Ajatuksia Suomen kaipuusta liittovaltioon

Jo pitkään on tiedetty, vaikkei myönnetty, että ”euron pelastamiselle” on vain kaksi tietä. Toisaalta euromaa voi täysin sopeutua kiinteäkurssijärjestelmään, jolloin kotimaiset tulot ja järjestelmät joutuvat nopeasti sopeutumaan taloustilanteen muuttuessa. Toisaalta euromaan voi sallia poikkeavankin tästä vaatimuksesta esim. poliittisista syistä, jolloin se pysyvästi tarvitsee taloudellista tukea muilta mailta.

Käytäntö löytyy tietenkin kompromissina jostain näiden kahden äärilaidan väliltä. Liialliset poikkeamiset sekä tulonsiirtojen vastustaminen uhkaavat kuitenkin jatkuvasti euroalueen eheyttä. Niiden estämiseksi monet, myös Suomessa, uneksivat pysyvästä EU:n juridiseen, poliittiseen ja taloudelliseen ylivaltaan perustuvasta järjestelmästä eli jonkintyyppisestä liittovaltiosta.

Nimenomaan”euron pelastamisen” näkökulmasta liittovaltion keskusvirasto (”liittohallitus”) päättäisi velvoittavasti ainakin valtioiden välisistä tulonsiirroista sekä valtioiden budjettien ja sopeutumispolitiikan pääpiirteistä (mm. alijäämät, verotus, työmarkkinasäännöt). Historiasta päätellen liittohallituksen päätösvalta kansalaisten arkeen kuitenkin vähitellen kasvaisi, mahdollisesti hyvinkin laajaksi.

Suomessa näyttävät ainakin asiantuntijat yhä laajemmin hyväksyvän näkemyksen, että euro ei nykyisellään ole ollut eikä ole maallemme eduksi. Mielenkiintoista kyllä eräät ovat vetäneet tästä johtopäätöksen, että euroriippuvuutta pitää lisätä eikä vähentää: Suomen olisikin pyrittävä EU-liittovaltion toteuttamiseen ja sen jäseneksi. Syyt tähän näkemykseen vaihtelevat ja ovat äärimmäisyyteen yksinkertaistaen kolme: EU on turvallisuudellemme välttämätön, EU:n hyvää politiikkaa estävät vain niskuroivat jäsenvaltiot tai EU pakottaa suomalaiset ongelmakansalaiset ruotuun.

Suuri osa Suomen päättäjistä (politiikka, talouselämä, media) näyttää näistä syistä päätyneen hyväksymään idean EU-liittovaltiosta ja maamme liittämisestä siihen. Muulla tavoin on vaikeaa selittää jatkuvaa valtaoikeuksien siirtämistä Helsingistä Brysseliin. Viimeisin esimerkki tästä on päättäjiemme valmius hyväksyä ehdotettu elvytysrahasto (tietopaketti tässä) melkein keskustelematta ja ilmeisesti tekemättä juurikaan selvityksiä rahaston pidemmän aikavälin vaikutuksista ja seuraamuksista.

Yrittäkäämme siis joiltain osin kuvitella, millaista elämä saattaisi Suomessa olla pitkälle keskitetyn EU-liittovaltion osana.

Suomalaiset eläisivät yhteiskunnassa, jossa tärkeimmät päätökset tehdään hyvin kaukana heistä. Korkeimmat kotimaiset viranomaiset olisivat etupäässä liittovaltion käskynhaltijoita ja viestintuojia jotka toteuttavat muualla tehtyjä päätöksiä (vrt. Suomen Pankki tällä hetkellä). Päättäjiksi nimetyille tämä merkitsisi huomattavaa helpotusta kun vastuu päätöksistä on muualla. Yksittäisen kansalaisen mahdollisuus saada mielipiteensä kuuluviin valtakuntaa koskevissa asioissa olisi vastaavasti nykyiseen verrattuna hyvin vähäinen.

Alue- ja kuntaviranomaisilla olisi suurempi vapaus tehdä päätöksiä omilla vastuualueillaan. Niiden tehtäväksiannot, noudatettavat säännöt ja resurssit riippuisivat kuitenkin ainakin osittain korkeammalla tasolla tehdyistä päätöksistä. Alla mainittu hyvinvointivaltion alasajo myös korostaisi alueiden ja kuntien merkitystä niukkojen resurssien tehokkaina käyttäjinä.

Kansalaisille olisi tarjolla koko liittovaltion yksityiset ja julkiset työpaikat vapaiden työmarkkinoiden ja vapaan matkustamisen merkeissä. Suomalainen saisi vapaasti työskennellä tai opiskella Saksassa tai Kreikassa ja italialainen voisi hakea virkamieheksi Suomeen. Nämä vapaudet olisivat kuitenkin käytännössä tarjolla vain niille, joilla on riittävän monipuolinen kielitaito. Kieliä taitamattomien työasema ehkä heikkenisi ulkomaisen työvoimatarjonnan lisääntyessä. Englanti menettäisi vähitellen asemaansa ainakin julkisen hallinnon yleiskielenä saksan ja ranskan kustannuksella.

Suurimpia muutoksia tavalliselle kansalaiselle olisi nk. hyvinvointivaltion alasajo. Ilmainen koulutus, terveydenhoito sekä toimeentulotuen eri muodot vaativat korkeaa verotusta joka nyt kilpailisi kasvavan liittovaltioverotuksen kanssa. Yritysten kilpailukyvyn ja kotitalouksien ostovoiman takia olisi muita kuin liittovaltion kantamia veroja jossain vaiheessa välttämätöntä laskea.

Monien kansalaisten elintaso laskisi merkittävästi koulutuksen ja terveydenhuollon kustannusten noustessa ja maan sisäisten tulonsiirtojen vähetessä. Vaikutus olisi suurimmillaan alhaisissa tuloluokissa ja syrjäseuduilla. Jos tilanne Suomessa muuttuisi kriittiseksi olisi kuitenkin saatavissa liittovaltiolta tulonsiirtoja elintason tukemiseksi.

Suomen ulkopoliittinen asema muuttuisi ratkaisevasti. Suomi ei ole halunnut asemaa, jossa se uudelleen voitaisiin mieltää Ruotsin tai – mikä pahinta — Venäjän vaikutuspiirin osaksi. Sellaisen aseman torjumiseksi pitää kuitenkin löytää ulkopuolinen mahdollisimman vahva tukija. Olemme jo pari kertaa sadan vuoden aikana yrittäneet saada tukijaksemme Saksan, tunnetusti huonoin tuloksin. Kaipuu vielä uuteen liittovaltioon (aikaisempien Ruotsin ja Venäjän liittojen lisäksi) voidaan ehkä tulkita kolmanneksi yritykseksi saada Saksalta turvaa pelkäämiltämme lähinaapureilta.

Suomi olisi liittovaltion osana rajaseutua EU:n suurimpaan ja kiistanalaisimpaan naapuriin Venäjään. Nykyinen erityissuhde naapuriin käytännössä loppuisi, kun suomalaisilla päättäjillä ei juurikaan olisi sanomista liittovaltion ulkopolitiikkaan. Liittovaltio osaltaan vastaisi Suomen turvallisuudesta mutta Suomen olisi vastaavasti alisteinen liittovaltion ulkopolitiikkaan ja sen seuraamuksiin. Ei olisi toivoakaan enää pysyä mahdollisten suurvaltaselkkausten ulkopuolella mutta ehkä näiden selkkausten todennäköisyys Euroopan osalta laskisi?

Liittovaltio vaikuttaisi syvällisesti monen suomalaisen arkeen, eikä välttämättä vain myönteisesti. Jää loppujen lopuksi epäselväksi minkä takia elämä mahdollisessa tulevassa liittovaltiossa olisi suomalaisille autuaampi kuin elämä itsenäisenä. Jää myös arvailujen varaan, tulisiko tämä liittovaltion kokeilu loppujen lopuksi osoittautumaan onnistuneemmaksi kuin kaksi aikaisempaa.

Vastauksista riippumatta kansalaiset vuosikymmenten kuluessa epäilemättä tottuisivat uuteen yhteiskuntaansa jos vain kärsivällisyys ja rauha jatkuvat.

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.
This entry was posted in Kommentit and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

3 Responses to Ajatuksia Suomen kaipuusta liittovaltioon

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *