-hankkeesta voi maksaa miljardeja. Raakapuun tuonti romahti mikä lisää metsäteollisuuden riippuvuutta kotimaisista hakkuista (hiilinielu kasvaa). Sähkön ja turpeen tuonnin loppuminen häiritsevät energiansaantimme. Yhtiöiden sijoitukset Venäjälle pääosin realisoidaan halvalla eikä uusia mahdollisuuksia enää voida hyödyntää. Puolustusmenot kasvavat merkittävästi ja pysyvästi, varsinkin kun Venäjä ilmeisesti on päättänyt kasvattaa sotavoimiaan lähellä Suomen rajaa uusien Naton uhkakuvien takia. Jos Suomi joutuu sotaan tai konflikteja tukemaan (alkaen Ukrainasta), voivat uudet menot kasvaa hyvinkin merkittävästi. Kaikesta tästä huolimatta näyttää Nato-päätöksellä olevan kansalaisten vahva tuki.

Hylkäämällä neutraalisuutensa Suomi toivonee ainakin kahta merkittävää taloudellista etua. Jos kansainvälisen kaupan rajoitukset osoittautuvat pysyviksi olisi maamme laaja kauppa läntisen ryhmän sisällä jotenkin turvattu (alueella lisääntyvät valtiontuet ja mahdolliset rajoitukset tosin vähentäisivät tätä etua). Tämä turva onkin voinut olla eräs sitoutumisen vahva syy. Jos länsi lisäksi pystyisi nujertamaan Venäjän olisi Suomellekin tiedossa erinomaiset sijoitus- ja kauppamahdollisuudet maan raaka-ainevarantojen vapautuessa lännen yritysten korjattaviksi ja jalostettaviksi. Ei olisi yllättävää, jos tässä tapauksessa Suomessa alkaisi kuulua myös julkisesti vaatimuksia sodissa aikoinaan menetettyjen alueiden palauttamisesta (Petsamo, Karjala). Mitä todennäköisemmäksi ennakoitu läntinen taloustaantuma tulee, sitä taloudellisesti ja poliittisesti tärkeämmiksi nousevat sodan voittamisesta odotetut hyödyt.

Viime kuukausina on käyty kansainvälistä keskustelua siitä, mitkä ovat Ukrainan mahdollisuudet selviytyä sodasta. Tätä keskustelua ei ole Suomessa juurikaan näkynyt. Muissa läntisissä medioissa on ajoittain nähty epäilyjä siitä, yltääkö Nato-maiden asetuotanto lähiaikoina siihen mitä tarvitaan sekä Ukrainan että omien turvallisuustarpeiden tyydyttämiseksi (esimerkiksi tässä, tässä ja tässä). Venäläisten todetaan tuottavan jatkuvasti omilleen runsaasti tuttuja aseita kun taas ukrainalaisille tarjotaan rajoitetusti ja viiveillä heille vieraita puolustusvälineitä. Venäläisten musertavasta tykistö- ja ohjusylivoimasta on myös vedetty se johtopäätös, että ukrainalaiset miestappiot ovat venäläisiä paljon suuremmat.

Ei siis ole täysin poissuljettua, että Ukraina saamastaan runsaasta avusta huolimatta joutuu tilanteeseen, jossa se ei enää pysty estämään venäläisiä joukkoja liikkumasta vapaasti ukrainalaisella maaperällä. Jollei sitä ennen ole sovittu rauhanneuvotteluista tilanne voidaan tulkita helposti niin, ettei yhdistetty länsi ole pystynyt edes sotilaallisin keinoin estämään Venäjän tavoitteiden toteutumista. Sillä olisi todennäköisesti hyvin merkittäviä seuraamuksia. Ulkopuolisten maiden halu tukea länsimaisia näkemyksiä tai ratkaisuja voisi vähentyä. Kiina-Venäjän näkemyksiä yhteistyöstä ja kansainvälisistä standardeista tuettaisiin lisääntyvässä määrin. Länsimaiden finanssimarkkinoiden houkutus voisi vähentyä, dollarin ja euron kurssit laskisivat ja rahoitusehdot tiukkenisivat. Edessä voisi pidemmällä aikavälillä olla mm. reservivaluuttojen vaihto, talouskasvun hiipuminen ja itse länsiryhmän koon supistuminen. Euroopassa kasvava epävarmuus ja pelko saattaisivat vaikuttaa syvällisesti yhteiskuntien vakauteen ja kehitykseen.

On epätodennäköistä, että länsi toimettomana hyväksyisi tällaisen kuvitteellisen kehityksen. Länsi ei voi (yhtä vähän kuin Venäjä) hyväksyä selvää tappiota Ukrainassa käytävässä sodassa. Jollei tämä houkuttelisi neuvotteluratkaisuun olisi siten molemmille osapuolille perusteltua laajentaa häiriköintiä lännen ja Venäjän rajan molemmin puolin. Riski rajaseutujen ml. Suomen vakauden ja yhteiskuntarauhan järkkymiselle kasvaisi, mikä yleisellä tasolla vähentäisi näiden seutujen houkuttelevuutta sekä tuotannolle, sijoituksille että asumiselle. Pahimmassa tapauksessa turvattomuus Suomessa kasvaisi samalla kun kansalaisten vapaudet, työllisyys, tulot ja hyvinvointi vähenisivät. Nämä piirteet sattaisivat vielä voimistaa toisiaan. Suomessa viihtyisivät parhaiten muiden maiden sotilaat ja heidän kotimaiset ihailijansa.

On tietenkin mahdollista, että pitkän kehityksen jälkeen Nato-jäsenyydelle ei enää ollut mitään sisäpoliittisesti realistista vaihtoehtoa. Aikanaan olisi voitu pyrkiä tarmokkaammin voimistamaan pohjoismaista, kriisejä aktiivisesti vastustavaa blokkia lännessä. Sellaista ei kuitenkaan syntynyt, ja Suomi näyttää nyt vähitellen luisuvan osaksi Baltiaa uuden vihanpidon ajaksi.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää ja rauhallista uutta vuotta.

Kiitokseni tri. Tuomas Maliselle hyvistä kommenteista.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | 1 Comment

BIS varoittaa vaikeista ajoista

Posted on November 28, 2022 by Peter Nyberg

Kansainvälinen järjestelypankki (Bank for International Settlements, BIS) toimii Sveitsissä ja sitä kutsutaan joskus keskuspankkien keskuspankiksi. BIS oli käsitykseni mukaan ainoa laitos joka aikoinaan etukäteen vakavasti varoitti kymmenen vuotta sitten raivonneen kansainvälisen finanssikriisin mahdollisuudesta. Muut rahoitusmarkkinoiden vakautta tehtäväkseen hoitavat laitokset, mukaan lukien IMF, EKP ja kaikki kansalliset keskuspankit ja valvojat, eivät nähneet tulevia ongelmia.

BIS:in puheenvuoroja on siis syytä seurata ja ottaa ne vakavasti. Pankki on jo usean vuoden ajan varoittanut yleisesti harjoitetun keveän rahapolitiikan pidemmän aikavälin riskeistä vakaudelle, kasvulle ja rahan arvolle. Näillä varoituksilla ei ole ollut mainittavaa vaikutusta. Päinvastoin sekä julkinen että yksityinen sektori ovat käyttäneet tilannetta hyväkseen lisäämällä hyvin merkittävästi velkataakkaansa. Esimerkiksi Suomen viimeaikaiset hallitukset ovat tässä valitettavasti onnistuneet yli kaikkien odotusten.

Kuluvana vuonna BIS on julkaisuissaan keskustellut siitä, miten raha- ja finanssipolitiikka tulisi yhdessä harjoittaa aiheuttamatta jälleen uutta rahoitusmarkkinoiden kriisiä. Pankin vuosikatsauksessa (tässä) esitetyssä analyysissa käsitellään usein syvemmin kysymyksenasetteluja, joita johto vuoden aikana on esittänyt julkisissa esiintymisissään. Erityisen mielenkiintoisia puheenvuoroja talouspolitiikan koordinaation kannalta ovat tänä vuonna olleet tämä inflaatio-odotuksia koskeva ja tämä rahapolitiikan lähihistoriaa käsittelevä puhe.

Suurin ongelma pankin mukaan on voimistuva inflaatio tilanteessa, jossa velkataakan on kaikkialla sallittu kasvaa historiallisen suureksi. Inflaatiota on hidastettava nopeasti, ennen kuin se kansalaisten mielissä muuttuu pysyväksi. Nopeat ja onnistuneet inflaatiota hidastavat toimet ovat aikaisemmin usein myös johtaneet vain maltilliseen talouskasvun heikkenemiseen (soft landing). Tarjonnan – eikä siis kysynnän – kasvattamiseen keskittyvä finanssipolitiikka on nyt tiukennettavan rahapolitiikan tarpeellinen tuki rahoitusmarkkinoiden vakauden ylläpitämiseksi.

Inflaation nopeutuminen juuri nyt on ilmeisesti ollut BIS:illekin yllätys. Pankki näkee sen takana kolme syytä. Syitä kutsutaan ulkoisiksi mutta ne liittyvät, tarkemmin ajatellen, talouspoliittisiin toimiin ja niiden seuraamuksiin. Pandemiarajoitusten loppuminen johti odottamattoman suureen kysynnän lisäykseen, osittain aikaisempien mittavien valtioiden jakamien tulotukien johdosta. Kysyntä suuntautui odotettua enemmän tavaroihin eikä palveluihin, mikä lisäsi etenkin raaka-aineiden ja puolivalmisteiden kysyntää. Pitkät kansainväliset tuotantoketjut eivät kestäneet yllättävää kasvua ja jumittuivat, mikä yhdessä Ukrainan sodan kanssa johti tarjonnan supistumiseen. BIS viittaa yllättävästi vain ohimennen – ja suosituksissaan – käynnissä oleviin laajoihin kansainvälisiin kauppasanktioihin, vaikka niilläkin on tarjontaa rajoittavia vaikutuksia.

BIS näkee nykyisen kansainvälisen taloustilanteen vakavana ja riskit stagflaation syntymiselle merkittävinä. Erityisesti yleinen korkea velkaantuneisuus voi kasvattaa erilaisten häiriöiden seuraamuksia. Kiristyvän rahapolitiikan yhdistäminen sopivasti sijoitustoimintaa edistävään finanssipolitiikkaan on rahoitusmarkkinoiden vakauden ehto. Pankin maltillisesta kielenkäytöstä huolimatta on ilmeistä, että muussa tapauksessa eivät ole poissuljettuja edes syvä taloustaantuma eikä uusi finanssikriisikään. Näkemys ei suuresti eroa eräiden vähemmän optimististen ja vähemmän kuunneltujen talousasiantuntijoidemme arvioista viime vuosien aikana.

Pankin ehdottamat tarjontapuolen edistämiskohteet eivät ole uusia tai yllättäviä. Siitä huolimatta ne merkitsisivät monille maille – myös Suomelle – voimassa olevien poliittisten painopisteiden kipeää muutostarvetta. Energiavajeita tulisi välttää vaikka tämä edellyttäisikin toimivien voimalaitosten eliniän ja päätettyjen aikataulujen pitkittämistä. Enemmän julkisia toimenpiteitä ja varoja tulisi kohdentaa sijoitustoiminnan ja koulutuksen lisäämiseen. Kansainväliset markkinat tulisi pitää vapaina ja avoimina sekä estää niiden pirstoutumista poliittisista jännitteistä huolimatta.

Suomelle BIS:in ehdotukset merkitsisivät melkoista käännettä viime vuosikymmenenä harjoitettuun finanssipolitiikkaan. Parhaassakin tapauksessa olisi vuosia eteenpäin mahdotonta ilahduttaa kansalaisia valtion lainanotolla rahoittamilla tuilla ja palveluilla (sote, sosiaalipolitiikka). Kansalaisten hyvinvointi rakentuisi nykyistäkin enemmän työtuloihin eikä tulonsiirtoihin (ml. eläkkeet). Vähenevistä valtion varoista suurempi osa osoitettaisiin koulutukseen, tuotekehittelyyn ja tutkimukseen. Liittyminen Natoon vähentää meillä entisestään kotimaisiin siviilikohteisiin käytettäviä varoja. Pyrkimyksiä muita maita nopeampaan vihreään siirtymään olisi pakko hillitä. Tulonsiirrot ulkomaille (EU, kehitysapu) rajoittaisivat entistä selvemmin kotimaisten tavoitteiden saavuttamista. Tilannetta toisaalta helpottaisi vähitellen ulkomaankaupan ja talouskasvun piristyminen.

Suomessa ei ole puutetta ideoista siitä, millaisia toimia tällainen käänne periaatteessa edellyttää. Kyse on pikemmin siitä, onko meillä nykyään poliitikkoja jotka haluaisivat, uskaltaisivat ja pystyisivät toteuttamaan BIS:in hahmottamia tavoitteita. Ottaen huomioon vallitsevaa kunnioitusta EU:ta ja siinä toimivia päättäjiä kohtaan on mahdollista, ettei riittävästi poliittista tahtoa Suomesta löytyisi jollei ainakin EU ensin korostaisi finanssipolitiikan pikaista muutostarvetta.

On kunnioitettavaa, että BIS on toistamiseen valmis esittämään talouspoliittista ajattelua jolla todennäköisesti on vähän kannatusta poliittisissa piireissä. Huolestuttavaa on, että pankki näkee kansalaisten edessä hyvin vaikeita aikoja jollei finanssipolitiikan painopistettä nopeasti muuteta. Pystyisikö lainarahan jakoon tottunut nykyinen politiikkopolvi toteuttamaan tällaista käännöstä? Olisi ikävää, jos BIS taas kerran olisi oikeassa mutta kansalliset päättäjät eivät kuuntelisi, uskoisi eivätkä välittäisi hätähuudoista. Ainakaan suomalaisilla ei olisi sellaiseen enää varaa.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Suomi tarvitsee politiikan osaajia

Posted on October 28, 2022 by Peter Nyberg

On myönteistä, että korkojen noustessa on ryhdytty huolestumaan Suomen valtion veloista ja velkaantumisesta. Olisi ollut vielä parempi jos tästä olisi kannettu yhtä suurta huolta jo ennen kuin niin paljon velkaa oli ehditty ottaa. Silloin kuitenkin moni piti halpaa rahaa pysyvänä etuna erilaisten kiireellisten hankkeiden toteuttamiseksi. Nyt kun edessä on näkyvä tarve luoda tulevissa budjeteissa tilaa kasvaville korkomenoille siirretään, taas kerran, käytännön toimet tuleville hallituksille ja eduskunnille.

Tietääkseni harva päättäjistämme on tunnustanut uskovansa ”moderniin rahateoriaan” (MMT, joka ei ole moderni eikä teoriakaan, lyhyesti selostettu esim. tässä). Sehän julistaa, että valtio jolla on oma valuutta ei tarvitse toiminnalleen mitään tulolähteitä. Sellainen valtio voi luoda lisää rahaa tarvitsemansa määrät (”lainata keskuspankiltaan”). Inflaation tai ylikuumenemisen uhatessa se voi kerätä varat takaisin veroina.

Koska Suomella ei ole omaa valuuttaa (eurohan on euroalueen valuutta) teoria ei kuitenkaan meille sovi. Valtio tarvitsee tuloja ja valtion velalla on merkitystä ja yläraja. Silti viime hallituksemme ovat kasvattaneet velkaa taloustilanteesta riippumatta, ikään kuin mitään rajaa tai vaaraa ei olisi olemassa. Sopiva hyvä tarkoitus, tukia vaativa kriisi tai jokin EU:n solidaarisuushanke on aina ilmaantunut (esimerkkinä tämä puheenvuoro).

Ongelma ei olisi ylivoimainen jos Suomen tuottavuuden kasvu olisi ripeä, mutta reaalituotanto per asukas on pysynyt muuttumattomana noin 15 vuotta (tässä). Samalla julkinen velka per asukas on noussut todella runsaasti. Molempien kehityssuuntien osalta julkinen huoli tilanteen korjaamiseksi on pääosin jäänyt puheen ja toiveiden tasolle. Vasta viime kuukausina on julkisuudessa alkanut kuulua laajemmin varoituksia siitä, että tämä kehitys on kestämätön. Yllätyksettömästi välttämättömät korjaustoimet kuitenkin ehdotetaan aloitettaviksi vasta seuraavan hallituksen ja eduskunnan aikana – jollei huomata uutta kriisiä alkaneeksi, oletettavasti.

Lähivuosien taloudelliset näkymät Suomessa ja ympäristössämme ovat surkeat. Riski kansainvälisestä taantumasta finanssikriiseineen on kasvanut merkittävästi johtuen kauppasodista ja – niidenkin takia – nousevista koroista. EU:n energiapolitiikka (vihreä käännös, sanktiot) rasittaa jo kaikkialla unionissa tuotantoa ja nostaa hyödykkeiden hintoja. Harvojen luonnonresurssien Suomen elintasolle erityisen tärkeää ulkomaankauppaa olemme itsekin olleet rajoittamassa. EU:n tulonjakopolitiikka vaatii Suomelta toistuvasti suorituksia muiden jäsenmaiden hyväksi. Sote ja NATO edellyttävät samalla lisäresursseja jotka käytännössä alentavat kansalaisten tulotasoa. Kaikki tämä vaikeuttaa maamme talousongelmien hoitoa.

Suomen talous on jo pitkään selvästi erkaantunut muiden Pohjoismaiden taloudesta. Meistä on tullut Pohjolan Italia jossa taloudellista kasvua ei ole, vain velka kasvaa, eivätkä poliitikot saa muutosta aikaan. On kauan ollut ainakin itselleni ilmeistä, että EU-ja eurojäsenyydellä ja etenkin niihin liittyvällä julkisen vallan ja sanan alistumisasenteella on ollut tärkeä rooli tässä suomalaisen pysähtyneisyyden ja saamattomuuden tilan jatkumisessa. Vaatii osaamista ja poikkeuksellisia henkisiä lahjoja varmistaa, että jatkuvasta sopeutumisesta toisten tahtoon ja vaatimuksiin syntyy myös aito kansallinen menestystarina.

Vaikeudet voidaan voittaa nähdäkseni kolmella mallilla. Häivytetään ongelmat ja vastuu edistämällä Suomen nopeaa sulautumista osaksi tekeillä olevaa yhteisvastuu-unionia. Jätetään ongelmat itse nyt hoitamatta ja hyväksytään ulkopuolisten (IMF, EVM) tulevat ehdolliset ohjelmat tilanteen korjaamiseksi. Päätetään keskittyä omien talousongelmien poistamiseen, vältetään ulkopuolisten toivomia lisävelvoitteita ja otetaan vastuu kokonaisuuteen liittyvien toimien toteuttamiseksi.

Viime hallitukset ovat käytännössä jo tuhlanneet ehkä valtaosa asteittaiselle selviytymiselle tarvittavasta velkaantumisvarasta. Tämä voi lisätä päättäjiemme houkutusta valita jokin kahdesta ensimmäisestä yllä mainituista malleista. Ensimmäiseen vaihtoehtoon liittyy käytännössä poliittinen mullistus itsenäisyyden menettämisenä (”Suomi unionin metsämuseona”). Toisessa vaihtoehdossa taas menetetään historiallisesti tärkeä ja taloudellisesti kannattava maine poikkeuksellisen luottokelpoisena maana. Vain kolmas vaihtoehto säilyttäisi, siihen nyt liittyvistä vaikeuksista ja uhrauksista huolimatta, sekä maineemme että itsenäisyytemme.

Lukuisat taloustieteilijät ovat vuosien varrella esittäneet käsityksensä toimista, jotka voisivat nostaa sijoituksia ja tuottavuutta Suomessa. Myös toivelistoja julkisen vallan menojen vähentämiseksi ja viennin kilpailukyvyn pysyväksi varmistamiseksi on ollut kauan liikkeellä. Valinnan varaa siis on. Puutetta on vain ollut osaavista päättäjistä, jotka ovat valmiita laatimaan niistä käytännössäkin toimivan kokonaisuuden ja saamaan sille vastahakoisten kansalaisten hyväksynnän.

Seuraavat eduskuntavaalit ovat tältä osin avainasemassa.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 1 Comment

Uusi elvytyspaketti tulossa

Posted on September 27, 2022 by Peter Nyberg

EU:lle on luvassa suuria ongelmia odotettavissa olevan taloudellisen taantuman myötä. Tuleva taantuma ei kuitenkaan johdu ulkoisista syistä. Päinvastoin, se johtuu – ainakin merkittäviltä osin – koronapandemian, ilmastotavoitteiden ja turvallisuusnäkemysten aiheuttamien politiikkavalintojen seuraamuksista. Suomessakin saamme kohta nauttia monen vuoden velalla rahoitettujen lyhytnäköisten ja periaate-vaan ei asiaperäisten poliittisten päätösten seurauksista.

Uskottavien arvioiden mukaan unioni tarjoaa meille taas tuttua lääkettä eli uutta elvytyspakettia näiden seurausten jakamiseksi poliittisella sopimuksella uudelleen (tässä). Pakettia saattaa kasvattaa suureksi se, että joukko reaalituloja vähentäviä ongelmia alkaa kohta painaa merkittävää osaa EU:n kansalaisista.

Euroopan energiapolitiikka on jo monen vuoden ajan perustunut epärealistisiin olettamuksiin (tässä ja tässä). Erityisesti Saksassa perinteisiä energialähteitä päätettiin poliittisessa huumassa vähentää nopeassa tahdissa, vaikka vaihtoehtoiset lähteet eivät ajoissa pystyneet niitä korvaamaan. Poliittisista päätöksistä näyttää puuttuneen sekä realismia – eli tuotantotalouden ja fysiikan oppien tunnustamista – että varasuunnitelmia yllätysten varalta.

Samalla on vaikeutettu perinteisen energian tuontia sekä energiatuottajien investointeja tarjonnan lisäämiseksi energiasiirtymän ajaksi. Talouspakotteet ja niiden vastapakotteet Ukrainan sodan takia ovat olleet lyhyellä aikavälillä tuhoisia tarjonnan kannalta. Hinnat nousevat nyt niin kauan että kysyntä painuu vähentyneen tarjonnan tasolle. Poliittisista paineista huolimatta pitää siksi edistää nimenomaan teollisuudelle käyttökelpoisen energian tarjonnan lisäämistä (suljettujen laitosten avaaminen, parannettu kuljetus, sijoitukset fossiilienergian uustuotantoon). Kuluttajien ostovoiman yleinen tukeminen pikemmin pahentaa kuin ratkaisee nykyisiä ongelmia.

Vaikeudet energian tarjonnassa johtavat EU:n teollisuustuotannon supistumiseen tai eräiltä osin jopa lopettamiseen. Talouspakotteiden ja vihanpidon kierre on iskemässä kovasti ainakin Eurooppaan, joka joutuu lisäämään tuontiaan mm. tilanteesta vähemmän kärsivältä USA:lta. Etenkin raskaasti velkaantuneiden maiden ja yritysten tilannetta vaikeuttaa vielä nimelliskorkojen nousu inflaation myötä. Kuulee joskus väitettävän, että inflaatio on velkaantuneen ystävä. Tämä koskee kuitenkin vain niitä velallisia, joiden tulot kasvavat inflaation myötä korkoja ylittävällä vauhdilla. Muut yritykset ja kotitaloudet köyhtyvät inflaation takia ehkä voimakkaastikin. Samoin kärsivät ne valtiot, joissa tuotannon arvo ei kasva inflaatiota ylittävällä vauhdilla.

Uutta rahastoa ja finanssiunionia näiden ongelmien lieventämiseksi tarjoaa meille tällä kertaa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (tässä). Uudistus tarvittaisiin sen mukaan velkaantumiskehityksen katkaisemiseksi ja unionia koskevien kriisien torjumiseksi. Jäsenmaa laatisi itse itselleen unionin hyväksymän keskipitkän sopeutusohjelman, joka olisi ankarampi ja velvoittavampi maille, joilla arvioidaan olevan suurempi riski kokea taloudellisia häiriöitä. Arvioita laatisivat ja politiikkaa valvoisivat riippumattomat kansalliset finanssineuvostot, joita taas valvoisi ja yhdistäisi EU-komissio. Uusi ilmastosijoituksia rahoittava rahasto ja sitä tukeva EU-tulolähde (vrt. elvytyspaketti) perustettaisiin yhteisten sijoitusten ja kriisitoimenpiteiden hallitsemiseksi.

Ehdotuksen taustalla näyttää olevan oletus, että talouspolitiikka paranee kun se siirretään pois poliitisilta päättäjiltä asiantuntijoille. Tällöin unohtuu, että asiantuntijoitakin on erilaisia ja että talousoppeja on runsaasti ja keskenään osittain ristiriitaisia. Esimerkiksi viime finanssikriisi osoitti vallineen talousopin (efficient market hypothesis) ja sitä soveltavien asiantuntijatahojen (ml. EKP, IMF ja suurin osa finanssivalvojia) heikkoudet. On laajasti epäilty, että viime vuosikymmenen raha- ja finanssipolitiikka myös tulevat osoittautumaan varsin puutteellisiksi.

Ehdotuksessa oletetaan myös, että päätökset yhteisistä asioista yleensä paranevat kun ratkaisuvalta keskitetään. Unohtuu, että päätöksenteon nopeuttaminen ei välttämättä paranna sen laatua – useinhan virheet syntyvät siitä, ettei ehdotuksista keskustella riittävän kattavasti ja monipuolisesti ennen päätöksen tekoa. Riippumatta päätöksen sisällöstä on joka tapauksessa selvää, että tämäkin ehdotus siirtäisi päätöksenteon tavallisen äänestäjän vaikutuspiirin ulottomattomiin. Keskitetyn päätöksen mennessä pieleen se vahingoittaisi kaikkia, ei vain niitä yksittäisiä maita jotka tekevät osaltaan vahingollisen päätöksen.

Suomen hallituksen odotetaan tällä viikolla osoittavan valmiutensa tehdä päätöksiä sen perusteella, miten päätös sen mielestä vaikuttaa maamme ulkomaisiin suhteisiin (tässä ja tässä). Onko tämän jälkeen liian kaukaa haettua epäillä, että ”Suomen kansainvälisen aseman vakavalla vahingoittumisella” voidaan tarvittaessa torjua uuden rahaston ja ehkä finanssiunioninkin hylkääminen eduskunnan aikaisemman kielteisen kannan mukaisesti? Tällöinhän ei juurikaan tarvittaisi pulmallisiksi osoittautuneita hallituksen taustaselvityksiä vaan riittäisi toteamus, että muut unionin jäsenmaat paheksuisivat Suomen haluttomuutta suostua maksajaksi.

Jos näin kävisi olisivat kansanedustajamme avanneet itselleen tien loputtomalle alistumiselle ulkomaisten päättäjien erilaisiin vaatimuksiin.

Posted in Kommentit | Tagged , , | 1 Comment