Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) äskeinen arvio Suomen taloudesta (tässä) korostaa odotetusti valtiomme velkaongelmaa. Merkkejä velkaantumisen hidastumisesta ei ole ja Suomen talouteen liittyvät riskit uhkaavat pahentaa ongelmaa. Rahasto katsookin, että valtion rahoitustarvetta tulisi pienentää 1½ mrd. eurolla vuosittain kunnes velka alkaa vähentyä.
Valuuttarahaston arviot myötäilevät usein melko tarkkaan kohdemaan viranomaisten omia arvioita taloudesta niin kauan kuin talouskehitys näyttää olevan kestävällä pohjalla. Ongelmien kasvaessa rahaston arviot esim. kasvu- ja politiikkanäkymistä ja vaatimukset korjaavista toimista kuitenkin tiukkenevat. Poliittiset sitoumukset painavat toimenpiteitä vähemmän. Uutta eduskunnan hyväksymää velkajarrua pidetään siten hyödyllisenä mutta vain jos se myös käytännössä auttaa rajoittamaan valtion velkaantumista.
Arviossa esitetty lista velanhoitoon liittyvistä riskeistä on mielenkiintoinen. Ulkomaisista riskeistä mainitaan vientiä vaikeuttavat maiden väliset kauppakiistat ja ”geotaloudellinen epävarmuus”. Molemmat liittyvät häiriöihin jotka syntyvät kun yrityksiä ja kauppaa aletaan käyttää välineinä valtioiden välisissä kiistoissa (esim. tässä). Kotimaisista riskeistä mainitaan toisaalta tuttuja rakenneongelmia, toisaalta talouspoliittisiin valintoihin liittyviä kysymyksiä.
Markkinoihin ja rakenteisiin liittyvistä riskeistä mainitaan asuntomarkkinoiden hintakehitys, hidas työmarkkinoiden toiminnan parantuminen sekä jatkuvasti heikkona pysyvä työn tuottavuuden kasvu. Poliittisiin valintoihin liittyvistä riskeistä tuodaan esille kasvavat menopaineet (varustelumenot, sosiaali- ja terveydenhuoltomenot). Myös pitkät korot saattavat nousta odotettua enemmän. Kohteliaasti mainitsematta jää riski, ettei valuuttarahaston ehdottamia toimenpiteitä työvoiman tarjonnan, koulutuksen ja tuottavuuden kasvattamiseksi toteutetakaan.
Valuuttarahasto piirtää erittäin haastavan kuvan Suomen talouden lähivuosien tilanteesta. Kasvu jatkuu vähäisenä ja epävarmana eikä löydy välineitä sen kestäväksi nopeuttamiseksi ainakaan lyhyellä aikavälillä. Velkaantuminen on siten, poliittisista unelmista riippumatta, pysäytettävä menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla. Suomen sitoutuminen varustelumenojen ja aseavun kasvattamiseen merkitsee siten vastaavasti suurempia sosiaali- ja terveydenhoitomenojen leikkauksia tai veronkorotuksia.
Riippumatta poliittisesta valinnasta menoleikkausten ja veronkorotusten välillä on edessä siis suomalaisten elintason tuntuva lasku. Valuuttarahasto suosittelee hidasta sopeutumista, ilmeisesti poliittisen vakauden säilyttämiseksi. Sen mainitsemat riskit voivat toteutuessaan kuitenkin tehdä maltista mahdottoman kun Suomen luottokelpoisuutta on varjeltava. Euroopan suurten valtioiden poliittinen epävakaus luo huonon pohjan Suomen omalle vakaalle taloudelliselle ja poliittiselle kehitykselle.
Valtion menojen uusjaon mittakaava riippuu siitä, miten paljon länsiliittouman eurooppalainen haara katsoo tarvitsevansa varmistusta toiminnoille jotka tähän saakka etenkin Yhdysvallat on tarjonnut (mm. ydinaseita, ohjuskomplekseja, logistiikka- ja tiedustelupalveluja, satelliitteja). Viime aikojen tapahtumat näyttävät tukevan ajatusta, että eurooppalaisten valtioiden on varustauduttava suurvallan aseistuksella jos todella haluavat tulla kohdelluiksi suurvaltoina. Siinä tapauksessa myös Suomen kustantamat uudet varustelumenot nousisivat ennakoitua ehkä paljon enemmän.
Kansainvälisen valuuttarahaston arvio Suomen taloudesta ennakoi siten haastavaa lähitulevaisuutta suomalaisille. Arvio pakottaa suomalaiset poliitikot valitsemaan ulkopoliittisten tavoitteidensa ja väestön kotimaisten tarpeiden rahoittamisen välillä. Valinta helpottuisi jos esim. ulkopoliittisissa tavoitteissa korostuisi tarve mahdollisimman nopeasti edistää normaalien taloussuhteiden palauttamista Euroopan ja Venäjän välillä.