Suomen vaikeat uudet vuodet

Suomelle vuoden vaihtuminen tapahtuu ankeissa merkeissä. Äsken hyväksytty miljardilahja Ukrainalle ei tätä ankeutta vähennä.

Luottokelpoisuutensa säilyttämiseksi Suomen on vihdoin rajoitettava hyvinäkin vuosina jatkunutta velkaantumistaan. Samalla Suomi on sitoutumassa nopeisiin, määrältään tuntemattomiin mutta joka tapauksessa hyvin mittaviin varustelumenoihin ja avustuksiin ulkomaille. Suomalaisten elintaso tulee alenemaan vuosiksi lisääntyvien verojen ja valtion siviilimenojen rajoittamisen myötä.

Suomalaisia vientituloja supistavat useiden länsimaiden vastaavat ongelmat. Tilannetta eivät helpota kannattavaa kauppaa rajoittavat mutta teholtaan kyseenalaisiksi osoittautuneet talouspakotteet. Niiden seurantailmiöt ovat olleet taloudellisesti kielteisiä koko Euroopassa, ja Suomelle erityisen tuntuvia mm. rajakaupan ja puuntuonnin pysähtymisen kautta.

Nämä näkymät ovat hallituksellemme ja sen kannattajille varmaan tiedossa mutta painavat heidän käytännön päätöksissään ilmeisen vähän. Loistava näyttö tästä on velalla rahoitettava luksushanke ”tunnin juna” Helsingin ja Turun välillä, jonka taloudelliset edut Suomelle ovat olemattomia. Tuorein esimerkki tästä on Suomen suostumus osallistua EU:n päätökseen rahoittaa Ukrainan lähiajan budjettimenoja.

EU:n jäsenmaat viisaasti hylkäsivät mm. Suomen kannattaman Venäjän keskuspankin varojen käyttämisen Ukrainan sotalainaa varten. Tämä rahoitustapa päätettiin korvata uudella, 90 miljardin euron ja EU:n budjetilla taatulla yhteislainalla (Suomen osuus lienee n. 1½ miljardia euroa ilman korkojmenoja). Varoilla rahoitettaisiin uusi koroton laina Ukrainalle. Laina maksettaisiin takaisin Venäjän joskus Ukrainalle maksamilla sotakorvauksilla ja jäisi korkoineen siihen saakka ilmeisesti EU:n jäsenmaiden rasitukseksi. On toistaiseksi epäselvää, kuinka suuri osa lainasta käytettäisiin edellisen EU-lainan takaisinmaksuksi.

Hallituksemme on nyt varmistanut, että myös suomalaisten velkavastuu on kytketty Venäjän kukistamiseen aseellisesti ja poliittisesti. Vähälle arvolle on jätetty todellinen riski, etteivät Euroopan maat yksinkertaisesti tähän pysty. Taloudelliset, poliittiset ja tekniset vaatimukset eri tavalla riittävästi terästetyn Euroopan synnyttämiseksi ovat valtavat (tuore selvitys tässä). Rahoituspäätöksen ankkuroiminen tällaisen hankkeen onnistumiseen on vastuutonta.

Vuoden vaihtumisen ankeutta ovat lisänneet sisäiset ongelmat niissä liitoissa joihin Suomi kuuluu.

Suomi hakeutui NATO:n jäseneksi juuri kun liitossa alkoi riitely rahoituksesta, osallistumisesta sotilaallisiin selkkauksiin sekä turvan perustasta eli Yhdysvaltojen ydinasevarjon uskottavuudesta. Samalla Suomi hakee erityistä tukea ja turvaa Yhdysvalloilta jonka jotkut jäsenmaat parhaillaan pitävät liiton kenties epäluotettavimpana maana (tässä ja tässä). Liitossa Suomi on päättäjiensä mukaan kummallisesti yht’aikaa turvassa kuten ennen mutta samalla vaarassa joutua Venäjän moninaisten hyökkäysten kohteeksi. Ei ehkä ole vaikeaa ymmärtää, miksi suomalaiset kuluttajat nyt varautuvat tulevaisuuteen säästämällä.

Suomi liittyi aikanaan Euroopan unioniin turvallisuuttaan ja länsimaisuuttaan vahvistaakseen. Unioni on kuitenkin kehittynyt liittovaltion, sääntelyn, yhteisvelan ja viimeksi aseellisten selkkausten jatkamisen edistäjäksi. Kansallisia etujaan puolustavia ja siten ajoittain enemmistöön kuulumattomia jäsenmaita painostetaan välillä ankarasti. Komissio vaalii perussopimusta etenkin siltä osin kuin se palvelee vallan keskittämisen tavoitetta, mutta on muulloin valmis sitä kiertämään. Vaaleilla ja avoimella keskustelulla vaikutetaan yhä vähempään. Suomenkin tulevaisuudessa häämöttää jatkuvasti suppeneva todellinen itsenäisyys yhdessä yhä runsaampien taloudellisten velvoitteiden ja nettomaksujen kanssa.

Voisivatko suomalaiset lohduttautua sillä, että itsenäisyyden menetyksellä ainakin lunastetettaisiin politiikoillemme paikka tulevan eurooppalaisen suurvallan päättäjien pöydissä?

Käynnissä näyttää olevan kehitys kohti mailmaa, joka on jaettu suurvaltojen etupiireihin. Suurvallan välttämättömiin ominaisuuksiin kuuluvat tänään ainakin moderni ja runsas ydinaseistus käyttö- ja tietojärjestelmineen, monipuolinen tuotanto, runsaat ja monipuoliset raaka-aineet sekä korkeatasoinen koulutus- ja tutkimustoiminta. Euroopan mailta puuttuvat näistä hyvin pitkään aikaan ainakin modernit ydinasejärjestelmät ja turvattu monipuolinen raaka-ainevalikoima.

Euroopan maista ei näillä näkymin enää tule suurvaltaa edes yhdistettyinä. Väitteet eurooppalaisen liittovaltion ylivertaisuudesta, voimakkuudesta ja tarpeesta (tuore esimerkki tässä) perustuvat toiveajatteluun, samoin kuin aikanaan vakuuttelut euron käyttöönoton siunauksellisuudesta. Riippumatta Euroopan sisäisestä järjestäytymisestä joudumme sopeutumaan kahden suurvallan vaikutukseen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että eurooppalaisten on pakko elää sovussa myös naapurina olevan Venäjän kanssa koska he eivät pysty (eivätkä kaikki edes haluakaan) sitä kukistaa.

Suomi voi vielä valita kannattaako meidän sopeutua suurvaltojen maailmaan joko itsenäisenä vai eurooppalaisen liittovaltion rajaseutuna. Meillä on jo kansakuntana kokemusta onnistuneesta itsenäisestä tasapainoilusta (suomettuneena) ja EU:n toiminnasta ja toimintatavoista eri kriiseissä (kilttinä ja tottelevaisena maksajana). Kotimaisten taloudellisten ja poliittisten paineiden kasvaessa polttava kysymys on, uskommeko suomalaisten edun tulevan vast’edes huomioiduksi paremmin uuden liittovaltion vai Suomen kansallisten päättäjien toimesta.

Riskinä on, että Suomen varsin ankea lähivuosien taloudellinen tulevaisuus luo ainakin joillekin päättäjillemme houkutuksen antaa ulkopuolisten ratkaista ongelmamme. Vaihtoehto kun on asettua alttiiksi vaikeiden päätösten valmisteluun ja tekemiseen sekä pahimmassa tapauksessa häätöön päättäjien pöydistä. Mitä nyt päinvastoin tarvitaan on valtiomiehiä jotka oman etunsa uhallakin estäisivät Suomea ajautumasta liittojemme tarpeen tullen uhrattavaksi rajamaaksi.

Tehtävä on periaatteessa yksinkertainen ja käytännössä erittäin vaikea. Suomi on kahden liiton, EU:n ja NATO:n, jäsen eikä kannatusta eroamiselle ole nyt kummastakaan. Omien etujen vaaliminen edellyttää siten, että niistä tarvittaessa pidetään ankarasti kiinni liitoissa muiden jäsenten näkemyksistä riippumatta. Äsken hyväksytyssä Ukrainaa koskevassa rahoituspäätöksessä tämä olisi esimerkiksi edellyttänyt olla siihen osallistumatta. Muutenkin voitaisiin aloittaa vaikka lopettamalla jo toivottomana tapauksena Ukrainan tukeminen ja harkitsemalla vakavasti keskusteluyhteyksien avaamista Venäjän kanssa suhteiden parantamisesta.

Näin voitaisiin toivottavasti parantaa tulevien uusien vuosien laatua sekä Suomessa että muuallakin Euroopassa.

Toivotan kaikille lukijoilleni, mielipiteistä riippumatta, oikein hyvää joulua ja rauhallisempaa uutta vuotta.