Uusi rahajärjestelmä ylivelkaantuneiden pelastukseksi?

Näissä kommenteissa on aikanaan lyhyesti selostettu miten rahaa yhteiskunnassamme pääosiltaan syntyy: Yksityiset pankit myöntävät asiakkailleen lainoja, jotka muodostavat pankkien taseiden tuloja tuottavia saatavia. Samalla pankit kirjaavat asiakkaiden nimiin lainojen määrää vastaavia saatavia, jotka ovat pankkien velkoja. Vakavaraisuuden ylläpitämiseksi pankkien on lisättävä omaa pääomaansa vaikkakin hyvin vähän. Pankit siis lainaavat asiakkailleen itse luomaansa rahaa eivätkä vain välitä jo ennestään olemassa olevia varoja. Nykyjärjestelmässämme raha perustuu siis velkaan, ja rahan lisäys edellyttää käytännössä velankin lisäystä.

Viimeisin finanssikriisi on synnyttänyt kritiikkiä nykyistä rahajärjestelmää kohtaan. Arvostelun mukaan yksityiset pankit aliarvioivat merkittävästi luottoriskejään ja myönsivät tämän takia runsaasti uusia luottoja. Taustalla oli liiallinen luottamus talouksien vahvuuteen ja luotonottajien luottokelpoisuuteen. Luotot käytettiin etenkin kiinteistömarkkinoilla ja finanssisijoituksiin, joiden omaisuusarvot ne nostivat.

Kun sijoitusten arvo lopulta osoittautui odotettua vähäisemmäksi, pankit joutuivat vaikeuksiin. Vaikeudet olivat laajoja koska mikään ei ollut vuosiin estänyt pankkeja rahoittamasta asiakkaitaan väärin olettamuksin (ja ilmeisesti osittain vilpillisestikin). Pankkijärjestelmien veronmaksajille ja säästäjille kalliiksi käyneet pelastusoperaatiot olisivat arvostelijoiden mukaan käyneet tarpeettomiksi (tai ainakin halvemmiksi) jos pankeilta olisi puuttunut vapaa rahoitusmahdollisuus. Toistuvien kriisien ehkäisemiseksi tulisi siksi poistaa pankkien oikeus luoda yleisesti käypiä maksuvälineitä.

Tämä kritiikki ei ole uusi. Jo vuonna 1939 monet USA:n taloustieteilijät esittivät vahvoja epäilyjä järjestelmää kohtaan joka siitä lähtien on ollut toiminnassa teollisuusmaissa. Heidän esittämänsä vaihtoehtoinen nk. Chicago-suunnitelma olisi edellyttänyt, että pankit hankkisivat vain julkisen sektorin saatavia yleisöltä saatavilla talletuksilla. Tämä olisi tehnyt mahdottomaksi talletusten luomisen yksityisiä saatavia (luottoja) vastaan. Pankkien luotonanto ja maksujärjestelmän hoito olisi täten erotetettava toisistaan.

Hiljattain kaksi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tutkijaa on esittänyt tästä mallista uudistetun version ( http://web.stanford.edu/~kumhof/chicago.pdf ). Islannin hallituksen tilaama selvitys tavoista parantaa maan rahajärjestelmää päätyy myös ehdottamaan samantyyppistä mallia ( http://www.theautomaticearth.com/2015/03/iceland-to-take-back-the-power-to-create-money/ ). Tällaisella järjestelmämuutoksella pyrittäisiin uusien finanssikriisin estämiseen, suhdannevaihteluiden vaimentamiseen sekä pankkien rahoittamien sijoitusten laadun parantamiseen. IMF:n tutkijoiden kehittämä malli viittaa siihen, että kaikki nämä tavoitteet saavutettaisiin rahajärjestelmän muutoksella.

Ehdotus edellyttäisi, että julkinen valta laskisi liikkeeseen arvopapereita (nimeltään vaikkapa ”kansakunnan yhteisen omaisuuden osuustodistuksia”) joihin talletuspankkien lain mukaan olisi pakko sijoittaa tallettajien varat. Talletuspankit hoitaisivat etenkin maksujen välitystä kun taas luottoja myöntäisivät eri pankit käyttäen siihen varoja jotka asiakkaat nimenomaisesti ovat luovuttaneet korkotuloja varten. Talletukset olisivat siten turvassa eivätkä käytettävissä sijoitustoimintaan ilman omistajan nimenomaista päätöstä.

Uusilla julkisen vallan arvopapereilla lunastettaisiin, IMF:n tutkijoiden ehdotuksen mukaan, ylimenokautena valtionvelka kokonaan. Yksityisille pankkien asiakkaille siirrettäisiin näitä arvopapereita myös, mutta vain pankkivelkojen lunastamiseksi. Vasta jollei yksittäisen asiakkaan pankkivelka ylitä hänen talletuksiaan, olisi seurauksena talletustilin kasvu. Uutta rahaa syntyisi tämän jälkeen vain julkisen vallan päätöksellä, ja luottoja voitaisiin myöntää sen verran kuin yleisö tarjoaa nimenomaan siihen tarkoitukseen varoja.

Sekä nämä että vastaavat aiemmat ehdotukset näyttävät syntyvän ennen kaikkea suurten finanssikriisien vanavedessä. Mielestäni on ilmeistä, niin kuin näissäkin kommenteissa aikaisemmin on todettu, ettei julkinen valvonta käytännössä toimi kriisien ehkäisemiseksi. Syvemmälle menevät rakenteelliset muutokset ovat siksi tarpeen rahoitusmarkkinoiden vakauden lisäämiseksi. Siihen eivät minkään maan päättäjät toistaiseksi ole kuitenkaan olleet valmiita.

Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että rahajärjestelmän sellainen muutos kuin nyt ehdotetaan on paras vastaus ongelmiin. Kyseessähän olisi käytännössä ylisuureksi paisuneen julkisen velan poistaminen lailla, joka tekee valtiovallasta ikuisesti ja rajattomasti luottokelpoisen. Vain eri valuuttojen väliset vaihtokurssit voisivat jatkossa osoittaa eri valtioiden välisiä, hyvin todellisia kelpoisuuseroja.

Uudistetussa järjestelmässä luottoja myöntäville pankeille olisivat edelleen tärkeää riskien arviointi ja kannattavuuden vaaliminen. Silti ei voida olettaa, että niiden kyvyt tähän olisivat nykyistä oleellisesti parempia. Vaikeaa on sen takia arvioida mitkä luotot jäisivät tulevaisuudessa myöntämättä ja olisiko tällä pidemmällä aikavälillä taloudellista kasvua edistäviä vaikutuksia vaiko ei. Ei ole poissuljettua, että luotot pienemmille yrityksille tai vähemmän varakkaille kotitalouksille jäisivät nykyistä vähemmälle. Ei myöskään ole poissuljettua, että pankkien riskiarviot vaihtelisivat entiseen tapaan ja suosisivat finanssisijoituksia ylioptimistisina kausina niin kuin tähänkin saakka. Jos luottoasiakkaat seulottaisiin ankarasti on mahdollista, että pankkijärjestelmän ulkopuolelta saatava ja osittain vaikeasti säädeltävä rahoitus yleistyisi (pääomamarkkinat, harmaat finanssimarkkinat).

Julkisilla päättäjillä olisi ilmeinen houkutus luoda uutta rahaa sallimalla julkisten menojen voimakas lisäys inflaatiovaaroista piittaamatta. Pulmaa lisää se, että monet pankkien asiakkaat saisivat ylimenokauden aikana merkittävän lisäyksen talletuksiinsa ja siten kulutusmahdollisuuksiinsa.

Ajatus perustuslain suojassa toimivasta uudesta rahamäärää säätelevästä riippumattomasta viranomaisesta on epärealistinen. Sekä yksittäisissä maissa että euroalueella on nähty, että julkiset päättäjät tarvittaessa muuttavat epämukavat lait ja säännökset mieleisikseen. Tämä onkin jokaisen nimellisarvoihin perustuvan rahan (fiat money) heikko kohta: Miten säilytetään pidemmällä aikavälillä rahan arvo ja kansalaisten luottamus siihen kun ei voida taata rahan liikkeeseenlaskijoiden loputonta, epäitsekästä ja rajatonta viisautta?

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.

This entry was posted in Kommentit and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *