Eräs Brexitin odotettavissa oleva seuraamus on ollut, että muiden suurten maiden vaikutusvalta EU:ssa kasvaa pienempien kustannuksella. Useat pienet maat, joiden kannat usein ovat olleet lähellä Saksan kantoja, ovat siksi äskettäin perustaneet yhteistyöryhmän (uusi Hansa). Tämä ryhmä julkaisi toissa viikkona kannanoton siitä, miten euroalueen ja EU:n talouskriisit mielellään tulisi hoitaa (katso tässä jossa myös alkuperäinen englanninkielinen kannanotto ).
Kannanotto on mielestäni varsin hyvä ja lähtee siitä, että tuettaville maille annettaisiin vain ehdollista lainaa, jonka takaisinmaksusta pyrittäisiin etukäteen varmistumaan. Uutta Kreikan tapausta ei siten olisi hyväksyttävissä. Valmisteluista ja takaisinmaksukyvyn arvioinnista vastaisivat EVM:n virkamiehet ja itse EVM olisi vastuussa jäsenmaille eikä EU:n elimille. Siten toivotaan mm. vähemmän painoarvoa EU:n poliittiseen kehittämiseen liittyville kysymyksille kuin jos komission virkamiehet tämän tehtävän hoitaisivat Ranskan (ja Saksan) suunnitelman mukaisesti. Kun pankkiunioni joskus olisi valmis aloitettavaksi (eli pankit kaikkialla olisivat yhtä vakaita ja vakavaraisia) toimisi EVM samoin sen kriisinhoitomekanismin rahoituksen takalautana.
Kyseessä olisi tavallaan eurooppalainen IMF varsin vähäisellä poliittisella harkinnalla. Kannanotosta joudutaan kuitenkin tulevaisuudessa tinkimään ehkä paljonkin. EU:n eteläiset jäsenmaathan eivät sitovia rajoitteita yhteisvastuulle mielellään hyväksy. Ongelmia lisäävät lähiaikoina uhkaava laskusuhdanne sekä ilmeisesti avoin kysymys mitä tehdä, jos jokin autettava maa ei olekaan takaisinmaksukykyinen. Mikään ei takaa, että tuleva järjestelmä lopulta muistuttaa kannanotossa olevaa tai että sitä sovelletaan niin kuin on kirjattu. Yhteisvaluuttaan liittyy yhdessä sen nykyisten poliittisten tavoitteiden kanssa oma logiikka, joka käytännössä näyttää estävän jäsenmaiden asettamista markkinavoimien armoille.
Tulonsiirtojen vaikeuttaminen euromaiden välillä ei tietenkään poista yhteisvaluutan korostamia maiden eroavuuksia. Maat jotka eivät pysty ylläpitämään kilpailukykyään ja tuottavuuden kasvua suunnilleen Saksan tasolla joutuvat jatkuvasti vaikeuksiin. Suomi on jäsenmaa jolla on vaikeuksia tältä osin. Koska eurosta ei haluta erota eikä liittovaltioon haluta ainakaan heti on pyrittävä kotimaisten kustannusten alentamiseen ja joustavoittamiseen. Käytännössä tämä merkitsee jatkuvia pyrkimyksiä ay-liikkeen vaikutusvallan rajoittamiseksi. Ihmeellistä kyllä, ay-liikettä muuten tukevat puolueet kuuluvat silti eurojäsenyyden innokkaisiin tukijoihin.
Tulonsiirtojen puuttuessa yhteisvaluutta pakottaa jäsenmaita tarvittaessa noudattamaan talouspolitiikkaa joka ei heille perinteisesti jostain syystä sovi. Hieman sama näyttää pätevän myös EU:n yhteisen ulkopolitiikan kanssa, jota Suomi myös pyrkii osaltaan säntillisesti noudattamaan.
Läntisissä teollisuusmaissa on viime vuosina levinnyt käsitys, varmaan syystä, että naapurimme Venäjä entistä voimakkaammin pyrkii laajentamaan vaikutusvaltaansa. Tätä on yritetty torjuta mm. lukuisilla sanktioilla ja yhteistyön rajoitteilla joista on tullut osa EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa. Vähitellen on myös kasvava sotilaallinen läsnäolo ja erilaiset sotilasharjoitukset tulleet osaksi useiden EU-maiden torjuntapyrkimyksiä.
Suomi näyttää hallituksen ja presidentin suostumuksella liittoutuneen sotilaallisesti, ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen. Kyse ei tietenkään ole muodollisesta vaan käytännön tason liitosta. Yhteistyötä on nopeasti syvennetty nimenomaan Yhdysvaltain kanssa, jonka tapoihin vuosikymmenten ajan on kuulunut muiden kansojen pommittaminen näiden oman edun nimessä (osittainen listaus näistä sodista tukijoineen vastustajineen löytyy esimerkiksi tästä). Ulkomaisten hallitusten kaataminen sisäisiä kumouksia edistämällä on myös ollut sille jo kauan suosittu harrastus.Useat EU-maat ovat olleet tätä tukemassa. Riippumatta suomalaisten omista näkemyksistä ja sanomisista kyse on siis liittoutuminen jota Venäjällä lienee vaikeaa ymmärtää ystävällismieliseksi.
On ikään kuin olisimme omassa jokapäiväisessä elämässämme kutsuneet kylään äänekästä tappeluporukkaa joka, niin kuin me itse, pitää ainakin eräitä naapurimme toimia moitittavina. Porukan välitön ja julkilausuttu tavoite on naapurin painostaminen hänen taloutta ja toimeentuloa heikentämällä ja selkäsaunaa väläyttämällä. Silti vakuutamme toistuvasti itsellemme ja naapurille siitä, että hyvät suhteet kyllä jatkuvat. Porukan läpikäytyjen ja käynnissä olevien tappeluiden lukumäärä tekee näistä vakuutteluista hyvin epäuskottavia. Uskottavuutta ei myöskään lisää jos on epäselvää voiko porukka käytännössä tulla meille kylään joskus pyytämättäkin, omien tavoitteiden ja aikataulujen mukaisesti.
Suomi on nyt siinä mihin ei olisi koskaan pitänyt joutua eli yhden osapuolen rajaseutuna suurvaltojen kiristyvien suhteiden aikana. Yhteisvaluutan käyttäjinä olemme samalla epäsuorasti sitoutuneet suuriin ja kipeisiin yhteiskuntasuhteittemme muutoksiin. Jos edessä on finanssikriisin uusi versio, niin kuin monet arvioivat, tilanne eri maissa ja niiden välillä kiristyy helposti. On hartaasti toivottava, ettei tuleva kehitys osoittaisi, että mielikuvia hivelevän politiikan tilalle olisikin tarvittu vähemmän ulkoista sitoutumista ja enemmän sisäistä vakautta.
Suuria muutoksia ovat euron hajoaminen ja palvelualalle etenevä robotisaatio. En usko että Merkelin tilalle tulee ainakaan yhtään EU-myönteisempi henkilö. EU on vajoamassa horrokseen, ja EKP ei voi enää uudestaan ostaa aikaa poliittisten muutosten tekemiselle.
Kannattaa lukea, kuinka Maurice McTigue ja Uusi-Seelanti aikoinaan ponnistivat oltuaan samassa tilanteessa kuin me nyt. :
https://imprimis.hillsdale.edu/rolling-back-government-lessons-from-new-zealand/
Erään vastuuhenkilön reipas ja selkeä kertomus mitä tehtiin ja miksi. Jos harkitaan, että Suomessa on laajaa valmiutta vastaavaan niin vain toimenpiteet puuttuvat. Itse luen viimeisten vuosien tapahtumat siten, ettei tällaiseen ole käytännössä valmiutta ilman suuria sisäisiä vaikeuksia. Mutta voin tietenkin olla väärässä.
Jatkan vielä sen verran, että tässä Hans-Werner Sinn toteaa saman kuin blogistimme tässä kirjoituksessa, eli:
“Ajatusvirhe 6: Maahanmuuttajien alkuperämaita on tuettava, jotta maahanmuuttoa ei enää kannusteta.
Tämä väite on ongelmallinen, koska se kieltää Saksan liittotasavallan kansallisen oikeuden Saksan valtion omaisuuteen. Samoin voisi väittää, että velvollisuuteni on antaa niin paljon rahaa ventovieraalle henkilölle, joka haluaa muuttaa asuntooni asumaan, että hän vapaaehtoisesti luopuu muuttosuunnitelmistaan. Kyseessä on kommunismin keskeinen periaate, joka sivuuttaa tyystin omistusoikeudet.”
https://www.suomenuutiset.fi/stubb-kehui-estoitta-merkelia-maahanmuuttokriisin-ratkaisemisesta-saksalaiset-purskahtivat-nauruun-onko-tama-kirjoitusvirhe/
Kuten Stubb itse toteaa, viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa ovat tuhoa kylväneet kolme sosialistista ideologiaa:
“Euroopassa on ollut vallalla viimeisen sadan vuoden aikana fasismi, kommunismi ja liberaali demokratia. Stubb haluaa tehdä parhaansa, ettei vuotta 2016 tulla muistamaan hetkenä, jolloin demokraattinen järjestelmä sai kuoliniskun Brexitin ja Donald Trumpin kädestä.”
https://www.verkkouutiset.fi/alexander-stubb-ihmisten-pelot-ovat-oikeutettuja/
Suomen – tai oikeastaan suomalaisen työväen – suurin ongelma on dogmaattinen takertuminen sosialismin ideologisiin väittämiin, jotka ovat osoittatuneet empirisesti virheellisiksi. Jokainen ajatuksen tasolla tajuaa, että omista rahoista pidetään parempaa huolta kuin toisten rahoista. Käytännössä sosialismissa kuitenkin halutaan nimenomaan päättää toisten rahojen käytöstä. Kansakunnnan varallisuus ei kasva siten, että lisäarvoa tuottamaan kykeneviltä otetaan ja annetaan niille, jotka eivät tuota lisäarvoa. Mitä suuremmaksi osuus kasvaa, sen matalammaksi kyky tuottaa lisäarvoa kasvaa.
Nämä ovat perustavaa laatua olevia kysymyksiä, joista ei haluta keskustella. Syykin on selvä: vallan saavat poliitikot, jotka jakavat varallisuutta isoimmalle äänestäjäkunnalle. Jari Ehrnroothin kirjoitus asumistuen vaikutuksesta vaaleihin on hyvä avaus:
“Hyvinvointivaltio kymmenine tukimuotoineen mahdollistaa, että keskuudessamme elää sosiaaliturvasta riippuvaisia epäitsenäisiä henkilöitä. Sosiaalitukien varassa elävät ihmiset eivät tietenkään ole vapaita valitsemaan, kannattavatko he esimerkiksi asumistukijärjestelmää vai eivät. Näin asumistukiriippuvaisten äänet – 15,6 prosenttia kansasta – on jo etukäteen ostettu niille puolueille ja ehdokkaille, jotka lupaavat ruotsalaista kansankotiakin (siirryt toiseen palveluun) selvästi anteliaampien sosiaalietuuksien jatkumista.”
https://yle.fi/uutiset/3-10460925
Järjestelmä- ja valtakysymyksistä keskustellessa huomio usein keskittyy siihen, mikä on periaatteessa hyvä/oikein ja mikä ei. Yritin kiinnittää huomiota toiseen ulottuvuuteen eli nopeiden ja suurten muutosten kustannuksiin (niiden tarpeellisuudesta riippumatta). Jos tiedossa on vakavia sisäisiä jännitteitä olisi ehkä harkittava, pitääkö uudistuksiin ryhtyä hitaammin ja/tai kiertoteitä etsien. Tämä harkinta on sitä tärkeämpi mitä epävakaammat ovat ulkoiset olosuhteet. Itse pidän hallituksen puolelta suunniteltua joustavuuden ja tietojensaantioikeuden yhdistämistä pyrkimyksenä tällaiseen.
Palveluiden robotisaatio ja talouden digitalisaatio aiheuttaa suurten konsulttitalojen (Bain&Co ja McKinsey) mukaan 20-luvulla nopean työttömyyden kasvuun, koska alkutuotanto ja teollisuus eivät ime uutta työvoimaa, eikä neljättä talouden sektoria ole ainakaan vielä edes näköpiirissä. Raporttien mukaan yhteiskuntarauhaa voi ylläpitää joko sopeuttamalla talouden pelisäännöt markkinaehtoisiksi, tai valita pohjoismaisen sosialismin tie.
Hirvittää se, miten Suomen johtavat taloudelliset ja poliittiset johtavat kieltävät Suomen olevan sosialistinen yhteiskunta, vaikka jo nimi demokraattinen sosialismi sen kuvaa. Vähän kuin sanoisi, ettei Saksan kansallismielinen sosialistinen työväenpuolue olis nimensä mukaisesti ja symboliensa väritysten perusteella sosialistinen. Siksi sitä kutsutaan “äärioikeistoksi”, vaikka siinä ei ole mitään oikeistolaista. Koska oikeisto on pahan alku ja juuri, 30-luvun Saksaa kutsutaan ääri-sellaiseksi.
Suomessa oikeistolaisena pidetyt poliitikot, kuten Stubb ja Orpo, ovat avoimesti hyvonvointiyhteiskunnan puolustajia. Demokratia, Wahlroosin sanoin, on enemmistön diktatuuri, jossa enemmistö päättäjistä voi rajoittaa vähemmistön omaisuuden suojaa. Kun vähemmistön omaisuuden suoja poistetaan lailla, se on ihmisten mielestä silloin moraalisesti oikeutettua.
Markkinavoimilla on taipumus ryskyttää kahleensa rikki, ja 20-luvulla näemme tämän tapahtuvan laajassa mitassa. Onneksemme meillä on silloin hallituksessa puolueet (SDP, Kok, Vihr ja RKP), jotka ovat tämän kurimuksen virittäneet riesaksemme. Sitä saa mitä tilaa.
Markkinavoimista merkittävimmät vallankäyttäjät ovat yhtiöitä, jotka sijoittavat eläkesäästäjien varoja. Kun Katainen totesi ottavansa “niskalenkin markkinavoimista”, hän todellisuudessa sanoi: “otan tavallisten eläkesäästäjien varat keskusjohtoisen taloudenpidon haltuun”. Voiko ihminen avoimemmin sosialistiksi julistautua?
“Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistuttaa, että oikeistolainen ajattelu on Suomessa aika harvinaista – vajaa kymmenen prosenttia suomalaisista on tutkimusten mukaan ajatuksiltaan oikeistolaisia. Enemmän vallitsee hyvinvointivaltiokeskeinen ajattelu.”
https://yle.fi/uutiset/3-10206804