Pääkirjoitus Helsingin Sanomissa käsittelee tänään (HS 18.2.2013 s. A4) euroalueen kriisimaiden vähittäistä paluuta velkamarkkinoille. Varovaisesti muotoillun kirjoituksen sanoma on toiveikas: euroalue säilyy, säästöpolitiikka ja sisäinen devalvaatio kannattavat ja vienti on taas alkanut vetää. Samalla kirjoituksessa mainitaan ansiokkaasti taustalla olevat huolet: riippuvuus EKP:n rahoituksesta, heikko kasvu, suuri työttömyys ja suuri velkaantuneisuus.
Tärkeä syy tälle kehitykselle jää kuitenkin kirjoituksesta sivuhuomion varaan. Samalla jää valaisematta euroalueen uusi ilmiö eli reaalitalouden ja rahoitusmarkkinariskin erottuminen toisistaan.
Kirjoituksessa mainitaan lyhyesti Euroopan keskuspankin (EKP) lupaus varmistaa maille kohtuullinen lainakorko jos niiden talouspolitiikka pysyy euroalueella sovituissa puitteissa. Tämä lupaus on markkinoilla tulkittu luottoriskin oleelliseksi vähentämiseksi. Jos yksityisten ostamien velkakirjojen arvo uhkaa laskea merkittävästi (markkinakorko kasvaa) niin odotetaan että EKP ryhtyy niiden ostajaksi. Jäljelle jäävät riskit ovat poliittisia: toteuttavatko hallitukset sovittuja talousohjelmia ja ostaisiko EKP todellisuudessa velkakirjoja loputtomiin.
Kriisimaiden paluu luottomarkkinoille voidaan tulkita luonnolliseksi seuraukseksi tästä lupauksesta. Enää ei markkinoille ole tärkeintä, että kriisimaiden reaalitalous kohenee ja velkakehitys taittuu. Maa voi olla yksityisten sijoittajien silmissä luottokelpoinen vaikka kasvu olisi heikko, työttömyys korkea ja velkaantuneisuus jatkuisi. Niin kauan kuin maa seuraa sovittuja ohjelmia jopa niiden tehokkuudesta riippumatta, voidaan nyt olettaa EKP:n tukevan maan rahoitustoimia.
Rahoitusmarkkinoiden rauhoittuminen euroalueella on (ehkä Irlantia lukuun ottamatta) seuraus siitä, että viranomaistoimin on kuopattu suuri osa velkasijoituksiin liittyvää markkinariskiä. Kriisimaille lainataan nyt rahaa niiden ja koko euroalueen talousnäkymistä riippumatta. Rahoittajille riittää se, että viime kädessä EKP olisi valmis lunastamaan heiltä pieleen menneitä sijoituksia. Myös muun euroalueen lisääntyvät julkiset velvoitteet ja heikkenevät talousnäkymät eivät näissä oloissa näy rahoitusmarkkinoilla.
Tilanteen rauhoittuminen euroalueen rahoitusmarkkinoille kertoo enemmän luottamuksen palautumisesta euroalueen poliittiseen kuin sen taloudelliseen vakauteen. On tietenkin täysin luvallista iloita tämän tavoitteen ainakin tilapäisestä saavuttamisesta. Silti on syytä edelleen olla poliittisesta vakaudesta syvästi huolissaan: kriisimaissa jatkuvaa velkaantumista, heikkoa kasvua ja lisääntyvää työttömyyttä ei pysyvästi ratkaista EKP:n rahoituksella.
Markkinariskin kuoppaaminen tarkoittaa, ettei kriisimaan paluu rahoitusmarkkinoille enää merkitse samaa kuin ennen. Paluun viipyminen saattaa kuitenkin merkitä entistä laajempia huolia: joko euromaa ei pysty selviämään edes euroalueen tuella tai sitten itse euroalue on toimintakyvyttömyyden rajamailla. Yhteisvastuu on markkinoiden silmissä jo toteutunut EKP:n päätöksellä.
Hei Peter,
Olen ilolla ja suurella mielenkiinnolla seurannut blogiasi — todella tarpeellisia ajatuksia! Ylipäätään olen kokenut kriisistä käydyn keskustelun Suomessa erittäin vajavaiseksi ja yksipuoliseksi. Varmaankin samantapaisista taustoistamme johtuen minun on todella helppoa yhtyä analyyseihisi ja johtopäätöksiisi.
Elämme juuri nyt suvantoaikaa kriisin keskellä; ongelmat ja niiden perimmäiset syythän eivät ole kadonneet mihinkään. Ja jopa positiiviset uutiset, kuten nyt tuo viime aikoina paljon hehkutettu “rahoitusmarkkinoiden elpyminen” näyttääkin ihan muulta kun raaputtaa vähän pintaa syvemmälle. Euroopan rahoitusmarkkinat ovat eriytyneet huolestuttavalla tavalla ja EU-laajuinen rahoitusmarkkinamekanismi ei toimi. Sinänsä ironista juuri nyt kun Euro-alue vihdoin on ottamassa ensiaskelia pankkiunionin suuntaan. Ja tuo pankkiunionikin näyttää jäävän torsoksi; niinpä asiassa etenemisen viisaus pitäisi kyseenalaistaa. Puolittaiset ratkaisut näissä asioissa eivät ole ratkaisuja, jos “legacy assets” kysymys jää ratkaisua vaille ja ylikansallinen talletustakuu ja pankkien selvitysmenettely eivät toteudu “best practice” periaatteella. Samalla myös kansainväliset rahoitusmarkkinat ovat huomattavasti vähemmän vakaat kuin erilaisista kurssikehityskäyristä voisi pinnallisesti päätellä — siitäkään emme saa erimielisyyttä aikaiseksi.
Olen myös kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että poliittista rohkeutta puuttuu sen tunnustamiseen ettei EU tänään euro-alueineen ja sen eritytymispyrkimyksineen ole se EU johon Suomi aikoinaan liittyi. Päätösvalta- ja vastuu-kysymykset ovat aivan erilaisia, ja niiden läpinäkyvyys on huolestuttavalla tasolla.
On väistämätöntä, että jossain päin EU:ta puhkeaa sosiaalinen ja/tai poliittinen kriisi jolla voi olla merkittäviäkin seurauksia. Toivon todella, että Suomessa valtaapitävillä on jossain kassakaapissa “plan B” joka on elävä, jatkuvasti tarkistettava ja kehitettävä dokumentti. Muistaakseni kävimme tästä e-kirjeenvaihtoa kriisin alkuvaiheissa 2007-2008. Sitten kun taas alkaa ryskyä, tilanteet tulevat nopeasti ja vaikutukset ovat perustavaa-laatua olevia, meille kaikille. Minulle täällä Ruotsin maalla vähemmän kuin siellä vanhassa kotimaassani.
Jatka ihmeessä bloggaamistasi — maassa tarvitaan järjen ääntä !
lämpimin terveisin
Paula