Suomessa vannotaan kestävän talouskehityksen nimeen. Todellisuudessa talouskehitys on ollut kestämättömällä uralla jo pitkään. Ennen kaikkea tämä näkyy korkeana velkaantumisena ja matalana talouskasvuna. Yhä kasvava osa tulevista tuloista on sitouduttu käyttämään lainojen takaisinmaksuihin. Eduskunta on, hallituksen ehdotuksesta, tyytynyt toistuvasti ohittamaan tämän pahenevan ongelman. Päinvastoin, poliitikot sitoutuvat uusiin pysyvää lisärahoitusta vaativiin hankkeisiin (sote, elpymisrahasto, ilmastorahasto, NATO). Perusteluksi esitetään usein erilaisten, yleisesti kannatettavien arvojen edistäminen. Hinnasta puhutaan valitettavan harvoin.
Valtion budjetti on ollut alijäämäinen sitten finanssikriisin alun vuonna 2008. Suomen väestön ikääntyminen nostaa sosiaalimenoja ja heikentää työmarkkinoihin osallistumista. Korkea verotus vaikeuttaa valtion tulojen lisäämistä. Rahoitustilannetta voisi parantaa valtion menojen supistamisen ja etenkin suomalaisten työssäkäymisen lisäyksen jokin yhdistelmä. Halpa lainaraha on kuitenkin sallinut kestävien vaihtoehtojen siirron tulevaisuuteen. Päättäjiemme ei ole tarvinnut keskittyä ratkaisemaan tätä poliittisesti vaikeaa ja ikävää, jopa talouspoliittista itsenäisyyttämme uhkaavaa ongelmaa.
Valtionkin veloista vastuussa olevat kotitaloudet ovat samanaikaisesti itse velkaantuneet vauhdilla (tässä). Vuonna 2020 niiden omat velat ylittivät keskimäärin niiden käytettävissä olevat vuositulot kolmanneksella ja joka kahdennellatoista se ylittyi nelinkertaisesti. Kotitalouksista melkein joka kymmenennellä oli merkintä maksuhäiriöstä. Tilannetta ovat toistaiseksi rauhoittaneet alhaiset korot, helppo valtion lainansaanti, korkeat vakuusarvot (kiinteistöt ja arvopaperit) sekä melko hyvä työllisyys. Huolta tästäkin helposti kriisiytyvästä tilanteesta ovat kantaneet ja esittäneet lähinnä virkamiehet.
Velkaantumisen ongelmat helpottuisivat jos talouskasvua ja etenkin tuottavuuden kasvua voitaisiin nostaa. Tulevaa tuottavuuden kasvua ovat kuitenkin rajoittaneet alhaiset sijoitukset reaaliseen ja inhimilliseen pääomaan (tässä). Voidaan epäillä, että euroalueen poikkeuksellisen kevyt rahapolitiikka on heikentänyt tehtyjen reaalisijoitusten tehokkuutta Suomessakin. Sijoitusten määrä ja laatu eivät kuitenkaan ole moneen vuoteen vakavasti huolestuttaneet poliittisia päättäjiämme.
Eri maiden hallitusten yleispoliittiset toimet ovat myös osaltaan rasittaneet talouskasvua ja julkista taloutta. Koronaepidemian hidastamiseksi määrätyt toimet häiritsivät tuotantoa ja kansainvälisiä toimitusketjuja laajasti. Edessä näyttää olevan kansainvälisten ketjujen lyheneminen siihen liittyvine tehokkuustappioineen. Halvempia välituotelähteitä korvataan turvallisuussyistä kalliimmilla vaihtoehdoilla.
Pyrkimykset energiatuotannon nopeaan muutokseen ovat jo nostaneet ja edelleen nostamassa hintatasoa ja edellyttävät valtavia ja nopeita sijoituksia (tässä ja tässä). Nämä sijoitukset eivät tuota uutta hyvinvointia vaan korvaavat parhaassa tapauksessa fossiilisten polttoaineiden poiston johdosta tapahtuvat elintason menetykset. Koska taloutemme perustuvat energian käyttöön, ovat kasvuhäiriöt muutosprosessin aikana varsin todennäköisiä.
Yleistyneet talouspakotteet tuottavat lisää tuotantoon liittyviä häiriöitä ja vähentävät vientituotteiden kysyntää EU-laajuisesti. Vastapakotteet taas häiritsevät raaka-aineiden saantia länsimaissa. Suomen osalta on vielä epävarmaa mitä innokas osanotto pakotteisiin ja sotilaallinen liittoutuminen lopuksi taloudellisesti vaativat.
On inhimillisesti helppoa ymmärtää noudatettua arvoihin ja velkaantumiseen perustuvaa lyhyen tähtäyksen politiikkaa. On vaikeampaa ymmärtää miksei tämän politiikan vähänkin pidemmän aikavälin kustannuksia ja seuraamuksia ole painokkaammin korostettu julkisessa keskustelussa. Velkaantumista seuraa takaisinmaksun aika, jolloin kansalaisten enemmistö joutuu elämään nykyistä selvästi niukemmin. Arvojen politiikka johtaa nykytiedon mukaan ainakin moneksi vuodeksi taloudellisen tuottavuuden ja kansalaisten elintason laskuun. Jolleivät kaikki maat noudata tätä politiikkaa arvojen seuraaja kärsii lisäksi kilpailukyvyn menetyksestä.
Olisi varmaan hyvä muistaa, ettei ilmaista lounasta edelleenkään ole olemassa. Arvojenkin noudattamisesta lankeaa viimein tavalla tai toisella taloudellinen seuraamus. Ihmisten maailmassa on todellisuuden tunnustaminen yleensä eduksi.