Näissä kommenteissa esitin äskettäin, että paras, vaikkei todennäköisin ratkaisu Kreikalle olisi pehmeä ero euroalueesta. Tämä tarkoittaisi, että muut euroalueen jäsenmaat ja EKP auttaisivat estämään Kreikan rahoitusjärjestelmän ja talouden lyhyen aikavälin romahduksen eron takia. Tämä olisi perusteltua paitsi humanitaarisista syistä myös kasvavien poliittisten jännitteiden estämiseksi EU:n ja yksittäisten maiden sisällä tapahtumien jälkeen. Todennäköisimpänä pidin kuitenkin jotain kompromissia Kreikan ja Saksan vaatimusten kesken.
Jo muutama päivä vaalien jälkeen lentelevät julkiset uhkavaatimukset neuvotteluosapuolten välillä (katso esimerkiksi http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite2_1_31/01/2015_546739 ). Kreikka on ilmoittanut, että se kyllä maksaa IMF:n ja EKP:n velat mutta haluaa neuvotella leikkauksista euroalueen muihin velkoihin. Samalla se lopettaa sovitun sopeutusohjelman noudattamisen mutta edellyttää suunnittelemalleen elvytyspolitiikalle lisärahoitusta. Euroalueen taholta todetaan, että tilaa kompromisseille on, muttei velkaleikkauksille eikä troikan kanssa neuvotellusta sopeutusohjelmasta luopumiselle.
Euroalueen rautanyrkkinä toimiva EKP on uhannut lopettaa kreikkalaisten pankkien rahoittamisen jos Kreikka lakkaa noudattamasta sovittua uudistuspolitiikkaa ( http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite2_1_31/01/2015_546740 ). Kreikkalaiset pankit menettävät jo talletuksia, ja niiden pakottaminen yksityisen rahoituksen markkinoille merkitsisi korkokustannusten merkittävää nousua ja todennäköisesti likviditeettikriisiäkin. Käytännössä EKP siis uhkaa Kreikkaa maan pankkijärjestelmän romahduttamisella.
Euroalueen jäsenmaiden rahoitustuki riippuu käytännössä Saksan suhtautumisesta. Saksa ei liene valmis tukemaan järjestelmää, jossa Kreikalle ja vähitellen muillekin euromaille sovitaan pysyviä, saksalaisten omia käytettävissä olevia tuloja heikentäviä tulonsiirtoja. Samalla Saksa kuitenkin halunnee yhtenäistä ja mahdollisimman laajaa euroaluetta maan teollisuustuotteiden menekin edistämiseksi ja työvoiman liikkuvuuden ylläpitämiseksi.
Jos näin on, eikä Kreikan sisäpoliittista tilannetta ole mahdollista jotenkin muuttaa, olisi Kreikan ero euroalueelta tietyin ehdoin Saksan edun mukainen. Ehto olisi se, etteivät muut velkaantuneet tai kriisejä kokevat euromaat harkitsisi missään tapauksessa Kreikan esimerkin seuraamista. Tätä edistäisi suuresti se, jos Kreikan ero johtaisi sen mahdollisimman suuriin ja pitkäaikaisiin taloudellisiin ja poliittisiin menetyksiin ja kärsimyksiin. Ei siten ole poissuljettua, että euroalueella hiljalleen itse asiassa suunnitellaan Kreikasta oikein kunnon nk. varoittavaa esimerkkiä.
Tällaisen skenaarion tapauksessa olisivat euroalueen kovat puheenvuorot tarkoitettu varoituksiksi etenkin Kreikan tapaista politiikkaa mahdollisesti harkitseville muille jäsenmaille. Tämä selittäisi osittain, miksi euroalue jo nyt on alkanut innokkaasti maalata itsensä nurkkaan kovilla julkisilla vaatimuksilla. On aiheellista pelätä, että tämä linjaus voi kertoa halusta kasvattaa Kreikan taloudellisia ja poliittisia menetyksiä, jollei antautumista tapahdu.
Millä tavalla tällainen euroalueen päättäjien mahdollinen linjavalinta olisi sopusoinnussa kansallisen itsemääräämisoikeuden ja perinteisen demokratiakäsityksen kanssa? Karkeasti ilmaistuna linjaushan merkitsisi, että eurojäsenyyttä tai sen edellyttämää politiikkaa kyseenalaistavat toimet sanktioitaisiin EKP:n kautta. EKP ei taas ole käytännössä kenellekään poliittisessa vastuussa. Suomalaisetkin saisivat varmaan varautua nykyistäkin enemmän äänekkäisiin ja arvovaltaisiin kotimaisiin muistutuksiin vastuuntuntoisesta äänestämisestä ja tarpeesta alistua euroalueen kulloinkin esittämiin vaatimuksiin.
Jopa Suomen Pankki on nyt ollut Kreikasta äänessä mikä viittaa siihen, ettei ainakaan EKP:ssä enää ole epävarmuutta linjauksesta (http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen+pankin+liikanen+varoittaa+kreikan+pankit+voivat+menettaa+ekpn+luotot/a2290060 ) .
“Helikopteri” eli keskuspankin suorittama kotitalousten tai yritysten suora, vastikkeeton rahoittaminen, on kokeilematta. Tosin sen käyttöönoton kynnys Euroopassa on vielä muitakin maita korkeampi.
Aiheesta mm. FT:ssä http://ftalphaville.ft.com/2015/02/05/2113531/the-ecbs-early-adopter-problem/
Kieltämättä Saksa saanee pitkän aikavälin hyötyä eurokriisistä, jos se saa korkeatasoisia työntekijöitä muista euromaista. Jos Saksalla on tällainen tietoinen strategia, sanoisin sen kuitenkin olevan liian ahne. Deflaatio menee liian pitkälle ja tuhoaa euron turhan nopeasti. Ihmisten liikkuvuuden varmistamiseksi olisi järkevämpää käristää euroalue hiljaisella tulella, se onnistuisi pitämällä inflaatio lähellä 2%:a.
Useissa maissa (USA, UK, Japani, euroaluekin) on pitkään yritetty synnyttää inflaatiota mutta turhaan. Pysyvä kustannusinflaatio edellyttää kysyntää resursseista joka nostaa niiden hintaa, mutta kasvu pysyy vaisuna korkean velkaantuneisuuden ja puuttuvan tulevaisuudenuskon takia. Sellaista inflaatiota joka perustuu katoavaan uskoon rahajärjestelmän pysyvyyteen tai katoaviin päivittäishyödykkeisiin ei taas haluta. Eli voi olla, että reseptisi olisi hyvä mutta se ei näytä ainakaan nyt realistiselta.
Olen samoilla arvauksilla liikenteessä. Peliteoreettisesti Kreikka lähti esittämään mahdottomia vaatimuksia, jolloin sen oli helpompaa luottaa sille edulliseen lopputulokseen, kun kompromissiin olisi päädytty. Kutsun tätä “akuankka-neuvotteluksi”- jos haluat satasen, pitää pyytää aluksi tonnia.
Kreikka yliarvioi mahdollisuutensa saada aikaiseksi järkevä lopputulos neuvotteluille – EU-parlamenttivaalien, ja erityisesti Saksan vaalien jälkeen olisi voinut luulla, että velkahelpotuksista oltaisiin keskusteltu. Tästähän oli alustavasti jo sovittu marraskuussa 2012 – Eurogroup sopi, että helpotuksia katsottaisiin 2014-2015 vaihteessa, mikäli Kreikka on noudattanut ohjelmaa.
Ajankohta oli nyt, mutta edessä on Espanjan vaalit ja Podemos. Saksa todennäköisesti toivoo, että Kreikka pitäytyisi linjassaan, jolloin sen rankaiseminen olisi mahdollista. “Dirty exit” johtaisi tilanteeseen, missä koko maa olisi aivan sekaisin. “Tyhmyri” ja muutama muu kommentoija tosin huomauttaa, että joltain osin Kreikan talous on jo niin huonossa hapessa, että uhkaaminen pankkijärjestelmän romauttamisella ei ole kovin tehokas – pankkijärjestelmä on jo käytännössä nurin.
Ilmeisesti tarkoitus on tehdä Kreikasta “hyvä vihollinen” ja saada Euroexit näyttämään mahdollisimman huonolta vaihtoehdolta. Kokonaan toinen asia on, mitä järkeä on talousliitossa, jonka taloustieteellinen ajattelu on rikki, kulmakivenä toimii maailmanhistorian surkein valuuttaliitto ja mitään tienviittoja purkamisen tai tulonsiirtoliittovaltion suuntiin ei ole.
Muddle-through ei voi jatkua ikuisesti. Joskus se päättyy. Tulonsiirtoliittovaltio ei ole tulossa, ja on vaikea uskoa, että euroalue kestäisi toista menetettyä vuosikymmentä. Yksi (2008-2018) on varmasti jo menetetty.
Niin, tuoreimmat tiedot viittaavat siihen, että tämä molemminpuolinen uhittelu jatkuu vielä kuukausia. Riippumatta lopputuloksesta on valitettavasti epätodennäköistä, että se on euroalueelle ja Suomelle juurikaan siunauksellista.