Ennenaikainen riemu Nordeasta

Helsingin Sanomat julisti 15.9.2017 pääkirjoituksessaan (tässä ) pankkiunionin ilosanomaa suomalaisille. Pääviesti lehdellä näyttää Nordean kotimaanmuuton jälkeen olevan, että nyt vasta meillä ymmärretään yhteisvastuun merkitsevän jäsenmaiden vastuiden keventämistä eikä lisäämistä. Suomen kannattaa lehden mukaan ottaa Nordea vastaan koska rahallinen riski pankkiunionin takia on niin vähäinen.

Lehti lienee oikeassa siinä, että nihkeä suhtautuminen pankkiunioniin suomalaisten päättäjien keskuudessa nyt on osittain muuttunut. Kun pankkiunioni on houkutellut tänne Nordean satojen miljardien taseellaan on jäsenyydestämme vastuullisten päättäjien tietenkin syytäkin toivoa ulkopuolista apua ongelmien ilmaantuessa. Muut pääkirjoituksen väittämät ovatkin sitten enemmän kyseenalaisia. Mainio läpikäynti tämän hetken tilanteesta löytyy Taloussanomista (tässä). Muistutan myös aikaisemmista blogikirjoituksistani.

Nordean nimenomaisessa tapauksessa on syytä muistaa, mikä pankkiunionin rahallinen tilanne todellisuudessa tällä hetkellä on. Kannattanee myös muistaa, että pankkiunionin viimeiseksi rahalliseksi takeeksi aiotaan muodollisestikin sopia veronmaksajat.

Pankkikriisejä varten ei ole yhteistä rahastoa vielä kerätty kuin nimeksi, mutta on päätetty että sellainen tulee. Täysin koottunakin se riittää yksittäisen suuren pankin pelastamiseen muttei alkuunkaan systeemikriisin rajoittamisen. Tämä merkitsee, että (a) yksittäistenkin suurpankkien kriisin rahoittaminen kaatuu valtioiden vastuulle parhaassakin tapauksessa vielä moneksi vuodeksi ja (b) kaikki useita suurpankkeja koskevat kriisit on edelleen rahoitettava pääosin verovaroin (suoraan tai epäsuorasti EVM:n tai EKP:n luototuksen turvin) jollei pankkeja päästetä nurin tai pelasteta kirjanpitokikkailulla.

Yhteinen talletussuojarahasto on varmaan hyväksi jos kerran pankkiunioniin on liitytty ja aiotaan siellä pysyä. On kuitenkin hyvin vakavia ja vaikeasti ratkaistavia ongelmia, jotka tällä hetkellä häiritsevät yhteisen talletussuojajärjestelmän tasapuolisuutta ja siten sen syntyä. Eräissä maissa on jo kerätty suojarahastoja kun toisissa näin ei ole tehty. Tiedetään, että eurooppalaisilla suurilla ja pienemmillä pankeilla on merkittävästi ongelmaluottoja, jotka uhkaavat tuottaa tappioita tulevaisuudessa. Samoin vallitsee sitkeä epäily siitä, ettei euroalueen yhteisvalvoja pystykään oikein arvioimaan eri pankkien terveyttä – menneet epäonnistumiset vahvistavat tätä epäilyä. Siihen saakka kunnes nämä asiat ovat selviä ja sovittuja pankkiunioni ei vastaa talletuskorvauksista.

Kansainvälisessä keskustelussa on yhä korostetummin esillä kysymys siitä, milloin seuraava matalasuhdanne suurine omaisuusarvojen laskuineen saapuu. Sellainen saattaisi nyt käydä hyvin paljon kalliimmaksi Suomelle kuin vielä muutama kuukausi sitten, koska Nordean asiakkaiden ahdinko vaikuttaisi pankinkin taloudelliseen tilanteeseen.

Rakenteilla olevasta pankkiunionista riippumatta Nordea muodostaa siten melkoisen riskin Suomen valtion rahoitustarpeelle monta vuotta eteenpäin. Lisämenojen riskistä ei pääse edes pankkiunionin joskus valmistuttua. Olettakaamme, niin kuin julkisuudessamme yleisesti tehdään, että Nordea on ja pysyy muita euroalueen suurpankkeja paremmassa kunnossa. Silloin pankkiunioni vain merkitsee, että suomalaiset joutuvat aikanaan maksamaan osansa jonkin muun suurpankin tappioista tai talletusvastuista. Jos päinvastoin oletamme, että Nordea on ja pysyy suurten europankkien surkimuksena saisimme kyllä todennäköisesti muilta jäsenmailta tukea – jota ei olisi tarvittu jollei pankkiunioni olisi alunperin houkutellut koko Nordeaa tänne.

Saattaa tietenkin olla, että tämä Suomen ongelma osoittautuu tilapäiseksi. Nordea on fuusioissa syntynyt, ja omistajien keskuudessa on uusia fuusioita aktiivisesti etsiviä ja toivovia. Jos pankki fuusioituisi jonkin keskieurooppalaisen suurpankin kanssa onkin oletettavaa, että uusi pääkonttori löytyisi muualta kuin Helsingistä. Silloin pankkiunioni olisi ainakin mahdollistanut sen itse meille aiheuttamansa ongelman ratkaisemisen. Ongelmien tullen Suomi joutuisi tällöin silti pankkiunionin jäsenenä maksamaan osansa eli enemmän kuin pankkiunionin ulkopuolella olisi tarpeen.

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.

This entry was posted in Kommentit and tagged , , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Ennenaikainen riemu Nordeasta

  1. HS:n pääkirjoituksessa viitattiin myös Bruegelin sivuilla olleseen artikkeliin.

    Siinä artikkelissa näytettiin credit default swap-hintakäyrät Nordealle ja eurooppalaisille rahoituslaitoksille. Artikkeli kertoi, että Nordean CDS-hinnan lasku liittyisi Nordean muuttoaikeisiin – vaikka kuvasta näkyi selvästi, että Nordean ja eurooppalaisten rahoituslaitosten CDS-hinnat ovat liikkuneet käsi kädessä.

    Avauduin aiheesta itsekin:
    http://www.suomenuutiset.fi/nordean-muutto-suomeen-tarkoittaa-etta-pankkiunioni-lepsu/

    • Peter Nyberg says:

      Jotain voi ehkä lukea siitä, että Nordean CDS-hinta on vastaavien pankkien keskimääräistä hintaa alhaisemmalla tasolla. Kovin suuria eroavuuksia muihin pankkeihin ei kuitenkaan liene syytä odottaa voimakkaiden keskinäisten riippuvuuksien ja sääntelyn samanlaisuuden takia. Lisäksi Nordea halunnee keventää oman pääoman määrää lähemmäksi kilpailijoittensa, niin kuin omassa kirjoituksessasi toteat. Kehitys on nurinkuriseen suuntaan kun mielestäni useasta syystä päinvastoin tarvittaisiin hyvin merkittävä oman pääoman pakollinen korotus kaikille pankeille (euroalueella ja sen ulkopuolellakin).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *