Näinä aikoina on houkuttelevaa ilahtua jopa pienistä hyvistä uutisista maailmalta. Eräs sellainen on viranomaisten alustava kiinnostus pankkien lyhytaikaisen rahoituksen vakauttamiseksi. Uudistus olisi tarpeen etenkin Yhdysvalloissa mutta voisi olla hyödyllinen ja ajankohtainen muuallakin.
Ajatus on varmistaa, että pankkien lyhyellä rahoituksella on aina riittävät vakuudet valmiina keskuspankeissa (”pre-positioning”). Tämä vähentäisi tarvetta tukea pankkeja yleisin varoin niiden luottokelpoisuuden heikentyessä. Myös maksukykyä koskevien epäilyjen taipumus levitä saattaisi vähentyä. Ja lopuksi, pankkien kiinnostus käyttää pitempiaikaista rahoitusta voisi lisääntyä.
Uudistushankkeen takana (katso tarkemmin tästä) on Yhdysvalloissa viime vuoden keväällä syntynyt keskisuurten aluepankkien maksuvalmiuskriisi. Tietyt pankit olivat keskittäneet luotonantonsa suppeille ja riskialttiille sektoreille ja rahoittaneet itsensä etenkin suurilla (lyhytaikaisilla) talletuksilla. Korkojen noustessa talletukset alkoivat valua markkinoille siellä saatavan paremman tuoton ja pankkien tappioiden takia. Nopeasti romahtaneen luottokelpoisuutensa takia jotkut pankit (Signature Bank, Silicon Valley Bank ja First Republic Bank) joutuivat äkillisiin maksuvaikeuksiin ja viranomaisten haltuunoton kautta selvitystilaan.
Aluepankkien maksuvaikeudet Yhdysvalloissa johtivat myös suurpankin Credit Suissen itsenäisen toiminnan lopettamiseen Euroopassa. Pankki oli vuosikaudet ollut vaikeuksissa ja huhut tilanteen vaikeutumisesta oli jo alkukeväällä johtanut sen lyhyen rahoituksen tyrehtymiseen. Rauhattomuus Yhdysvalloissa pahensi pankin tilannetta entisestään ja se joutui viranomaisten painostuksesta sulautumaan kilpailijaansa UBS.
Yhdysvalloissa viranomaiset saivat laajenevan talletuspaon loppumaan takaamalla kaikki Signature Bankin ja Silicone Valley Bankin talletukset. Tämä oli ennenkuulumatonta, koska yleensä vain ”pienet” talletukset ovat talletussuojan piirissä. Lupaus näytti kuitenkin lopettaneen talletuspaon siirtymisen muille aluepankeille ja saatettiin siten odottaa toistuvan vielä laajempana ja tositilanteessa kalliimpana tulevaisuudessa. Credit Suissen nopea siirto UBS:lle taas edellytti viranomaisilta laajoja tappio- ja rahoitustakuita. Tavoitteena ollut kriisin maksatus sijoittajien varoilla jäi siten toteuttamatta.
Edellä kuvatut tapahtumat synnyttivät vaatimuksia uudistaa tapaa millä ongelmapankkien maksuvalmiutta voidaan tarvittaessa tukea (esim. tässä). Kuten mainitsin, eräs uudistus olisi vaatia vakuuksia tallennettaviksi etukäteen keskuspankkeihin, jotka tietenkin edelleen vastaisivat mahdollisen hätärahoituksen tarjonnasta. Vakuuksien määrä vastaisi pankkien lyhyellä (alle vuoden) rahoituksella toteutuneita sijoituksia. Keskuspankit arvattavasti määrittelisivät sijoitusten kelvollisuuden vakuutena ja hyväksyisivät niitä hieman alennettuun arvoon (”haircut”).
Järjestelmä tukisi markkinoiden luottamusta etenkin pankkeihin, jotka rahoittaisivat toimintaansa omalla pääomalla, pitkillä instrumenteilla ja talletussuojan piirissä olevilla (pienillä) talletuksilla. Pankkien kiinnostus vakuudeksi kelpaaviin sijoituksiin samalla lisääntyisi, mikä todennäköisesti vaikuttaisi eri hankkeiden toteutumiseen taloudessa. Tämä niinkuin myös suoja hätärahoitukseen liittyviä tappioita vastaan riippuisi osaltaan keskuspankkien halusta ja kyvystä hinnoitella vakuudet oikein. Vaikeasti myytävistä ja harvahkoon tai väärin hinnoitelluista vakuuksista ei välttämättä olisi etua keskuspankeille tai yksityisten sijoitusten tehokkuudelle.
Suunnitelmaan liittyy myös yleisempiä ongelmia. Kaavailtu uudistus siirtäisi välttämättä osavastuuta talouden sijoituspäätöksistä keskuspankeille, joilla on ja tulee olemaan tähän hyvin rajoitettu asiantuntemus. Kelvollisten vakuuksien siirtyminen markkinoilta keskuspankeille vähentäisi niiden kaupan määrää. Tämä ei edistäisi niiden hinnoittelua joka on arvonmääritykselle keskeinen. Jos vakuudet tai niiden arvostus eivät osoittaudukaan luotettaviksi, julkisia tappioita ei voidakaan välttää.
Odotettavissa olevien ongelmien ja pankkien vastustuksen takia onkin realistista odottaa, että järjestelmä toteutettaisiin vain osittaisena. Vakuuksia ehkä vaadittaisiin vain osalle lyhyen rahoituksen käytöstä. Vakuuksien hinnoitteluvastuu pyrittäisiin siirtämään takaisin pankeille. Talletussuojaa voitaisiin laajentaa suuremmillekin talletuksille. Tällaiset muutokset vähentäisivät uuden järjestelmän ongelmia mutta kasvattaisivat julkisen rahoitusavun tarvetta ja tappioriskiä.
Samalla muutokset tietenkin vähentäisivät uudistukseen periaatteessa liittyvää ilosanomaa tuleville veronmaksajille.