Tulevan hallituksen ensisijainen tehtävä on käytännössä alentaa tavallisen suomalaisen aineellista elintasoa tuntuvasti, hallitusti ja pitkäksi ajaksi. Tähän on useita hyvin tiedossa olevia syitä.
Julkista ja yksityistä velkaantumista on vihdoinkin päätetty hidastaa ennen ulkoisten pakotteiden ilmaantumista. Julkisia varoja tullaan Suomen puolueettomuuspolitiikan loputtua lisääntyvästi suuntaamaan ase- ja turvallisuushankkeisiin mukaan lukien Ukraina-tyyppisten selkkausten tukemiseen. Vihreä siirtymä tähtää vielä toimivien yhteiskuntarakenteiden korvaamiseen uusilla, mikä vuosiksi eteenpäin nostaa niiden erilaisia investointi- ja käyttökustannuksia. EU:ssa kasvaa taas paine yhteisvelkaan ja tulonsiirtoihin, Suomi todennäköisesti jälleen maksajapuolella. Väestön ikääntyminen merkitsee terveydenhuoltomenojen tarpeen kasvua.
Yhä suurempi osa suomalaisten tuloista on siis täst’edes käytettävä muuhun kuin jokapäiväiseen elämiseen. Tämä merkitsee aineellisen elintason laskua, jolleivät suomalaisten omalla työllään tuottamat tulot samalla kasvavat riittävästi. Tiedetään, että tämä tulee olemaan vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
Viranomaiset voivat vaikuttaa tuotantomahdollisuuksien kasvuun vain vähän ja pitkällä aikavälillä. Suomessa kokonaistulot ovat jämähtäneet paikoilleen jo viidentoista vuoden ajan. Kansainvälinen kauppa ei sanktioiden maailmassa näytä kasvavan. Tuottavuuden kehitys on Suomessa heikkoa. Tulojen kasvulle tarpeellinen kotimaisen työvoiman lisäys pysyy väestönkehityksen takia matalana vuosikymmeniä.
Tulevan hallituksemme haasteita lisää myös kasvava riski uudesta laajasta finanssikriisistä. Tämä näyttää, taas kerran, uhkaavan USA:n yleisön luottamusta menettävän pankkijärjestelmän kautta. Taustalla on maan viime vuosina harjoittama löysä finanssipolitiikka ja sitä edeltänyt löysä rahapolitiikka.
Korkojen nousu on USA:ssa alentanut pankkien ja niiden asiakkaiden taseissa olevien runsaiden matalakorkoisten velkapapereiden ja useiden kiinteistöjen arvoa. Löysän finanssipolitiikan kasvattamien yleisötalletusten turvallisuutta on siten alettu pelätä, mikä on aiheuttanut talletuspakoa yksittäisissä pankeissa ja yleistä hermostuneisuutta markkinoilla. Viranomaiset ovat reagoineet tähän odotettua voimakkaammin, ml. presidentin puheella ja lupauksella turvata kaikkien – eikä vain pienten – talletusten arvo tietyissä tilanteissa. Tämä viittaa siihen, että tilanne USA:n pankkimarkkinoilla saattaa olla vakavampi kuin julkisuudessa on arvioitu. Tapahtumilla Atlantin toisella puolella tulee todennäköisesti taas olemaan seuraamuksia Euroopalle ja siten Suomellekin.
Suomen julkisen talouden vakauttaminen saattaa siten osoittautua odotettuakin haastavammaksi tehtäväksi tulevalle hallitukselle. Varsinkin jos uusi finanssikriisi ilmaantuisi, saattaa paine kasvattaa julkisia menoja ja takuita lisääntyä merkittävästi ja myös EU:n kautta. Uuden hallituksen toiseksi tärkein tehtävä on siten määritellä todella välttämättömät julkiset menot, rahoittaa ne jopa veronkorotusten kautta ja rajoittaa kaikkia muita.
Finanssikriisin tapauksessa olisi hallitukselle ensiarvoisen tärkeää vihdoin käytännössäkin toteuttaa sijoittajavastuun periaatetta (bail-in). Pääasiassa suuret omistajat (ml. pankit ja eläkeyhtiöt) kärsisivät, julkista rahoitusta säästyisi ja syntyisi peruskivi tulevalle terveemmälle pankkitoiminnalle. Sijoittajavastuun toteuttamiseen tulee varautua siinäkin tapauksessa, että EU:n viranomaiset vastustaisivat tällaista ratkaisua mm. edistäkseen yhteisen budjetin, yhteisvelan ja jäsenmaiden välisen tulonjaon kasvattamista.
On tietenkin turha odottaa, että suomalaisten elintason alentaminen voisi tapahtua ilman kansalaisten syvää tyytymättömyyttä. Siksi sopii toivoa, että uusi hallitus pystyisi selostamaan ja perustelemaan toimiensa tarpeellisuutta riittävän selkeästi ja uskottavasti. Suomen eheyden kannalta olisi myös hyvin tärkeää, että laajasti koetaan – toivottavasti tilapäisten – uhrausten jakautuvan oikeudenmukaisesti. Siksi esim. tulomenetysten uusjako veroratkaisuilla on myös osa siedettävää kokonaisuutta.
Tulevalla hallituksella on vaikea itse asetettu tehtävä Suomen julkisen talouden kokonaisvaltaisessa tasapainottamisessa. Tehtävä on kuitenkin välttämätön, koska ympäröivä maailma ei suostu suomalaisten loputtomaan rahoittamiseen. Lisäksi tehtävän tekevät vaikeammaksi hallituksen todennäköiset muut tavoitteet. Sekä EU että NATO tulevat vaatimaan Suomelta lisää rahaa, takuita sekä tavoitteisiinsa alistumista. Jää nähtäväksi, miten syvästi hallituksen keskenään ehkä ristiriitaiset tavoitteet voidaan yhdistää.