Kohti realismia EU-arvioinnissa

Valtaosa suomalaisista ja heidän päättäjänsä avustajineen uskovat euroon. He haluavat selvästi että Suomi pysyy euroalueen jäsenenä ainakin yhtä kauan kuin muut jäsenet. Tähän ei näytä vaikuttavan mitenkään, että jäsenyys ilmeisesti vie kansakuntamme hyvinvointia ja suvereniteettiäkin. Eurojäsenyyden taloudellisille riskeille annettiin Suomessa alusta saakka vähän painoa, toisin kuin Ruotsissa. Suvereniteetin menetyksen nopeus ja laajuus ovat selvinneet vasta jäsenyyden myötä.

Euroon uskomista ei heikennä suuresti sekään, että valtaosa talousasiantuntijoistamme viimein tunnustaa, ettei eurojäsenyys ole ollut Suomen taloudelle hyödyksi. Sen voi ilmeisesti nyt jo sanoa julkisestikin menettämättä uskottavuuttaan. Uskottavuuden säilyttäminen kuitenkin helpottuu jos samalla toteaa, että on nyt liian myöhäistä korjata virhettä. Eli: olipa pysyvästi huono asia taloudelle mutta kärsikäämme, sopeutukaamme ja hyväksykäämme edelleen.

Ongelmia on toistaiseksi pystytty siirtämään velkaantumalla rajusti, osittain MMT-talouskäsityksen periaatteita noudattavan rahapolitiikan avulla. Velaksi elämisemme loppu alkaa kuitenkin jo häämöttää ulkomaisten arvioijien (IMF, luottoluokittajat) lisääntyvästä huolesta päätellen. Euro-Suomen edessä onkin kohta enää vain joukko ikäviä sopeutustoimia (kustannusten leikkaaminen, tulotason rajaaminen, tuloerojen kasvattaminen, budjettikuri).

Eurojäsenyyden taloudellisten lupausten pettäessä on julkisuudessa alettu näkyvästi korostaa sen merkitystä Suomen turvallisuudelle. Korostamisen auttavat ajankohtaiset (ja alunperin myös EU:n synnyttämät) ulkopoliittiset jännitteet. Euron tulkitaan ulkomaillakin laajasti olevan yhtenäisen ja tiivistyvän EU:n synnyttäjä ja varmistaja. Yhteisvelka, tulonsiirrot ja päätösvallan keskittäminen ovat kaikki olleet tarpeen ”euron pelastamiseksi”. Samalla ne ovat tiivistäneet unionia vähentämällä kansallista suvereniteettia. Varsinkin viimeisten viidentoista vuoden aikana euro kriiseineen on ollut EU:n liittovaltiokehityksen tärkein edistäjä.

Käsitystä unionin kehittymisestä liittovaltioksi on usein arvosteltu epämääräiseksi ja poliittisesti mahdottomaksi. Onkin ilmeistä, etteivät kaikki euroalueen jäsenet välttämättä ole valmiita suostumaan liittovaltion muodollisiksi osavaltioiksi. Liittovaltiota muistuttava unioni hallinnollisine näennäisratkaisuineen voi kuitenkin silti syntyä. Eräs hyvinkin mahdollinen vaihtoehto olisi vain halukkaiden jäsenmaiden muodostama liittovaltio, joka käytännössä (muttei muodollisesti) dominoisi unionin pienempiä valtioita. Jälkimmäisten kannalta ero olisi ehkä poliittisesti ja muodollisesti suuri mutta käytännössä vähäinen.

Ymmärtääkseni Suomen turvallisuuden lisäystä euron ja siten tiiviin unionin (ehkä liittovaltion) jäsenyyden seurauksena ei ole ainakaan julkisesti ehdollistettu. Julkisesta keskustelusta saa helposti käsityksen, että hyöty on Suomelle ilmeinen siitä riippumatta, miten unioni ja sen sisä- ja ulkopolitiikka tulevaisuudessa kehittyvät. Valitettavasti ei kuitenkaan ole vaikeaa kuvitella tilanteita, joissa jäsenyys olisi Suomelle vain haitaksi.

Onko unionin politiikka aina rauhaa edistävä vaikka se tavoitteleekin tasavertaisempaa suhdetta nykyisiin suurvaltoihin? Vaikka unionin jäsenmaista useimmat ovat liitossa sotilaallisia hyökkäyksiä toistuvasti suorittaneen maan kanssa? Onko unioni aina valmis turvaamaan rajaseutuaan (esim. Suomea) jopa omien päävaltioidensa kustannuksella? Olisiko unioni valmis samaan pitkämielisyyteen ja taloustukeen Suomen tapauksessa kuin viime vuosina Italian suhteen? Kaikkiin nähin kysymyksiin on nähdäkseni pakko olla vastaamatta myönteisesti.

Ainoat jotka varmuudella välittävät nimenomaan Suomen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta ovat suomalaiset itse. Samaa tietenkin koskee kaikkia muitakin kansakuntia. On melko uskaliasta olettaa, että Keski- ja Etelä-Euroopan maiden arvot ja edut nyt ja jatkossakin kaikissa tilanteissa ovat yhteneväisiä Suomen arvojen ja etujen kanssa. Aina harjoittamamme vapaaehtoisen yhteistyön ja pysyväksi kehittyvän alistumisen välinen kuilu on kapea mutta syvä.