Hyvä lukija,
Suomi kokee osana euroaluetta vaikean murroksen. Euroalueeseen liityttiin aikanaan etenkin poliittisista syistä mutta julkisesti taloudellisin perustein. Poliittiset syyt elävät edelleen vahvoina, mutta euroalueen taloudellinen menestystarina on ainakin joksikin aikaa himmentynyt. Alueen finanssikriisi on johtanut merkittäviin taloudellisiin menetyksiin ja riskeihin myös Suomelle. On hyvin todennäköistä, että kriisi jatkuu ja vaikeutuu vielä useiden vuosien ajan.
Suomessa on selvästi vaikeaa puhua eurokriisistä ja valitun kriisipolitiikan kiistattomasta tehottomuudesta. Uskoakseni tämä johtuu siitä, että samalla väistämättä otetaan epäsuorasti kantaa myös aikanaan tehtyin poliittisiin päätöksiin ja nyt vallitseviin poliittisiin unelmiin. Pahimmassa tapauksessa keskustelemattomuus voi johtaa myös päätöksiin jotka eivät perustu ikävään todellisuuteen vaan toiveajatteluun. Tämä olisi erityisen helppoa euroalueella jossa yhteisen edun edistäminen lisääntyvästi edellyttää sinisilmäisyyttä.
Pyrkimyksenäni on täällä kirjoittamalla omalta osaltani edistää finanssikriisin järjellistä käsittelyä. Kaikkeen ei tarjota näkemystä, vaan pääosin vain sellaiseen joka mielestäni joko jää Suomen julkisessa keskustelussa liian vähälle huomiolle tai sellaista, mikä ei kotimaisiin viestimiin oikeaan aikaan ole mahtunut tai sopinut. Kriisi ja kriisipolitiikka on liikkeellä koko ajan mutta viestimillä on muitakin seurattavia aiheita kuin Euroopan köyhtyminen, lohkoutuminen ja muodonmuutos.
Suomessa todetaan usein, että riippuvuus ulkomaista käytännössä on jo merkinnyt itsenäisyytemme supistumista. Tämä väittämä on tosi tai ei, riippuen mistä riippuvuuksista puhutaan. Tästä huolimatta olisi mielestäni tärkeää, ettei väittämä johtaisi Suomessa passiivisuuteen, hiljaisuuteen tai toimettomuuteen. Nykyisessä murroksessa meidän ei kannata olla ajopuuna.
http://areena.yle.fi/radio/1896441
Viimeaikoina on ollut puhettä sisäisestä devalvaatiosta myös Suomessa. Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi siitä, kuinka mahdollista sellainen olisi Suomessa toteuttaa ja olisivatko seuraamukset yhtä synkeitä kuin muualla Euroopassa.
Euroalueella, jossa jäsenmaiden välisiä valuuttakursseja ei voida muuttaa, kilpailukyvyn parantaminen edellyttää nimelliskustannusten alentamista suhteessa kilpailijoihin. Tästä johtuva tulo- ja elintason alentuminen on tarpeen (vaihtotaseen tasapainottamiseksi) jollei nettovientiä pystytä nostamaan parantamalla tuottavuutta, myynnin tehokkuutta tai tuotteiden arvoa ja/tai koostumusta. On hyvinkin mahdollista, että sisäinen devalvaatio onnistuessaankin vähentäisi joksikin aikaa kotimaista kysyntää enemmän kuin se nostaa vientiä. Korkea velkaantuminen voimistaa kotimaisen kysynnän laskua kun velat pitää hoitaa entistä alemmalla tulotasolla.
Alijäämäinen vaihtotase merkitsee, että maa kokonaisuutena velkaantuu ulkomaille. Sellainen kehitys ei voi jatkua loputtomiin jos velka nousee nopeasti ja kasvu takkuaa. Jossain vaiheessa, usein yllättäen, luotto loppuu ja edessä on äkillinen pakkosopeutus. Tilanteen korjaaminen pitää siksi aloittaa ajoissa ennen kuin vaikeudet ovat ilmeisiä ja velkaantuneisuus korkealla.
Olisiko Suomessa hallittu/suunniteltu sisäinen devalvaatio mahdollinen? Sitähän yritettiin kerran huonolla menestyksellä (Sorsa) mutta tämä oli ennen euroon liittymistä. Kommentissani toukokuussa arvioin, ettei Suomessa näytä olevan riittävästi “joustavuutta” tähän. Yritysjohdon ja muiden korkeatuloisten pitkäaikainen haluttomuus omalta osaltaan luopua mistään ei helpota yhteisen tahtotilan synnyttämistä.
Realismi vaatii kyllä tähän lisäämään, että jollain työttömyyden ja/tai velkaantuneisuuden tasolla markkinapaineet pakottaisivat tulotason alentamiseen, velkojen leikkaukseen ja/tai eurosta eroamiseen. Vastuullisen talous- ja työmarkkinapolitiikan tehtävän uskoisi kuitenkin olevan tällaisen tilanteen välttäminen kaikin voimin.