Author Archives: Peter Nyberg

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.

EU ei ole henkilökysymys

Päätellen mediamme uutisoinnista on kansalaisten tarkoitus tulevissa EU-vaaleissa kiinnittää huomiota etenkin henkilökysymyksiin. Tunnetut aktiivipoliitikot ilmoittautuvat ehdokkaiksi tai sitten eivät. Ainakin yhdellä heistä on edessä EU-komissaarin virka ja toisellekin voisi olla tarjolla korkea asema EU-hierarkiassa. Suomalainen on juuri äsken nimetty korkeaan … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , | Leave a comment

Eurokeskustelu on kansalaisvelvollisuus

Tasavallan presidentti on uudenvuoden puheessaan painottanut, että Suomen tulevaisuudesta Euroopassa pitää keskustella. On mielenkiintoista ja vähän hätkähdyttävääkin, että maamme arvovaltaisin taho kokee tarpeelliseksi esittää tällaisen näkemyksen. Sellainen kehotus ei olisi tarpeen maassa, jossa keskustelu on koettu vilkkaaksi, laajaksi, monipuoliseksi ja … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , , | 4 Comments

Päätösvalta virkamiehille

Pankkiunionin kolmesta pilarista on nyt siis sovittu kaksi. Valvontavastuu on siirretty EKP:lle jo aikaisemmin ja ensi vuoden aikana yhteisvalvoja tarkistaa euroalueen suurimpien pankkien vakavaraisuutta. Menneenä viikkona euroalueen finanssiministerit sopivat kriisipankkien hoitojärjestelmästä. Tähän saakka muut kuin viralliset kommentit ovat olleet yhdensuuntaiset: … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Voitonjuhla puoliajalla

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla juhlitaan 19.12.2013 läntisen maailman ja erityisesti euroalueen parantunutta taloustilannetta[1]. Irlanti ei enää tarvitse julkista tukiohjelmaa. Espanja toipuu pankkikriisistään ja saa markkinoilta halpaa lainaa. Slovenia ei joutunut hakemaan muiden jäsenmaiden tukea eikä Italiakaan. Euron hajautumista pidetään nyt epätodennäköisenä. … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Voiko euroalueella käyttää peruutusvaihdetta?

Eräissä kommenteissani olen ehdottanut, että Suomi päättäisi osaltaan jättää tiettyjä euroalueen päätöksiä toteuttamatta. Euroalueen päätöstapoja on erilaisia: Eräät päätökset edellyttävät yksimielisyyttä eli yhdenkin maan poisjääminen tekee päätöksen mahdottomaksi. Näiden lukumäärä on viime vuosina ainakin rahoituslainsäädäntöä ja kriisinhoitoa koskevissa asioissa vähentynyt. … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 2 Comments

Päätöksentekijöitä kaivaten

Tänään nähtiin Hufvudstadsbladetissa huolestunut puolustusministeri. Useita vuosia myöhässä hän on huolestunut siitä, että Suomen valtio elää ja on pitkään elänyt velaksi. Kaikkina näinä velan kasvattamisen vuosina on myös ministerin oma puolue istunut hallituksessa. Jos sen ministerit ovat taistelleet paremman valtiontalouden … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , | Leave a comment

Suostuuko eduskunta kumileimasimeksi?

Komissio on tehnyt ehdotuksen asetukseksi euroalueen yhteiseksi kriisinratkaisumekanismiksi. Käsittelin asiaa blogissani 27.9.2013. Koska asia on tärkeä, on ehkä syytä vielä kerran korostaa mitä ehdotuksessa on hyvä ja mitä ongelmallista[1] On hyvä, että kaikille euromaille tehdään pakolliseksi toimivat ja yhtenäiset kriisinratkaisumekanismit … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

BIS on sivistyneesti huolissaan

Keskuspankkien vähäeleinen keskuspankki BIS (Bank for International Settlements) on tunnettu mm. laadukkaista selvityksistään. Laajan ja kattavan taustaryhmänsä takia sen viralliset puheenvuorot kuvastavat usein hyvin päättäjätason ajankohtaisia huolia ja kiinnostuksen kohtia. Pankin toimitusjohtaja Jaime Caruana[1] on äskettäin muutamassa puheenvuorossaan pohtinut keskuspankkien … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged | Leave a comment

USA:n talousnousu vielä epävarma

Täällä on muutaman kerran viitattu siihen, ettei USA:n taloudelliseen nousuun ole syytä luottaa ainakaan vahvasti. Syyt tähän löytyvät lyhyessä, uskottavassa ja helposti ymmärrettävässä muodossa erään yleisesti arvostetun rahastonhoitajan sivuilta[1]. Hänen erikoisuutensa on tilastoyhteyksien selvittäminen ja analysointi. Toisin kuin useiden finanssianalyytikkojen … Continue reading

Posted in Kommentit, Uncategorized | Tagged , , , , | Leave a comment

Merellä sään armoilla

Täällä on aikaisemmin lyhyesti kriittisesti arvioitu hallituksen heinäkuussa 2013 antamaa selontekoa Suomen EU-politiikasta. Arvio ei ole siitä lähtien muuttunut, mutta olen yrittänyt miettiä vähän perusteellisemmin mitä euroalueen kehitys saattaisi olla, mitä sitä ajaa ja miten Suomen voisi kehitykseen suhtautua[1].   … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment