Venäjän keskuspankin varojen käyttö on huono idea

Posted on October 22, 2025 by Peter Nyberg

Muutenkin velkaantuvat EU:n jäsenmaat ovat tähän saakka tukeneet Ukrainaa yhteensä noin 200 mrd eurolla josta Suomi 3,7 mrd eurolla (tässä). Tämä tuki ei ole riittänyt Ukrainan sotilaallisen voiton varmistamiseksi koska rahoituksen puute ei ole maan ensisijainen ongelma (Englannin entinen marsalkka tästä). Päättäjiemme uskovat silti edelleen, että lisätuki johtaisi tilanteen parantumiseen. EU:n jäsenmaiden korkea velkaantuminen on kuitenkin vaikeuttanut uuden tukijärjestelyn rahoittamista.

Viime aikoina näihin rahoitusongelmiin on EU:n komissiossa kehitetty ratkaisuehdotus. Tukilaina Ukrainalle rahoitettaisiin vuonna 2022 jäädytetyillä Venäjän keskuspankin varoilla 140 mrd euron edestä. Varat on parhaillaan talletettu nollakorkoiselle EKP:n sulkutilille jota hallinnoi belgialainen Euroclear. Ukraina maksaisi lainan takaisin kun Venäjä puolestaan maksaa Ukrainalle sotakorvauksia ( tässä). Koska sotakorvauksia ei todennäköisesti koskaan maksettaisi, jäisivät varat käytännössä pysyvästi Ukrainalle jollei muuta sovittaisi.

Suunnitelmaa on arvosteltu siitä, ettei se ole laillinen ja saattaisi maailmalla näyttää Venäjän keskuspankin varojen viemiseltä. Belgia on huolestunut siitä, että maa varojen hallinnoijana joutuisi yksin kantamaan riskin että varat pitäisikin palauttaa Venäjälle. Komissio on toistuvasti vakuuttanut, että järjestely voidaan rakentaa lailliseksi. Kehitteillä oleva järjestely kuitenkin sisältäisi EU:n jäsenmaiden antaman takauksen sen varalta, että rahoituspohja pettäisi. Suomelle tämän takauksen määrä saattaisi olla noin 3 mrd euroa.

Rahoitusongelma syntyisi, jos Venäjän jäädytetyt varat palautettaisiin ilman, että Venäjä on maksanut Ukrainalle sotakorvauksia. Tämä voisi tapahtua esim. jos EU:ssa yksimielisyys pakotteiden jatkamisesta loppuisi (Unkari), jos suhteet Venäjään haluttaisiin uudelleen rakentaa (tapahtuu joskus) tai jos Venäjän vastatoimet olisivat oletettua tehokkaammat. Takuun muuttuminen maksuvelvoitteeksi jostain syystä ei siten olisi odottamatonta.

Yhdysvallat on juuri antanut ymmärtää, ettei se ole valmis tukemaan hanketta, jonka nähdään uhkaavan rahoitusjärjestelmän vakautta (tässä). Samaa mieltä ollaan useissa kansainvälisissä rahoituslaitoksissa. Varojen käyttöönotto saatettaisiin maailmalla nähdä osoituksena omistusoikeuteen liittyvän poliittisen riskin lisääntymisestä EU:ssa. Paineet euroa ja EU:n jäsenmaiden korkotasoa kohtaan kasvaisivat.

Kaavailtu tukilainajärjestely ei helpota EU:n ja sen jäsenmaiden omien velka- ja rahoituspulmien hoitoa. Varsinkin sen mahdollinen vaikutus unionin jäsenmaiden luottokelpoisuuteen supistaisi talouspoliittista liikkumavaraa. Syy on yksinkertainen: luottokelpoisuuden muutos vaikuttaa vähitellen valtioiden koko lainakannan kustannuksiin. Talousodotuksiin perustuvat vaikutukset rahoitusmarkkinoiden vakauteen toteutuisivat tietenkin nopeammin. Häiriöt voisivat samalla heikentää taloudellista toimintaa ja kasvua.

Tällä hetkellä on vaikeaa löytää unionille tärkeämpää tavoitetta kuin saada hallintaan useiden jäsenmaidensa velkaantumiskehitys. Häiriöttömät rahoitusmarkkinat ja kohtuullinen korkotaso kuuluvat toimivan reaalitalouden ehdottomiin edellytyksiin. Esimerkiksi EU:n jäsenmaille kaavailtu valtava varustelutason nosto olisi hyvin vaikeaa toteuttaa jos maiden luottokelpoisuus samalla heikkenisi. Venäjän keskuspankin varojen käyttö asehankintojen rahoittamiseksi voisi siten helposti kääntyä tavoitettaan vastaan.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 9 Comments

Nyt ei ole riskien oton aika

Posted on September 30, 2025 by Peter Nyberg

Jonkin aikaa sitten sovittiin (tässä), että suomalaisille eläkeyhtiöille annetaan oikeus kasvattaa osakkeiden osuutta sijoituksistaan vuodesta 2027 lähtien. Tämä osuus noin 270 miljardin sijoituksista on viime aikoina ollut suunnilleen puolet (tässä). Tulevaisuudessa osuuden toivotaan kasvavan noin kymmenellä prosenttiyksiköllä ja saisi olla enimmillään 85%. Sijoitusten suurempi riski hyväksyttiin hintana mm. mahdollisuudesta vakauttaa sijoitustuotoilla yritysten ja työntekijöiden eläkemaksuja.

Uudistus perustunee ajatukseen, että osakesijoitus, suuremmista tuoton vaihteluista huolimatta, pidemmällä aikavälillä tuottaa korkosijoitusta paremmin. Tämän odotuksen toteutuminen riippuu sekä eläkeyhtiöiden sijoitustoiminnan onnistumisesta että käytettyjen pörssien yleisestä kehityksestä. Nousevasta pörssistä hyötyy kokematonkin sijoittaja mutta sukeltavan pörssin tappiot voivat jäädä taitavankin sijoittajan nieltäviksi.

Yhdysvaltain osakemarkkinoiden tuleva kehitys tulee olemaan tärkeä uudistuksen tavoitteiden kannalta kahdesta syystä. Suomalaisetkin eläkeyhtiöt sijoittavat suuren osan osakesalkuistaan näille markkinoille suoraan ja epäsuorasti. USA:n osakemarkkinoiden kehitys määrää siten osittain suoraan saavutettavissa olevat tuotot mutta vaikuttavat epäsuorasti myös muiden maiden osakemarkkinoiden tuottoihin.

Osakkeet ovat USA:ssa jo kauan pysyneet historiallisen korkeasti arvostettuina (tässä). Taustalla ovat olleet mm. keskuspankin löysä rahapolitiikka, julkisen talouden valtavat ja edelleen kasvavat alijäämät sekä sijoittajien luottamus osakeomistuksen kannattavuuteen. Koska osakkeiden arvot viime kädessä määräytyvät markkinoilla, ovat sijoittajien vaikeasti ennakoitavat uskomukset lyhyellä aikavälillä ratkaisevia.

Tämän kirjoituksen lukijat tietävät kyllä, että sijoittajien uskomuksia ravisuttavia epävarmuuksia nykyään riittää. Kansainvälistä kauppaa ravistelevat USA:n tiheästi vaihtelevat tullitarjoukset. Nämä sekä geopoliittiset vastakkainasettelut häiritsevät kansainvälistettyjä tuotantoketjuja. Taloudelliset sanktiot ja saatavien jäädytykset haittaavat talouskasvua ja luottamusta rahoitusmarkkinoilla. Tärkeiden länsimaiden velkataakka uhkaa jo niiden valuutan arvoa ja uskottavuutta. Lähestyvä päätös Ukrainan sodassa saattaa vaikuttaa syvästi siihen, miten sijoittajat arvioivat kaikkien osapuolten taloudellista, rahoituksellista ja poliittista vakautta ja tulevaisuutta. Monissa Euroopan suurissa maissa vallitsevat poliittinen heikkous ja epävakaus ja EU näyttää samalla vaihtavan rauhan projektinsa sotaan valmisteluksi.

On tietenkin mahdollista rakentaa skenaarioita, joissa epävarmuudet ratkeavat tavoilla jotka yhdessä säilyttävät sijoittajien luottamuksen osakkeiden ja korkopapereiden arvoon. Todennäköisempi lienee kuitenkin tulevaisuus, jossa ennen näkemättömän korkealle arvostetut USA:n osakemarkkinat kokevat tuntuvan laskun koska epävarmuudet eivät ratkea optimistisen skenaarion mukaisesti. Koska riskit ovat kansainvälisiä, koskee markkinoiden lasku myös ainakin Eurooppaa. Saatavien arvon laskiessa laajasti joutuisivat myös velalliset ja rahoituslaitokset vaikeuksiin. Suomen eläkelaitokset olisivat sitä vaikeammassa asemassa mitä suurempi olisi silloin osakkeiden osuus sijoituksista.

Sopii siksi toivoa, että eläkeyhtiömme johtohenkilöt päättäisivät olla kiirehtimättä yhtiöiden osakesalkkujen paisuttamista uudistuksesta huolimatta. Yhtiöiden omaisuus on jo sen verran mittava suhteessa Suomen talouteen, että sen arvon säilyttäminen alkaa olla korkeampaa tuottoa mielekkäämpi tavoite. Miten tämä käytännössä voitaisiin varmistaa, jos edessä olisi USA:ta ja Eurooppaa koskeva yhdistetty velka-, rahoitus- ja rahakriisi, on mielekiintoinen kysymys jonka pohtimiseen ehkä kannattaisi uhrata nykyistä enemmän aikaa eri yhteisöissämme.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Olisiko aika jo herätä?

Posted on August 31, 2025 by Peter Nyberg

Keskustelu Ukrainasta on monelle vaikeaa sen takia, että ero toiveiden ja todellisuuden välillä on kasvamassa niin suureksi. Monen toiveissa ja unelmissa Ukraina selviäisi ehjänä ja voittajana sodastaan ja voisi osallistua esteittä länsiliittoumaan sen pyrkiessä muokkaamaan Venäjää mieleisekseen.

Todellisuus on kuitenkin vähitellen osoittanut, ettei Ukraina selviä sodastaan yksin eivätkä länsimaat eri syistä halua eivätkä pysty antamaan ajoissa ja riittävästi apua unelmien toteuttamiseksi. Ukrainan sotilaallinen häviö jo lähiaikoina näyttää siten yhä varmemmalta. Neuvottelut voittavan osapuolen kanssa sodan lopettamiseksi rajoittaisivat jatkuvat inhimilliset kärsimykset ja rahalliset menetykset.

Länsimaissa ja etenkin Euroopassa tilannetta ei johtajiemme puheissa eikä valtamediassa pääosin vielä juuri myönnetä. Lupauksia edelleen tukea Ukrainaa annetaan huolimatta kasvavista rahoitusvaikeuksista, omista tyhjenevistä asevarastoista, rajoitetuista sotilasmääristä ja riittämättömästä asetuotannosta. Eri maiden hallitustahoilta on viime aikoina alettu avoimesti todeta, että valtion muita menoja, etenkin sosiaalimenoja, on leikattava jatkuvan Ukraina-tuen ja omien kasvavien varustelumenojen rahoittamiseksi (Merz, Purra).

Euroopan valtiot eivät voi lähivuosina täysitehoisesti varustautua hyökkäävän suurvallan kukistajiksi ydinaseiden ja hypernopeiden ohjusten aikana. Sen sijaan maltillisellakin varustelulla voi rakentaa tehokkaan puolustuksen esim. painostusta tai rajallisia toimia vastaan (esim. Suomi viimeiset 80 vuotta). Tämä on sekä tehokasta että perusteltua vakuutustoimintaa myös rauhaa pääsääntöisesti arvostavien valtioiden piirissä.

Ukrainan sodan häviäminen ja oman puolustuksen riittämättömyys tositilanteessa eivät tietenkään ole eurooppalaisille ainoat syyt aloittaa keskustelut nykyisen vihanpidon lopettamisesta. Normaalisuhteiden palautus Venäjän kanssa olisi osapuolille erittäin kannattavaa mm. taloudellisesti. Se olisi tärkeää etenkin pakotteista suuresti kärsivälle Suomelle mutta myös sijoituskohteita ja kohtuuhintaisia luonnonresursseja tarvitsevalle Euroopalle. Lisäksi se voisi palauttaa Venäjälle vaihtoehdon sitoutumiselle Aasiaan suuntaan. EU voisi taas palauttaa mahdollisuuden toimia perimmäisen tavoitteensa mukaisesti rauhanprojektina.

Onkin vaikeaa löytää järkisyitä sille, etteivät eurooppalaiset päättäjät ota johtavaa roolia rauhankeskustelujen aloittamiseksi. Ukrainan esittämät ja Euroopan johtajien nyt tukemat rauhanehdot ovat ymmärrettäviä mutta mahdottomia toteuttaa. Venäjän periaatteessa selkeät ehdot ovat olleet jo pitkään tiedossa mutta tarvitaan neuvotteluja jotta tiedettäisiin mitä ne käytännössä merkitsevät. Ilmeiseltä ainakin näyttää, että ukrainalaiset tulevat menettämään alueita ja eurooppalaiset joutuvat kenties tarkistamaan väittämää, että valtion suvereniteettiin liittyy todellisuudessakin oikeus tehdä päätöksiä naapurivaltioiden näkemyksistä välittämättä.

Usein mainittu perustelu keskustelujen välttämiselle liittyy väitettyyn Venäjän ehdottomaan haluun alistaa eurooppalaisia eri tavoin valtaansa. Historia sisältääkin useita alistamisyrityksiä, mutta molempiin suuntiin. Nykyinen selkkaus ei sinänsä anna viitteitä Venäjän halusta tai kyvystä ryhtyä Ukrainaa laajempaan alistamishankkeeseen. Tulevat rauhanneuvottelut sisältäisivät keskeisesti myös sekä Venäjän että Euroopan turvallisuuden lisäämisen ja säilyttämisen. Alistamisperustelu liittyy siten enemmän tunteisiin kuin todellisuuteen tai edes historiaan.

Mahdollisia muitakin perusteluja on mainittu. Kyseessä voisi olla eri Euroopan maiden poliittisen johdon yritys säilyttää kansalaisten tuki onnettomaksi osoittautuneen hankkeen edistäjille ja EU:n tiivistämiselle. Sodan voisi toivoa hidastavan pelättyä Yhdysvaltojen vetäytymistä Euroopan puolustamisesta. Ukrainan häviö haittaisi länsivaltioiden kansainvälistä vaikutusvaltaa ja sen mukana kuviteltua toimintavapautta. Toiveita voisi olla kehityksestä Venäjän sisällä tai ympärillä joka heikentäisi maan halua tai kykyä käyttää voimakeinoja.

Tällaistenkin perustelujen vahvuutta voidaan kyseenalaistaa. Kansalaisten tuki voi heikentyä myös taloudellisten menetysten ja supistuvien vaikutusmahdollisuuksien takia. Yhdysvaltojen vetäytymisen ja häviön tunnustamisen hidastaminen toisivat parhaimmillaankin vain tilapäistä helpotusta. Toiveet voivat yhtä hyvin jäädä toteutumatta kuin toteutua.

Tärkein syy Euroopalle aloittaa rauhanneuvottelut Venäjän kanssa on kuitenkin se, ettei parempia vaihtoehtoja liene tarjolla. Venäjällä on ymmärtääkseni alueellisesti selkeä sotilaallinen ylivoima moneksi vuodeksi ja se voisi tarvittaessa pakottaa itselleen suotuisia ratkaisuja. Länsiliittouma ei voi tätä estää konventionaalisin asein. Mitä kauemmin sota jatkuu, sitä suuremmat ovat kustannukset ja kärsimykset ja sitä katkerammat olisivat Euroopallekin häviön hedelmät.

Suomen etu ei ole suurten EU-maiden ja Baltian kovan linjan tukeminen. Se linja ei vastaa näköpiirissä olevaa todellisuutta eikä siten Euroopankaan pidemmän aikavälin etua. Suomen tulisi vastaisuuden varalle edustaa mahdollisimman paljon rauhaa ja sopimista tukevaa linjaa sekä NATO:ssa että EU:ssa. Ei ole pakko luopua Suomen pitkän linjan etua palvelevasta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä talouspolitiikasta eri liittojen jäsenyydestä huolimatta. Alistuminen huonoihin päätöksiin on heikkojen politiikkojen tavaramerkki.

Presidenttimme on antanut julkisuudessa hienovaraisesti ymmärtää, että Venäjän kanssa pitää löytää tapa elää. Tämä näkemys on tietenkin rohkaiseva vaikka sisällöltään kovin vaatimaton. Unelmista olisi syytä herättää päättäväisemmin ja ryhtyä toimimaan Suomen todellisten pitkän aikavälin etujen mukaisesti.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | 4 Comments

Alkaa olla pakko valita

Posted on July 29, 2025 by Peter Nyberg

Luottoluokittaja Fitch Ratings on odotetusti laskenut Suomen valtion velkakirjojen luokitusta maltillisesti. Yhtä odotetusti on julkisuudessa todettu, ettei tämä nostanut Suomen lainakorkoja ja että luokitus on edelleen yhtiön kolmanneksi korkein. Vähättelevät kommentit ovat kuitenkin perusteettomia useasta syystä.

Luokituksen alentamisen perusteina mainitaan erityisesti korkea ja kasvava julkinen velka, jatkuva julkisen talouden alijäämä sekä riittämättömät julkisen talouden vakauttamistoimet. Heikko talouskasvu, ulkomaankaupan osittain päätösperäiset häiriöt ja hallitustemme halu sitoutua EU:n ja NATO:n kriisimenoihin eivät helpota ongelmien ratkaisua. Koska luottoluokittajat noudattavat pääsääntöisesti samaa kaavaa on vähitellen odotettavissa yleisempääkin luokitustemme laskua.

Luokittajilla ei ole parempia edellytyksiä taloudelliseen ja poliittiseen arviointiin kuin kotimaisilla asiantuntijaelimillä. Luokittajien tehtävä on yksinkertaisesti arvioida, ovatko tietyt velkakirjat riskiltään sellaisia, että suuret välittäjät ja sijoittajat itse niitä tutkimatta pystyvät pitämään ne salkuissaan ja käymään niillä kauppaa keskenään. Kaupankäynnin edistämisen tavoite tekeekin luokituksista riskimielessä usein pikemminkin jälkijättöisiä kuin ennakoivia. Suomen melko korkea luokitus kuvaa tältä osin enemmän menneisyyttä kuin tulevaisuutta.

Kun Suomen luokitus oli yhtä alhaalla melkein 30 vuotta sitten oli maan talous nousemassa erittäin vaikeasta pankki- ja talouskriisistä. Tällä kertaa taloustilantemme näyttää kuitenkin olevan liikkumassa vähemmän toivoa herättävään suuntaan. Eurojäsenyytemme takia talouspulmiemme hoito on myös oleellisesti vaikeutunut pankkikriisin ajoilta. Nykyisen ja tulevien hallitusten haluista riippumatta näyttää joka tapauksessa vähitellen katoavan mahdollisuus velkaantumalla välttää poliittisesti ja yhteiskunnallisesti ikäviä valintoja.

Lähestyvän velkakriisin välttämiseksi on Suomen joko parannettava talouskasvuaan, supistettava julkisia menojaan tai nostettava veroja. Talouskasvuun vaikuttaminen ilman omaa valuuttapolitiikkaa on vaikeaa, hidasta ja epävarmaa mutta silti mainittu tärkeänä keinona poliittisissa juhla- ja budjettipuheissa. Menojen supistaminen merkitsee joko hyvinvointivaltion vähittäistä purkamista tai uuden hinnakkaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan maltillistamista. Verojen korottaminen taas laskee suomalaisten käytettävissä olevia tuloja ja siten suoraan kansalaisten elintasoa.

Säästökohteiden etsintä etenee hyvää vauhtia jo korkeiden julkisten sosiaali- ja terveyskustannusten osalta. Esimerkkinä näiden menojen leikkaustarpeen seuraamuksista on julkisessa keskustelussa mainittu hoivamenojen mahdollinen siirtäminen terveysviranomaisilta potilaan omaisille. Sen sijaan näyttää menopaineen hallinta ulko- ja turvallisuuspuolella olevan luvattoman heikko. Esimerkkeinä mainittakoon elvytysrahasto ja apu Ukrainalle jotka molemmat ovat edustaneet useiden miljardien eurojen menoerää. Varustelumenot uhkaavat nousta useilla miljardeilla vuodessa, jos tehdyt sitoumukset toteutuvat. Esimerkkejä säästökohteista ei näiden menojen osalta ole ainakaan julkisuudessa esitetty.

Suomen luottoluokituksen lasku merkitsee, että valinnat tulevan suomalaisyhteiskunnan luonteesta on tehtävä nyt. Resurssimme eivät nykynäkymin riitä sekä runsaaseen lisävarusteluun ja aseapuun että kansalaisten nykytason koulutukseen, terveydenhoitoon ja hoivaan.

On epätodennäköistä, että kansalaiset viime kädessä suostuisivat tukemaan kovin yksipuolisia säästöpäätöksiä. Tämä vaatisi valmiutta noudattaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa linjaa johon Suomella on varaa samalla tuhoamatta tärkeitä kotimaisia julkisia tukiverkkoja. Mikä edistää vuoropuhelua ja sopimista nykyisen vihanpidon sijasta olisi epäilemättä taloudellisestikin eduksemme.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Mihin SAFE oikein tähtääkään?

Posted on June 18, 2025 by Peter Nyberg

Jonkin aikaa sitten sain tilaisuuden keskustella Euroopan varustelusuunnitelmista ja niiden rahoittamisesta kahden vakavasti otettavan henkilön kanssa (tässä). Ymmärtääkseni kukaan meistä ei ollut varustelun tai sotatieteiden asiantuntija. Edessä olevien ongelmien koko ja yhteiskunnalliset vaikutukset puoltavat silti muidenkin kuin alan erityistietäjien osallistumista julkiseen keskusteluun.

Sivullisen tarkkailijan kannalta eurooppalaisessa keskustelussa näyttää tällä hetkellä olevan ohitettu mutta oleellinen ongelma.

Eurooppalaisten päättäjien lausunnot varustelusuunnitelmistaan suhteessa Venäjän koettuun uhkaan vaikuttavat ristiriitaisilta. Pahimmassa tapauksessa ristiriita kertoo kehittyvien varustelusuunnitelmien olevan joko tarpeettomia tai tehottomia.

Venäjällä väitetään lähivuosina olevan aseellinen ylivoima Eurooppaan nähden (3-5 vuotta mainitaan usein). Tämä vaikuttaa uskottavalta varsinkin jos oletetaan Yhdysvaltojen tuen nopeasti hiipuvan tai olevan jo epävarma.

Samalla Euroopassa aiotaan käynnistää mittava ohjelma varustelutason kohottamiseksi (SAFE). Lyhyellä aikavälillä ehditään hyvin rakentaa lisää tuotantokapasiteettia esim. ammuksille ja drooneille. Monimutkaisempien järjestelmien tuotanto vaatii kuitenkin jo pitemmän ajan (10 vuotta mainitaan usein). Pitäähän rakentaa uusia tuotantolaitoksia, osittain aivan uusia tuotteita varten, ehkä sopia yhteistuotannosta ja kouluttaa työvoimaa, insinöörejä ja tutkijoita kaiken tämän uuden tuotannon kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Tämä pitemmän aikavälin varusteluohjelma ei sisällä kaikkein vaativimpien asejärjestelmien luontia (ydinaseet, erityisnopeat ohjukset ja niiden torjuntajärjestelmät, tiedustelutekniikka). Ne ovat kuitenkin viime kädessä välttämättömiä uskottavan itsenäisen puolustuksen kannalta. Se ei myöskään huomioi Venäjän koko ajan käynnissä olevaa aseteknologian edistystä joka vaatii Euroopalta jatkuvasti uusia, vielä kehittämättä olevia torjumiskeinoja. Tehokas varustelu söisi eurooppalaisten siviilien hyvinvointia pitkäksi ajaksi ja todennäköisesti paljon nykynäkymiäkin enemmän.

Venäjällä olisi siis eurooppalaisten varustelusuunnitelmista riippumatta selvä aseellinen yliote ainakin viiden ja ehkä jopa kymmenen seuraavan vuoden aikana. Yhdysvaltojen lupaus uhrautua Euroopan hyväksi tiedetään jo hyvin epäluotettavaksi. Jostain syystä tämä tilanne suhteutettuna Venäjän väitettyyn hyökkäyshaluun ei näytä suuresti esiintyvän päättäjiemme puheissa Suomessa eikä muuallakaan.

Eurooppalaisten johtohenkilöiden julkisesti pelkäämälle Venäjän hyökkäykselle ei siis lähivuosina olisi tarjottavissa uskottavaa ja tehokasta vastavoimaa. Jos hyökkäysaikeisiin todella uskottaisiin, eikö tällöin tuntuisi järkevimmältä kaikin keinoin vähentää olemassa olevaa vastakkainasettelua hyökkäyksen todennäköisyyden vähentämiseksi? Jos taas ei todella uskota omia väittämiä hyökkäysaikeista, eikö vasta silloin tuntuisi turvalliselta jatkaa sanallista vihanpitoa ja sanktioiden tehtailua?

Yllä olevaa ajatuksenjuoksua voisi jatkaa kysymällä miksi varustautua jollei vakaasti uskota Venäjän hyökkäävän lyhyen ajan sisällä? Varusteluhan syö resursseja jotka muuten olisivat käytettävissä kansalaisten elintason kohottamiseksi millä voisi ajan myötä olla epätoivottavia sisäpoliittisia seuraamuksia. Vastauksia voi käsittääkseni olla useita.

Tietty valtion varustelutaso on tarpeen estämään ulkoisia aseettomiakin painostusyrityksiä. Varovaisuus puoltaa Euroopan valtioilta nopeaa reagointia ajoitukseltaan ja laajuudeltaan epäselvään Yhdysvaltojen irtautumiseen. Vahvemmat asevoimat parantavat valtionjohdon kykyä vastustaa sisäpoliittistakin rauhattomuutta. Yhteinen puolustus ja sen rahoittaminen edistävät merkittävästi eurooppalaisen liittovaltion asteittaista kehittämistä. Suosittuja mutta vähemmän uskottavia lisävastauksia ei olisi vaikeaa poimia kansainvälisestä eri salaliittoteorioihin liittyvästä keskustelusta.

Tietyn varustelutason ylitettyään Euroopan valtiot saattavat myös synnyttää pelkoa ympäristössään niiden omista mahdollisista (vaikkei todennäköisistä) hyökkäysaikeista. Sen jälkeen alkaisi uusi varustelukilpailu uusine valtavine kustannuksineen ja vaaroineen.

En väitä, etteikö tässä esitettyihin kysymyksiin voisi olla selkeää ja uskottavaa vastausta. Julkista vastausta kuitenkin kaivattaisiin jos lähiaikoina toden teolla ryhdytään nostamaan velkaantumisvauhtia tai kiristämään kansalaisten elintasoa. Varustelusuunnitelmille tarvitaan selkeä päämäärä: näkemys Euroopan valtioiden tavoittelemasta pysyvästä ja saavutettavissa olevasta suhteesta etenkin Venäjään. Sellainen antaisi osviitan siitä, mikä olisi riittäväksi arvioitu varustelun taso.

Varusteluohjelma ilman selvää poliittista päämäärää/rajoitetta olisi käytännössä lupaus avoimesta piikistä veronmaksajien kustannuksella. Päätellen eurooppalaisten ml. suomalaisten johtajien puheiden ja toimien ristiriitaisuudesta sellaista strategista päämäärää ei vielä selvästikään ole olemassa. Suomella ei olisi varaa sellaiseen tilanteeseen ilman suuria muutoksia yhteiskuntamme tavoitteissa ja arvoissa.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , , | 1 Comment

Yhteisvelka ei ole vain rahoituskysymys

Posted on May 27, 2025 by Peter Nyberg

Suomi on ilmeisesti jälleen sitoutumassa EU:n hallinnoimaan yhteiseen velkavälineeseen (komission esitys tässä). Kuten ennenkin velkahankkeen kerrotaan olevan poikkeuksellinen ja väliaikainen. Uuteen rahastoon ei tällä kertaa liittyisi avustuksia jäsenmaalta toisille kuten elpymisrahaston yhteydessä. Komissio olisi kuitenkin vastuussa rahoitettavien hankkeiden valinnasta ja seurannasta, arvattavasti elpymisrahaston yhteydessä jo osoittamallaan ammattitaidolla. Suomi vastaisi osasta muidenkin maiden veloista jollei velallinen itse makaisi lainaansa takaisin.

Rahasto olisi osa Euroopan vastauksesta sen kokemiin ajankohtaisiin turvallisuusriskeihin. Yhdysvallat vaatii liittolaisiltaan enemmän resursseja yhteiseen puolustukseen ja saattaa ääritapauksessa jopa vetäytyä Euroopan puolustuksesta. Venäjän pelätään painostavan Eurooppaa Ukrainan sodan loputtua ja olisi joidenkin arvioiden mukaan valmis jopa hyökkäystoimiin. Näiden riskien suuruudesta, ajoituksesta ja todennäköisyydestä tosin vallitsee merkittävä erimielisyys eri maiden ja asiantuntijoiden kesken.

Lontoossa toimiva ajatuspaja on äsken julkaissut raportin kustannuksista, jotka Yhdysvaltain läsnäolon kompensointi aiheuttaisi Euroopalle (tässä). Ylläpitokustannuksineen lasku olisi noin 1000 miljardia euroa, mikä on melko lähellä komission ehdotuksessa mainittua 800 miljardia euroa. Kustannusarvioon ei sisälly mm. ydinasekustannuksia tai satelliittitiedustelun kustannuksia, mikä täysin itsenäisen puolustuksen tapauksessa nostaisi laskua merkittävästi. Arvioon ei ymmärtääkseni myöskään sisälly yhdysvaltalaisten aseiden ostoa Ukrainalle, millä voitaisiin pyrkiä hankkimaan aikaa suunnitteilla olevan varusteluteollisuuden palauttamiseksi EU:n alueelle.

Tällaisten varustelusuunnitelmien nopea toteutus merkitsisi eurooppalaisten elämässä suuria muutoksia monen vuoden ajaksi. Julkinen velkaantuminen jatkuisi mutta resursseja käytettäisiin lisääntyvästi varusteluun eikä kansalaisten elintason tukemiseksi. Teollisuuspolitiikassa korostuisi aseita eikä siviilituotteita kehittävien ja tuottavien yritysten synnyttäminen ja laajentaminen. Työvoimaa pitäisi lisääntyvästi kouluttaa varustelutuotannon laajentumista ja toteuttamista eikä sosiaali- ja terveysjärjestelmien ylläpitoa varten. Julkista keskustelua pyrittäisiin ohjaamaan palvelemaan näitä uusia päämääriä.

ETLA on eduskunnan Suurelle valiokunnalle antamassaan lausunnossa hyvin perustellut rahaston tarpeettomuutta kun mm. Suomi voisi paremmin ehdoin rahoittaa puolustustarpeitaan ja sopia niistä kansallisesti (tässä). Suomelle rahaston etu saattaa lausunnon mukaan rajoittua mahdollisuuteen ottaa lisävelkaa EU:n velkaantumissääntöjä loukkaamatta (eli tilastokikkailu).

Näin tulkittuna Suomen hallituksen tuki EU:n yhteisvelan käytölle olisi osoitus sen omista vaikeuksista rajoittaa velkaantumisen kasvua. Tuki käytettäisiin suoraan puolustusmenojen nopean kasvun rahoittamiseksi, jolloin välittömiä seuraamuksia siviilimenoille tai verotukselle voitaisiin siltä osin välttää. Tämä etu on tietenkin lyhytkestoinen ja tulevien hallitusten pitää luoda budjeteissaan lisätilaa kasvaville lainakustannuksille.

Suomella ei olisi automaattista oikeutta saada lainaa uudesta rahastosta. Lainan myöntäisi komissio harkintansa mukaan ainakin kahden jäsenmaan yhteiselle puolustushankkeelle. Hankkeen pitäisi lisäksi kuulua määrättyyn kategoriaan (ammukset, ilmatorjunta jne.). Näiltä osin yhteislainan käyttö edellyttää siis Suomen valtion alistumista komission päätösvaltaan puolustushankkeidensa osalta.

Rahasto antaa siten komissiolle päätösvaltaa kysymyksissä jotka perussopimuksen mukaan eivät sen toimivaltaan kuulu. Hanke laajentaisi käytännössä komission toimintapiiriä sisältämään myös kansallisella vastuulla olevaa puolustusta. Lisäämällä rahoitettavia kategorioita, kasvattamalla rahastoa tai helpottamalla taas uusien yhteisen rahoituksen välineiden perustamista komissio voisi vähitellen laajentaa, monipuolistaa ja lujittaa päätösvallan siirtoa.

Päätösvallan siirto jäsenmaiden hallituksilta EU-elimille onkin viime kädessä yhteisen velan ja sen eri välineiden merkittävimpiä pitkän aikavälin seuraamuksia. Varsinkin liiton syrjäseuduille kuten Suomelle tämä todennäköisesti rajoittaisi maan erityisolojen huomioimista päätöksenteossa. Syväkin poliittinen erimielisyys yhteisvelan synnyttämisen mielekkyydestä on siten sekä ymmärrettävää että väistämätöntä. Tätä ei julkisessa suomalaisessa keskustelussa aina tahdota muistaa (esim. tässä).

Yhteisvelka on monen päättäjän ja asiantuntijan haaveileman eurooppalaisen suurvallan ehdoton vaikkei tietenkään riittävä edellytys. Suomessa korkeaksi muodostunut ja edelleen kasvava velkaantuminen alkanee myös vähitellen houkutella osallistumaan yhteisesti kustannettaviin EU-hankkeisiin.

Yhteisvelan kannattajien tulisi selvästi tiedostaa ja mielellään julkisesti kertoakin edistävänsä myös EU:n kehittymistä liittovaltioksi. Kansallisen päätäntävallan vähitellen tapahtuvan supistumisen mielekkyys uskoisi olevan päättäjiemme poliittisen kokonaisedun tärkeimpiä kysymyksiä. Tämä ei valitettavasti näy hallituksen tuoreessa yhteisvelkaa tukevassa kannanotossa eikä julkisessa keskustelussa muutenkaan.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | 2 Comments

Entä jos dollari menettäisi reserviasemaansa?

Posted on April 28, 2025 by Peter Nyberg

Kesällä 2023 pohdiskelin pari kertaa tässä blogissa dollarin asemaa globaalina reservivaluuttana. Taustalla olivat BRICS-maiden suunnitelmat uuden reservivaluutan kehittämisestä korvaamaan Yhdysvaltain ulkopoliittiseksi painostusvälineeksi muuttunutta dollaria. Johtopäätökseni oli, että tämä tulisi olemaan pitkä ja hidas prosessi jollei luottamus Yhdysvaltain voimaan ja siten dollariin yleisesti heikkenisi. Seuraamuksia tästä en silloin laajemmin kehitellyt.

Tapahtumat parin viime vuoden aikana ovat nostaneet ajankohtaisemmaksi kysymyksen siitä, mitä tapahtuisi jos luottamus Yhdysvaltain ja dollarin voimaan nopeasti vähenisi. Uskoa maan sotilasvoimaan ovat entistä pahemmin rasittaneet Ukrainaa uhkaava tappio, Venäjän aseman vahvistuminen sekä riidat eurooppalaisten liittolaisten kanssa. Taloudellista vakautta ovat heikentäneet laajat ja vaihtelevat taloudelliset sanktiot (ml. tullivaatimukset) sekä julkista velkaa kasvattavat suuret budjettialijäämät. Historiallisesti korkeat omaisuusarvot ovat lisänneet pelkoa tulevista finanssihäiriöistä. Näkyvät sisäiset erimielisyydet lisäävät epävarmuutta Yhdysvaltain poliittisen kehityksen suunnasta ja vakaudesta.

Reservivaluutan asema edellyttää luottamusta, niin kuin niin monet finanssimaailman ilmiöt ja välineet. On siten perusteltua kysyä voiko niin monella tavalla epävakaaksi arvioitu valtio silti jatkuvasti ylläpitää valuuttansa asemaa maailman reservinä. Dollarin asema on sallinut Yhdysvalloille sen viime vuosikymmeninä harjoittaman politiikan, ja viranomaiset sekä kansalaiset monessa maassa ovat pitäneet sen roolia itsestäänselvyytenä. Nopea luottamuksen menetys olisi tällöin hyvin traumaattinen tapahtuma.

Reservivaluutan kysyntä on pitänyt dollarin korkotason alhaisempana ja kurssitason korkeampana kuin muuten olisi ollut mahdollista. Tämä on tukenut Yhdysvaltain kaupan alijäämää joka on ollut välttämätöntä maailman kasvavien reservitarpeiden tyydyttämiseksi (nk. Triffinin dilemmasta tässä). Maan julkinen ja yksityinen sektori ovat vastaavasti velkaantumalla käyttäneet kulutukseen enemmän resursseja kuin mitä ne itse ovat tuottaneet, nostaen hyvinvointiaan dollarin reserviaseman avulla. Tämä ja dollarin vahvuus ovat aikaa myöten edistäneet vientituotantoa muualla.

Yhdysvaltain korkopapereita käytetään yleisesti sekä viranomaisten että yksityisten sijoituskohteina ja finanssitransaktioiden välineinä. Syynä ovat olleet niiden suuret ja likvidit markkinat ja dollarisijoitusten arvioitu suhteellinen turvallisuus. Myös dollarin käyttö kolmansien maiden kaupassa on myötävaikuttanut Yhdysvaltain finanssimarkkinoiden ja -laitosten kokoon ja kasvuun. Suurten markkinoiden toinen puoli on kuitenkin Yhdysvaltain valtion valtava velka (34 tuhatta miljardia dollaria) jonka dollarin reserviasema on mahdollistanut.

Dollarin osuus keskuspankkien reserveistä on vaihdellut paljonkin vuosien aikana (tässä). Tähän ei kuitenkaan ole liittynyt nopeaa luottamuksen menetystä Yhdysvaltoihin vaan epäilyjä harjoitetun talouspolitiikan onnistuneisuudesta (tässä). Kyseessä on siten ollut kehitys johon ei ole liittynyt huolta muusta kuin melko tavanomaisesta taloudellisesta sopeutumisesta.

Dollarin kurssin heikentyminen ja samanaikainen korkotason kohoaminen nimenomaan luottamuspulan seurauksena vaikuttaisi kuitenkin mitä todennäköisimmin laajasti sekä Yhdysvaltain talouteen että valtion edellytyksiin rahoittaa toimintaansa. Samalla se jossain vaiheessa vaikuttaisi myös maailman kaikkien dollarisaatavien omistajien sekä dollareissa velkaantuneiden taseisiin ja maksukykyyn. Seurauksena olisi laaja aalto toisiinsa liittyviä maksukyvyn menetyksiä ja todennäköisesti sitä seuraava merkittävä uusi finanssi- ja talouskriisi.

Välittömät tappiot kohdistuisivat dollarisaatavien omistajiin ja niiden rahoittajiin. Dollareissa velkaantuneet hyötyisivät osaltaan dollarin arvon laskusta vaikka joutuisivat vähitellen maksamaan korkeampia velkakorkoja. Siltä osin kuin ne ovat dollarisaatavien omistajista tai niiden rahoittajista jotenkin taloudellisesti riippuvaisia (omistus, työsuhde, kauppasuhde) niihin kohdistuisi kuitenkin epäsuorasti myös kriisiytyvän dollarin kielteiset vaikutukset. Yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta tappiot kohdistuisivat siten laajasti eri maiden talouksiin.

Taloudelliset vaikeudet olisivatkin varmaan suurimmat Yhdysvalloissa. Sen mahdollisuudet rahoittaa uudella halvalla velalla valtiontaloutensa alijäämää ja mm. kotitalouksiensa kulutusta alenisivat. Tämä rajoittaisi ehkä oleellisesti Yhdysvaltain aktiivista toimintaa ulkomailla (asevoimat, varuskunnat, rahoitustuet). Samalla maan kansalaisten aineellinen elintaso heikentyisi korkeampien korkojen ja dollarin valuuttakurssin alenemisesta johtuvan inflaation takia. On epätodennäköistä, että tämä kehitys etenisi maltillisesti, koska samalla esiintyisi yleistä rahoitusolojen muutoksesta johtuvaa omistajien ja monien velkaantuneiden tasekriisejä ja likviditeettikonkursseja. Dollarin laajan käytön takia vastaavia ongelmia esiintyisi myös monissa muissa maissa.

Viranomaiset ovat viime vuosikymmeninä hoitaneet finanssikriisejä mm. tukemalla pankkien maksukykyä ja siten omaisuutta (keskuspankkiluotot, fuusiot, kirjanpitohelpotukset). Lyhyellä aikavälillä tämä on rajoittanut kriisien seuraamuksia. Pidemmällä aikavälillä se on kuitenkin saattanut tehdä pankkeja varomattomammiksi ja riippuvaisemmiksi viime käden julkisesta selkänojasta. Koko dollarialuetta koskevan kriisin rauhoittamiseksi tarvittava tukirahoitus saattaakin olla liian suuri, monimutkainen ja kiistanalainen toteutettavaksi.

Rahoitusolojen muutosten hidastamiseksi on silloin mahdollista, että Yhdysvallat toteuttaisi ainakin määräaikaista valuutansäännöstelyä. Myös julkisen velan maksuehtojen yksipuolinen muuttaminen olisi mahdollista kriisin budjettirasituksen säätelemiseksi. Tällaiset toimenpiteet vahvistaisivat itse luottamuspulan aiheuttavia kielteisiä vaikutuksia ulkomaalaisille dollaria käyttäville tahoille (etenkin pankit, eläkeyhtiöt ja muut finanssiyhtiöt). Samalla finanssikriisin taloudelliset seuraamukset syvenisivät ja laajentuisivat ulkomaankaupan supistumisen seurauksena.

Eräät tarkkailijat ovat kertoneet jo huomanneensa merkkejä dollarin reserviaseman horjumisesta (esimerkiksi tässä, tässä, tässä, ja tässä). Sellaisina on mainittu dollarin viime kuukausien kurssinlasku, sen käytön pidemmän ajan väheneminen, Yhdysvaltain valtion velkakirjojen poikkeuksellinen heikkous pörssikurssien alentuessa sekä maailman keskuspankkien reservien koostumuksen monipuolistuminen mm. kultaa ostamalla. Taustalla mainitaan usein Yhdysvaltain nykyisen johdon pyrkimys heikentää dollarin arvoa pidemmällä aikavälillä sekä kauppapolitiikan nopeat vaihtelut.

On vaikeaa vakuuttua siitä, että pelkkä hintojen ja kurssien muutos tai yksittäisen hallinnon talouspolitiikka olisivat riittävät syyt dollarin arvon tuhoamiseen. Sen sijaan on helpompi uskoa että siihen pystyisi Yhdysvaltain ulkopoliittisen vaikutusvallan kaikille ilmeinen riittämättömyys suhteessa maan omiin tavoitteisiin. Paras este sille olisi varmaan kyseisen vallan säästeliäs käyttö yhdessä vakaan ja ymmärrettävän talous- ja yleispolitiikan omaksumisen kanssa.

Toivotan kaikille hyvää ja riemukasta vappua.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Kohti seuraavia kriisejä

Posted on March 27, 2025 by Peter Nyberg

Liittosuhteet ovat hyviä ja hyödyllisiä niin kauan kuin elämä niiden kanssa estää eikä aiheuta kriisejä. Yhä ilmeisemmältä nyt näyttää, etteivät Suomen liittosuhteet olekaan omalta kannaltamme kovin onnistuneita. Sekä liittojen että Suomen omat kyvyt ja rajoitukset on Suomessa arvioitu liian ruusuisesti liittymisten yhteydessä. Parhaillaan näyttä siltä, että edessämme olevia kriisejä voidaan ehkä välttää vain melko radikaalien ratkaisujen kautta.

Hintaa on toistaiseksi jouduttu maksamaan pääosin muiden aiheuttamista EU-kriiseistä (finanssikriisi eurokriiseineen, maahanmuutto, Brexit). Velkaantumisemme ja osittain eurosta johtuvan heikon kasvumme takia kriisien kustannusrasitus kuitenkin kasvaa. Viime vuosien aikana olemme myös saaneet kokea NATOa ravisuttavat kriisit (Ukraina, USA). Liitoistamme johtuvia kriisejä ei voida ratkaista kuin joko eroamalla (vakava kriisi sekin) tai taivuttelemalla liittolaisiamme muuttamaan politiikkaansa.

Euroopan perustilanne on melko helppo hahmottaa. Maanosamme on resurssiköyhä eli runsas hyödykkeiden tuotanto edellyttää ulkopuolelta saatavia raaka-aineita (kauppa, yhteydet). Euroopan hyvinvointi riippuu siitä, paljonko lisäarvoa aineiden työstämisestä saa (koulutus, tietotekniikka, tutkimus, markkinointi). Euroopassa sijaitsevan omaisuuden reaaliarvot perustuvat pitkällä aikavälillä viime kädessä lisäarvon määrään. Maanosamme sijaitsee kahden suurvallan välissä (USA, Venäjä) jotka molemmat pystyvät aiheuttamaan ongelmia raaka-aineiden saannille ja kaupalle yleensä.

Parhaillaan häämöttävä vakavin kriisi johtuu raaka-aineiden saatavuuden vaikeutumisesta. Kauppa suoraan Venäjän kanssa on pysähtynyt (EUn omat sanktiot, Nordstream-sabotaasi) ja toimitukset välikäsien kautta nostavat hintoja. Kaupalle liittolaisemme USAn kanssa on ominaista korkeat hinnat (LNG, aseistus). Euroopalle jäävää lisäarvo supistuu mikä heikentää talouskasvua, hyvinvointia ja vähitellen myös runsaiden velkojen vakuusarvoja.

Uusimmat ja vaikutuksiltaan moniulotteisimmat kriisit liittyvät odotettavissa olevaan tappioon Ukrainan selkkauksessa. Kannustettuaan maata Venäjän vastustajaksi vähintäin 15 vuoden aikana USAn johto on vetäytymässä tukemasta sotansa käytännössä jo hävinnyttä Ukrainaa. Euroopassa useiden valtioiden johto kuitenkin haluaa sodan jatkuvan ja on valmis jatkamaan Ukrainan tukemista. Omat asevarat eivät kuitenkaan tähän riitä eikä USAn apuun enää voida luottaa (tässä, tässä ja hieman optimistisemmin tässä). Suunnitteilla on siten valtava ja pikainen eurooppalainen asevarusteluhanke joka rahoitettaisiin velalla. Saksa on tähän jo valmistautumassa muuttamalla perustuslakiaan lisävelkaantumista sallivaksi.

Kriisejä saattaa tällaisesta hankkeesta kehittyä ainakin kolme. Ne voisivat esiintyä yhdessä tai erikseen ja voivat todella hyvällä onnella tietenkin jäädä myös kokematta.

EUssa voi syntyä uusi velkakriisi jos jo etukäteen raskaasti velkaantuneet maat yhteisin ohjelmin sitoutetaan vielä suurempaan velkaan. Yhteisvelka ei ongelmaa ratkaise, koska jäsenmaat ovat joka tapauksessa vastuussa velan hoitokuluista. Paine tulonsiirtoihin velkaisille maille on ilmeinen, varsinkin jos velkakriisi synnyttäisi pankkiongelmia. Jos asetuotannon yhteydessä syntyvä lisäarvo jää alhaiseksi (ei juuri kannattavia siviilisovelluksia) korostuvat velkaongelmat entisestään.

EUn jäsenvaltioiden erimielisyys ulkopolitiikasta saattaa synnyttää unionissa poliittisen kriisin. Eräät jäsenmaat (etenkin Unkari ja Slovakia) haluavat lopettaa vastakkainasettelua Venäjän kanssa kun toiset haluavat juuri päinvastaista (etenkin Baltia ja Puola). Ei ole ilmeistä miten tämä ongelma voidaan ratkaista EUn nykyisten säännösten ja hallintomenetelmien avulla. Ääritapauksessa sopeutuvaisiksi painostettavat jäsenmaat saattavat jopa erota unionista.

Euroalueen kasvava riippuvuus velkarahoituksesta saattaa johtaa sijoittajien luottamuksen heikkenemiseen eräiden euromaiden osalta (kuten tapahtui vuosina 2009 – 2010). Valtiot, yritykset ja pankit näissä maissa joutuisivat tällöin maksuvaikeuksiin joita ei voitaisi lieventää sallimalla kansallisen valuuttakurssin joustaa. Järjestelmän vakaus olisi viime kädessä tietenkin riippuvainen EKPn mahdollisista tukitoimista.

Mitä neuvoksi?

Asevarustelun kiireellisyys ja siten kriisien mahdollisuus vähenisivät jos vastakkainasettelu Euroopan ja Venäjän välillä lieventyisi. Suhteiden pikainen normalisointi olisi myös perusteltua koska Euroopan oma puolustuskyky lähivuosina lienee heikko suhteutettuna Venäjän nyt käytettävissä olevaan asevoimaan. Tämä tilanne jatkunee vuosia. Hyväksyttävän aseistuksen ja tuotannon saavuttamiseksi voisi eräiden julkisuudessa nähtyjen arvioiden mukaan olla edessä jopa 10 vuotta kestävä asevarustelun jakso. Vihanpidolla ei saavutettaisi mitään hyödyllistä edes jos Venäjä todella haluaisi, kuten innokkaimmat aseistajat olettavat, hyökätä Eurooppaan pian Ukrainan selkkauksen voitettuaan.

Liennytys näyttäisi tällä kertaa olevan melko riskitön väline mahdollisten kriisien ennaltaehkäisyyn. Vallitsevassa ilmapiirissä ajatus saattaa vaikuttaa radikaalilta mutta se olisi varmasti Euroopan ja Venäjän melkein kaikkien kansalaisten edun ja toivomusten mukaista.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , | Leave a comment

EU-varustelun taloudellisista seuraamuksista

Posted on February 28, 2025 by Peter Nyberg

En ole ulko- tai turvallisuuspolitiikan asiantuntija. Enää ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida talouden ja talouspolitiikan vaihtoehtoja huomioimatta muuttuvan geopoliittisen tilanteemme asettamia vaatimuksia. On siis yritettävä määritellä omia olettamuksiaan tästä sekä hahmotella niiden yleisiä vaikutuksia EU:n ja Suomen taloudelliseen ja poliittiseen tilanteeseen.

Yhdysvalloissa on nyt vallassa hallinto joka näyttää avoimesti keskittyvän maan oman lyhyen ajan edun ajamiseen. Siihen liittyy maan lähialueiden sitouttaminen tiukemmin Yhdysvaltain välittömään vaikutuspiiriin (Grönlanti, Kanada, Panama). Uusi hallinto haluaa keskittyä kilpailemaan Kiinan kanssa, pyrkii mukauttamaan muutkin ulkosuhteensa sen mukaan ja yrittää rajoittaa muualla käytettyjä resurssejaan ja sitoumuksiaan.

Sotilaallisesti kehittyneelle ja runsaasti luonnonresursseja omaavalle Venäjälle tarjotaan ehkä hyvä ja taloudellisestikin kannattava vaihtoehto voimistuvalle liitolle Kiinan kanssa. Sotilaallisesti heikko ja resurssiköyhä liittolainen Eurooppa saa ostaa turvalisuustukea Yhdysvaltain ehdoilla. Venäjä-pelkonsa takia siltä voi vaatia entistä korkeammat hinnat.

Eräät kommentoijat katsovat, ettei kyseessä todellisuudessa ole Yhdysvaltain tavoitteiden merkittävä muutos. Muutokset koskevat vain tapaa esittää maan perinteisiä tavoitteita. Silti muutoksella on seuraamuksia niin kauan kuin eurooppalaisten luottamus liittolaisensa uskollisuuteen pysyy entistä heikompana.

Eurooppa on määritellyt Venäjän suurimmaksi välittömäksi turvallisuusongelmakseen. Usko venäläisten pysyviin valtapyrkimyksiin on laajalle vaikkakin epätasaisesti levinnyt. Venäjä itse näkee, että Ukrainan sota selittyy länsiliittouman laajentumisella ja sen kieltäytymisellä sopimaan uudesta eurooppalaisesta turvajärjestelystä. Historiallisesti Venäjä onkin ollut altis laajoille hyökkäyksille (esim. tässä). Tätä näkemystä tukevien mukaan uskottava rajavaltioiden puoluettomuus saattaisi ehkä oleellisesti vähentää jännitystä osapuolten välillä.

Varsinkin Euroopan rajavaltiot (Baltia, Puola, Suomi, ehkä muutkin Pohjoismaat) ovat kuitenkin vakuuttuneita Venäjän pysyvistä hyökkäysaikeista. Olisi parasta estää odotettavissa oleva hyökkäys ennakkoon. Siihen eivät sopimukset riitä, vaan pitää voida osoittaa olevan valmis käyttämään voimakasta asevoimaa. Tehokas ja uskottava ydinasepelotekin on siksi tarpeen.

Euroopassa ei kuitenkaan enää uskota Yhdysvaltain ehdottomaan valmiuteen puolustaa liittolaisiaan. Valmiushan on selostettu ehdolliseksi mm. sille, että eurooppalaiset varustautuvat riittävästi. Lisäksi heidän tulisi mieluiten myöntää Yhdysvalloille taloudellisia etuja ja tukea maan politiikkaa Kiinan suhteen. Rauhattomuutta ylläpitää se, että Yhdysvaltojen uusiin lupauksiin ei edes Euroopassakaan täysin luoteta.

Eurooppalaisten nykyisten johtajien lopputulema tästä näyttää olevan yksinkertainen ja selkeä: Yhdysvaltain ja Venäjän voimapolitiikan vallitessa on Euroopan kasvatettava asevoimaansa ollakseen varteenotettava toimija omalla alueellaan. Länsiliittouman uskottavuuden rakoiltua tämä edellyttäisi oman aseteollisuuden merkittävää laajentamista, aseteknologian voimakasta kehittämistä ja armeijoiden kasvattamista.

Aseistautumisen mittakaava riippuisi ainakin osittain siitä, päättääkö Eurooppa sopia vai vastustaa uutta turvallisuusjärjestelyä Venäjän kanssa. Nykyiset eurooppalaiset hallitukset näyttävät suosivan tällaisten järjestelyjen vastustamisen viitaten Venäjän epäluotettavuuteen. Se merkitsee varustelumenojen voimakasta kasvua etenkin seuraavan vuosikymmenen aikana.

Valtiot kustantaisivat varustelun ja yksityiset yritykset hoitaisivat pääosin sijoitukset tarvittaviin tuotantolaitoksiin. Kasvavat puolustusmenot on rahoitettava joko velkaa kasvattamalla, veroja korottamalla ja/tai muita budjettimenoja karsimalla. Asetuotanto nostaa työllisyyttä muttei kansalaisten elintasolle tärkeiden siviilituotteiden tai -palveluiden tarjontaa. Tästä johtuva inflaatio heikentää kansalaisten tulevia reaalituloja.

Useita arvioita on esitetty EU:ssa lähivuosina tarvittavan varustelun kustannuksista. Näyttää siltä, että julkisuudessa mainittu BKT-osuuden nostaminen 3-5 prosenttiyksikköön kattaisi toistaiseksi nämä arviot. Puolustukseen käytettäisiin tällöin vuosittain noin 520 – 860 mrd euroa. Vuonna 2024 käytettiin puolustukseen EU:ssa keskimäärin 1.9 prosenttiyksikköä eli 326 mrd euroa (tässä). Suomen valtion puolustuksen lisämenot olisivat suhteellisesti pienemmät eli 2 – 7 mrd vuodessa.

Arviot varustelumenojen kasvattamistarpeesta ovat kuitenkin hyvin epävarmoja ja todennäköisesti alimitoitettuja. Vuosittaisiin kustannuksiin pitää vielä lisätä korkomaksut jos kyse olisi velaksi varustautuminen. Uusien asejärjestelmien (esim. Oreshnik) torjunta saattaa vaatia vielä keksimättä olevia mutta todennäköisesti kalliita torjuntamenetelmiä. Jos menojen lisäys synnyttäisi kansainvälisen varustelukierteen nousisivat kustannusarviot vieläkin suuremmiksi. Menot taas pienenisivät jos voitaisiin sopia aserajoituksista Venäjän ja Yhdysvaltain kanssa.

Lisäksi eurooppalaiseen varusteluun tulevat vähitellen väistämättä kuulumaan myös ydinaseet käyttöjärjestelmineen Yhdysvaltain ydinpelotteen tilalle. Maan joka ei ole valmis alistumaan toisen määräysvaltaan on viime kädessä harkittava oman ydinaseen kehittämistä. Edessä olisi tällöin vaihtoehtoina joko Euroopan liittovaltion synnyttäminen (ja Ranskan valmius luovuttaa ydinaseensa sen käyttöön) tai yksittäisten muidenkin maiden ydinaseen hankinta parin vuosikymmenen kuluessa (ainakin Saksa).

Korkea ja edelleen kasvava velkaantuneisuus on jo nyt ongelma useille unionin jäsenmaille. Harva hallitus voi kiristää verotusta ja alentaa siviilimenojaan usean BKT-prosentin verran, eli ainakin osa uudesta varustelusta rahoitettaneen lisävelalla. On realismia olettaa, että yhteistä velkaa ja yhteisiä hankkeita EU:ssa hyödyntäisivät etenkin suuret ja velkaantuneimmat maat. Ei myöskään ole odotettavissa, että uudelle aseteollisuudelle tärkeitä laitoksia perustettaisiin EU:n haavoittuville rajaseuduille. Rajaseudun maiden (ml. Suomi) halutaan silti osallistuvan niiden kustannuksiin.

Edellä olevan arvion mukaiset näkymät EU:n ja Suomen lähitulevaisuudelle eivät ole erityisen ruusuisia. Julkiset menot ja velkaantuminen kasvavat unionissa, mutta kansalaisten elintasoa kohottamatta. Lisäsijoitukset ja -työllisyys keskittyvät unionin keskeisiin osiin mutta kohonneista riskeistä erityisesti kärsivät rajaseudut saavat tyytyä osallistumaan hankkeiden rahoitukseen. Yhteisrahoitusta ja liittovaltiota pyritään monelta taholta edistämään tällaisten tasapainottomuuksien peittämiseksi. Raha- ja finanssipoliittinen liikkumavara aseistautuvassa Euroopassa supistuu joka tapauksessa merkittävästi lähitulevaisuudessa. Suomalaiset saavat tottua vielä uusiin valtion menojen säästökuureihin monen vuoden ajaksi.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Elvytysrahaston serkku syntymässä

Posted on February 10, 2025 by Peter Nyberg

Muutama vuosi sitten EU päätti helpottaa covidin seuraamuksia yhteisvastuullisen elvytysrahaston avulla. Nyt EU:ssa markkinoidaan taas yhteisvelkaa osana unionin vastausta uuteen kriisiin. Suomen hallitus on nähtävästi osallistumassa tähänkin yhteisvelkaan huolimatta valtionvelan rajoittamistarpeista ja eduskunnan kirjauksesta elvytysrahaston hyväksymisen ainutkertaisuudesta.

Venäjän aseellinen voitto Ukrainassa näyttää lähiaikoina yhä todennäköisemmältä. Valtaosalla EU-jäsenmaiden johtajistosta on halua muttei välineitä tämän ehkäisemiseksi. Komissio käyttää tapansa mukaisesti tilannetta hyväksi ehdottamalla jäsenmaille hanketta joka näyttää vievän kohti Euroopan liittovaltiota. Hankkeesta ja hallituksen linjasta on jo alustavasti ilahduttukin (esim. tässä). Kansalaisten eli velkasitoumuksen viime käden lunastajien olisi nytkin ehkä syytä tarkemmin harkita tämän yhteisvelkahankkeen mielekkyyttä.

Vastoin useimpien jäsenmaiden aikaisempia odotuksia ja toiveita näyttää Venäjän aseellinen voitto Ukrainassa lähiaikoina yhä todennäköisemmältä. Kuten aikaisemmassa kommentissani kirjoitin on yhä useammin myönnetty, ettei länsiliittoumalla ole riittävästi asevarastoja ja -tuotantoa tämän estämiseksi. Yhdysvaltojen tuki on lisäksi tullut entistä epävarmemmaksi. Komissio ja Venäjää uhkana näkevä EU-jäsenmaiden johtajisto katsovat, että mittava, kiireellinen ja kallis asevarustelu on tarpeen tilanteen hallitsemiseksi.

Tällä hetkellä tarpeelliseksi arvioitu varustelutaso rahoitustarpeineen (EU-arvio 500 – 1000 mrd euroa kymmenelle vuodelle) ei välttämättä ole riittävä. Asevarustelu saattaakin muuttua kierteeksi, jossa osapuolet pyrkivät vastaamaan ja myös ylittämään vastapuolen saavutukset. Tehokas ohjustorjunta on ilmeisesti vielä jopa keksimistä vailla. Varustelu kyllä lisää työllisyyttä muttei kansalaisten elintasoa parantavien tuotteiden saatavuutta. Kierteen vaikutusta kansalaisten turvallisuuden tunteeseen voi myös epäillä. Asetehtaat toimivat aina osittain julkisen talouden varassa, mikä kasvattaa myös julkisen lisävelkaantumisen todennäköisyyttä.

On myös syytä muistuttaa, että yhteisvelka korkoineen on veronmaksajien rasite yhtä lailla kuin kansallinen velka. Tämä pätee riippumatta siitä, miten velka, ehkä poliittisista syistä, tilastollisesti ja kirjanpidollisesti käsitellään ja markkinoidaan. Yhteisvelan korko on usein suhteellisen edullinen verrattuna varsinkin velkaisen maan kansallisen velan korkoon. Matalampaan korkoon liittyy kuitenkin riski. Velalliset joutuvat yleensä hoitamaan myös niiden osuudet, jotka esim. rahoitusvaikeuksien takia eivät itse suoriudu takaisinmaksusta.

Yhteisvelkaan liittyy myös yhteisiä päätöksiä varojen käytöstä. Tässä tapauksessa lienee kyse mm. siitä, missä jäsenmaissa unionille tarpeellisiksi katsotut eri varusteluhyödykkeet tuotetaan. Suurilla jäsenmailla on tällaisissa asioissa käytännössä etuasema unionissa. Voidaan myös kohtuudella olettaa, että turvallisuussyistä suurimmat, tärkeimmät ja haavoittuvimmat (ehkä arvokkaimmat?) hankkeet toteutettaisiin kaukana unionin selkkauksissa erityisen uhanalaisista rajaseuduista. Silti rajaseudut (ml. Suomi) osallistuisivat näidenkin hankkeiden rahoitukseen.

Tilanne muistuttaisi surullisen kuuluisaa elvytysrahastohanketta, jonka menot merkittävästi ylittivät tulot (3 mrd eurolla) muutenkin nopeasti velkaantuvan Suomen osalta. Yhteishanke on sittemmin odotetusti potenut suuria vaikeuksia toteutumisvaiheessaan mm. komission rajallisen suunnittelu- ja valvontakyvyn takia (esim. tässä). Myös tässä uudessa hankkeessa komissio halunnee näytellä merkittävää poliittista roolia ilman tuotantorakenteen kehittämistä tukevaa syvää omaa asiantuntijuutta. Kalliiden virheratkaisujen ja tehottomuuksien riski on siten tässäkin ilmeinen.

Yhteisrahoitukseen nojaavan keskittymisen sijaan olisi mahdollisuuksien rajoissa pyrittävä käyttämään taloudellisia houkuttimia yritysten tuotannon ja kehittämistyön ohjaamiseksi. Oleellista olisi pitkäaikaisilla julkisen vallan hankitasopimuksilla edistää yhteensopivuutta, soveltuvuutta paikaillisiin oloihin sekä tuotannon tehokkuutta. Tärkeää olisi myös varmistaa tuottajien välinen kilpailu kustannusten rajoittamiseksi ja tuotteiden laadun ylläpitämiseksi. Tämä olisi todennäköisesti helpompi toteuttaa kansallisen rahoituksen ja päätöksenteon puitteissa. Samalla jäisi jokaisen jäsenmaan sisäiseksi asiaksi se, miten rahallisesti tasapainoilla kansalaistensa siviili- ja sotilastarpeiden välillä.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , , , | 1 Comment