Kansainvälinen järjestelypankki (Bank for International Settlements, BIS) toimii Sveitsissä ja sitä kutsutaan joskus keskuspankkien keskuspankiksi. BIS oli käsitykseni mukaan ainoa laitos joka aikoinaan etukäteen vakavasti varoitti kymmenen vuotta sitten raivonneen kansainvälisen finanssikriisin mahdollisuudesta. Muut rahoitusmarkkinoiden vakautta tehtäväkseen hoitavat laitokset, mukaan lukien IMF, EKP ja kaikki kansalliset keskuspankit ja valvojat, eivät nähneet tulevia ongelmia.
BIS:in puheenvuoroja on siis syytä seurata ja ottaa ne vakavasti. Pankki on jo usean vuoden ajan varoittanut yleisesti harjoitetun keveän rahapolitiikan pidemmän aikavälin riskeistä vakaudelle, kasvulle ja rahan arvolle. Näillä varoituksilla ei ole ollut mainittavaa vaikutusta. Päinvastoin sekä julkinen että yksityinen sektori ovat käyttäneet tilannetta hyväkseen lisäämällä hyvin merkittävästi velkataakkaansa. Esimerkiksi Suomen viimeaikaiset hallitukset ovat tässä valitettavasti onnistuneet yli kaikkien odotusten.
Kuluvana vuonna BIS on julkaisuissaan keskustellut siitä, miten raha- ja finanssipolitiikka tulisi yhdessä harjoittaa aiheuttamatta jälleen uutta rahoitusmarkkinoiden kriisiä. Pankin vuosikatsauksessa (tässä) esitetyssä analyysissa käsitellään usein syvemmin kysymyksenasetteluja, joita johto vuoden aikana on esittänyt julkisissa esiintymisissään. Erityisen mielenkiintoisia puheenvuoroja talouspolitiikan koordinaation kannalta ovat tänä vuonna olleet tämä inflaatio-odotuksia koskeva ja tämä rahapolitiikan lähihistoriaa käsittelevä puhe.
Suurin ongelma pankin mukaan on voimistuva inflaatio tilanteessa, jossa velkataakan on kaikkialla sallittu kasvaa historiallisen suureksi. Inflaatiota on hidastettava nopeasti, ennen kuin se kansalaisten mielissä muuttuu pysyväksi. Nopeat ja onnistuneet inflaatiota hidastavat toimet ovat aikaisemmin usein myös johtaneet vain maltilliseen talouskasvun heikkenemiseen (soft landing). Tarjonnan – eikä siis kysynnän – kasvattamiseen keskittyvä finanssipolitiikka on nyt tiukennettavan rahapolitiikan tarpeellinen tuki rahoitusmarkkinoiden vakauden ylläpitämiseksi.
Inflaation nopeutuminen juuri nyt on ilmeisesti ollut BIS:illekin yllätys. Pankki näkee sen takana kolme syytä. Syitä kutsutaan ulkoisiksi mutta ne liittyvät, tarkemmin ajatellen, talouspoliittisiin toimiin ja niiden seuraamuksiin. Pandemiarajoitusten loppuminen johti odottamattoman suureen kysynnän lisäykseen, osittain aikaisempien mittavien valtioiden jakamien tulotukien johdosta. Kysyntä suuntautui odotettua enemmän tavaroihin eikä palveluihin, mikä lisäsi etenkin raaka-aineiden ja puolivalmisteiden kysyntää. Pitkät kansainväliset tuotantoketjut eivät kestäneet yllättävää kasvua ja jumittuivat, mikä yhdessä Ukrainan sodan kanssa johti tarjonnan supistumiseen. BIS viittaa yllättävästi vain ohimennen – ja suosituksissaan – käynnissä oleviin laajoihin kansainvälisiin kauppasanktioihin, vaikka niilläkin on tarjontaa rajoittavia vaikutuksia.
BIS näkee nykyisen kansainvälisen taloustilanteen vakavana ja riskit stagflaation syntymiselle merkittävinä. Erityisesti yleinen korkea velkaantuneisuus voi kasvattaa erilaisten häiriöiden seuraamuksia. Kiristyvän rahapolitiikan yhdistäminen sopivasti sijoitustoimintaa edistävään finanssipolitiikkaan on rahoitusmarkkinoiden vakauden ehto. Pankin maltillisesta kielenkäytöstä huolimatta on ilmeistä, että muussa tapauksessa eivät ole poissuljettuja edes syvä taloustaantuma eikä uusi finanssikriisikään. Näkemys ei suuresti eroa eräiden vähemmän optimististen ja vähemmän kuunneltujen talousasiantuntijoidemme arvioista viime vuosien aikana.
Pankin ehdottamat tarjontapuolen edistämiskohteet eivät ole uusia tai yllättäviä. Siitä huolimatta ne merkitsisivät monille maille – myös Suomelle – voimassa olevien poliittisten painopisteiden kipeää muutostarvetta. Energiavajeita tulisi välttää vaikka tämä edellyttäisikin toimivien voimalaitosten eliniän ja päätettyjen aikataulujen pitkittämistä. Enemmän julkisia toimenpiteitä ja varoja tulisi kohdentaa sijoitustoiminnan ja koulutuksen lisäämiseen. Kansainväliset markkinat tulisi pitää vapaina ja avoimina sekä estää niiden pirstoutumista poliittisista jännitteistä huolimatta.
Suomelle BIS:in ehdotukset merkitsisivät melkoista käännettä viime vuosikymmenenä harjoitettuun finanssipolitiikkaan. Parhaassakin tapauksessa olisi vuosia eteenpäin mahdotonta ilahduttaa kansalaisia valtion lainanotolla rahoittamilla tuilla ja palveluilla (sote, sosiaalipolitiikka). Kansalaisten hyvinvointi rakentuisi nykyistäkin enemmän työtuloihin eikä tulonsiirtoihin (ml. eläkkeet). Vähenevistä valtion varoista suurempi osa osoitettaisiin koulutukseen, tuotekehittelyyn ja tutkimukseen. Liittyminen Natoon vähentää meillä entisestään kotimaisiin siviilikohteisiin käytettäviä varoja. Pyrkimyksiä muita maita nopeampaan vihreään siirtymään olisi pakko hillitä. Tulonsiirrot ulkomaille (EU, kehitysapu) rajoittaisivat entistä selvemmin kotimaisten tavoitteiden saavuttamista. Tilannetta toisaalta helpottaisi vähitellen ulkomaankaupan ja talouskasvun piristyminen.
Suomessa ei ole puutetta ideoista siitä, millaisia toimia tällainen käänne periaatteessa edellyttää. Kyse on pikemmin siitä, onko meillä nykyään poliitikkoja jotka haluaisivat, uskaltaisivat ja pystyisivät toteuttamaan BIS:in hahmottamia tavoitteita. Ottaen huomioon vallitsevaa kunnioitusta EU:ta ja siinä toimivia päättäjiä kohtaan on mahdollista, ettei riittävästi poliittista tahtoa Suomesta löytyisi jollei ainakin EU ensin korostaisi finanssipolitiikan pikaista muutostarvetta.
On kunnioitettavaa, että BIS on toistamiseen valmis esittämään talouspoliittista ajattelua jolla todennäköisesti on vähän kannatusta poliittisissa piireissä. Huolestuttavaa on, että pankki näkee kansalaisten edessä hyvin vaikeita aikoja jollei finanssipolitiikan painopistettä nopeasti muuteta. Pystyisikö lainarahan jakoon tottunut nykyinen politiikkopolvi toteuttamaan tällaista käännöstä? Olisi ikävää, jos BIS taas kerran olisi oikeassa mutta kansalliset päättäjät eivät kuuntelisi, uskoisi eivätkä välittäisi hätähuudoista. Ainakaan suomalaisilla ei olisi sellaiseen enää varaa.