Taas ollaan euroalueella voimallisesti liikkeellä rahoituksen yhteisvastuun lisäämiseksi eli jo pitkään jatkuneen huonon talouspolitiikan palkitsemiseksi. Suomi näyttäisi olevan halukas heikon talouspolitiikan tukijaksi.
Tämä on ehkä ymmärrettävä niin, että maamme päättäjät tukijoineen eivät niinkään arvosta taloudellista hyvinvointia ja vakautta vaan muita tavoitteita. Ehkä EU-jäsenyys poliittisine arvoineen ja seuraamuksineen saakin maksaa paljon sekä rahassa että itsemääräämisoikeudessa mitattuna? Suomihan on jo jonkin aikaa kuullut talouspoliittisesti saamattomiksi tunnistettavien maiden joukkoon. Riittämättömiksi koettuja tuloja on korvattu velalla jonka hinta on Suomelle alhainen vain euroalueen jäsenenä. Ehkä päätösvastuu ankeaksi hahmottuvasta tulevaisuudesta halutaankin siirtää ulkopuolisille?
Kohta ratkaistaan, suostuvatko suomalaiset velkaantumaan vielä lisää muiden maiden tulojen kasvattamiseksi. Hinnaksihan EU vaatii vain hieman päätösvaltaa Suomen valtion budjetista ja ehkä suomalaisten verottamisesta.
Suomalaiset päättäjät ovat jo monen vuoden ajan suostuneet erilaisiin taloudellista yhteisvastuuta pikkuhiljaa lisääviin hankkeisiin (Kreikka, EVM, pankkiunioni, yhteinen pankkikriisirahasto, EKP:n määrällinen keventämispolitiikka). Yhteisvastuulla poistetaan pääsääntöisesti jollekin maalle lankeava taloudellinen rasitus josta sen ei arvioida selviävän.
Akuutin voimattomuuden syyt ovat melkein aina ylisuuri velka ja poliittinen haluttomuus/kyvyttömyys katkaista velkaantumiskehitystä. Taustalla on yleensä nk. hyvä selitys: poliittinen mahdottomuus (haluton kansa tai riitaiset päättäjät), ulkopuoliset syyt (joita voitaisiin hallita jos talous pidettäisiin paremmassa kunnossa) tai maan historia (muut ovat aikaisemminkin tulleet maan velkojen maksajiksi).
On väitetty, ettei ongelmamaiden menojen rahoittaminen tulonsiirroilla ole samaa kuin niiden velkojen maksu joka on kielletty (EU:n perussopimus artikla 125). Tämä on puhdasta sanahelinää vailla todellisuuspohjaa. Tulojen lisääminen siirroilla helpottaa ylipäänsä saajan maksuja, myös velkojen osalta. Tällä tavalla koetetaan muodollisesti perustella, että tulonsiirtounioni on mahdollinen ilman perussopimuksen muuttamista.
Taloudellinen yhteisvastuu varmistaa julkisesti, että ylivelkaantunut maa (esim. Italia) voi jatkaa valitsemallaan linjalla luottaen siihen, että muut viime kädessä ottavat vastuulleen sen velkoja. Tulonsiirron maksajia löytyy, koska velkaisten maiden yleisöt ovat velkoojamaiden (mm. Saksan) tuotteiden ahkeria ostajia. Taloudellinen yhteisvastuu on yhteismarkkinoilla siten myös tapa epäsuorasti tukea vahvempien maiden tuottajia pelastamalla osa niiden ostajista konkurssilta. Samalla näille maille kyseenalaisia luottoja myöntäneet pankit tietenkin pidetään pystyssä. Yhteisvastuuseen patistetaan kuitenkin mukaan myös maita joilla ei luulisi olevan suoraa kiinnostusta suurten kilpailijoittensa tai huonon talouspolitiikan tukemiseen (mm. Suomi).
Miksi Suomen päättäjät tukijoineen ovat niin valmiita edistämään järjestelmää joka ei voi tuottaa jäsenilleen kestävää hyvinvointia? En pysty uskomaan, että fiksut ihmiset eivät ymmärtäisi tällaisen järjestelmän aikaa myöten tuhoisia taloudellisia vaikutuksia. Siten joko muita yhteisvastuun vaikutuksia pidetään tärkeämpinä tai yhteisvastuusta ei vain uskalleta kieltäytyä. Yhteisvastuuta voidaan pitää tärkeänä mm. maailman läntisen osan eräänlaisena jäsenmaksuna (toivottuina jäsenetuina ”turvallisuus” ja ”liberalismi”). Jäsenyyttä pitää varjella hinnalla millä hyvänsä läntisen yhteisön lisääntyvistä riidoista, painostuksista ja ongelmista huolimatta.
Ei sovi unohtaa, että Suomen oma talouspolitiikka on viime vuosikymmenen aikana perustunut jatkuvaan velkaantumiseen. Kykyämme hoitaa tulevia taloudellisia haasteita omin varoin on velkaantumisella heikennetty pitkäksi ajaksi. Velanotolle on tietenkin ollut nk. hyviä selityksiä: uutta Nokiaa ei ole syntynyt, ei ole ollut poliittisesti mahdollista leikata yleisön ostovoimaa ja taloudelliset menetykset lisätyöttömyyksineen olisivat olleet suuret. Vähempää huolta ovat valitettavasti aiheuttaneet velkaantumisen pitkän aikavälin seuraamukset: herkkyys taloudellisille häiriöille sekä riippuvuus ulkopuolisten velkoojien päätöksistä ja mielipiteistä.
Suomesta on vähitellen tulossa euroalueen pohjoinen ongelmamaa. Kasvu on heikko, velkaa on yhä enemmän eikä kilpailukyky jousta kiinteän valuuttakurssin vaatimusten tahdissa. Ei ole mahdotonta, että Suomikin jossain vaiheessa saattaa olla rahanavun tarpeessa. Ehkä ymmärrystä Etelä-Euroopan velallisille siksi löytyy Suomen päättäjäpiireissä enemmän kuin muissa pohjoismaissa.
Suomen ongelmaa vauhdittaa euroalueen vähitellen lisääntyvä yhteisvastuu. Toteutuessaan se merkitsee Suomelle runsaasti varojen lisätarvetta muille jäsenmaille annettavien tukien rahoittamiseksi. Menneestä päätellen on lisäksi sinisilmäistä uskoa, että kerran myönnetty yhteisvastuullinen rahoitus/lahja jäisi ainutkertaiseksi. Kasvava velka ja yhteisvastuu tulevat melko nopeasti vaikeuttamaan Suomen mahdollisuutta ylläpitää nk. pohjoismaista hyvinvointivaltiota.
Pohjoismainen hyvinvointivaltiohan perustuu korkealla verotuksella rahoitettuihin sosiaalisiin palveluihin. Verotuksen tasoa väitetään usein niin korkeaksi, että se estää kasvun ja työllisyyden. Vaikka Suomen elintason merkittävä nousu sodista lähtien ehkä kyseenalaistaisi tämän, päättäjiemme halu nostaa veroja on ollut ja on edelleen vähäistä. Uusien merkittävien yhteisvastuumaksujen tapauksessa tämä merkitsee, että joistain suomalaisten nykyisistä etuuksista pitää luopua tai velkataakkaa pitää lisätä.
Suomalaisilta siis viedään päättäjiemme suostumuksella ja avulla vähitellen mahdollisuudet itse päättää yhteiskuntapolitiikastamme. Samalla Suomi on itsekin altistunut samanlaiseen lepsuun taloudenpitoon kuin EU:n ongelmamaat. Tällaiseen eivät aikaisemmat sukupolvet olisi suostuneet. Ovatko nykysuomalaiset todellakin valmiit palkitsemaan huonoa talouden hoitoa, arvostamaan lyhyen aikavälin etuja pidemmän aikavälin hyötyjen edelle ja luopumaan oikeudesta itse päättää maassa synnytettyjen tulojen käytöstä?
Jos suomalaiset ovat tähän valmiita on enää lyhyt matka siihen, että suomalaiset suostuvat elämään muiden komennossa eurooppalaisen liittovaltion rajaseudulla.
Tuo virkamiesten oikeus ja velvollisuus tuoda perusteltuja näkemyksiä esiin on hyvin kiintoisa kysymys. Meillähän oli EU jäsensäänestyksen alla media tehnyt sopimuksen, että liittymisen puolesta tehdään töitä. Näin ollen demokratian yksi peruspilareista eli kansalaisten oikeus saada puolueetonta tietoa oli tuhottu.
Koska kansanäänestyksen tulos ei enne vaaleja ollut tiedossa, niin ei valtiollakaan pitänyt olla mitään virallista kantaa, vaan pelin olisi tullut olla aidosti auki ja virkamiehillä mahdollisuus tuoda näkemyksiä esiin puolesta ja vastaan. Aika vähän niitä vastaan-näkemyksiä näkyi, tosin tähän vaikutti tietysti myös lehdistön sensuuri.
Maastrichtin sopimuksessa todetaan, että jokainen maa liittyy Unioniin oman valtiosääntönsä määräämällä tavalla. Koska näin ei Suomessa menetelty, niin Suomen ei tarvitsisi edes erota Unionista, riittää kun todetaan, että ei olla koskaan Unioniin edes liitytty, koska liittymisessä rikottiin sekä Unionin perussopimusta että Suomen perustuslakia. Ei ole helppoa tapaa tehdä vaikeita asioita ja tässä tapauksessa tällainen radikaali ero tuottaisi todennäköisesti vähiten vahinkoa.
Nyt tilanne on kuten pokeripöydässä, jossa on jo pelattu niin pitkälle, että halutaan katsoa kortit loppuun vaikka joudutaankin laittamaan ’all in’. Surullinen tilanne. Onhan näistä ihan hyvä kirjoitella jossain netin nurkassa, vaikka ei tämä asiaan vaikutakaan. No ehkä sen verran, että vastuulliset eivät pääse jälkikäteen viisastelemaan, että ’eihän kukaan voinut tietää’. Kyllä tästä varoitettiin, ei ollut vain halua kuunnella.
Neuvostoliitto oli ihannevaltio verrattuna siihen mihin me ollaan menossa. Neuvostokansalaiset tasapäistettiin eliitin orjiksi, meillä mennään vielä pidemmälle mm. intersektionaalisen feminismin kaltaisten ideologioiden myötä. Neuvostoliitossa ei rahdattu Afrikan väestöä maahan. Valtion konkurssi on pikkujuttu sen rinnalla että sen väestö vaihdetaan afrikkalaiseen.
Se, että esim. Kreikka tulisi ikinä maksamaan velkojaan on todella naivi ajatus ja osoittaa suurta tietämättömyyttä historiasta ja kulttuurista. Kreikka menee defaulttiin heti, kun kassavirrat ovat negatiiviset. Eli Suomeksi hieman yksinkertaistaen lainoja lyhennetään kyllä jos uudet lainat ovat suuremmat kuin vanhojen lyhennykset.
On ollut ikävää katsoa kun kansakunta tekee itsemurhan. Kansakunta on kuin se sammakko, joka laitettiin kattilaan, eikä se ymmärrä hypätä pois kun vesi pikkuhiljaa lämpenee kiehumispisteeseen. Tuntuu niin mukavalta.
Asia on juuri niinkuin sen esität.
Julkisesti ei toki voi asettua esimiesten näkemystä vastaan. Oman kokemukseni mukaan se on aika vaikeaa myös organisaatioiden sisällä. On hienoa, jos se on ollut mahdollista valtiolla. Oman kokemukseni mukaan esimiehet hermostuvat viimeistään silloin kun eivät pärjää argumentaatiossa, mutta haluavat kuitenkin pitää väärän tahtotilansa esim. ideologisin tai tunnepohjaisin perustein. Juuri näin arvelen nykyisen kulttuurin toimivan myös valtiolla, siis arvelen. Ja jotenkin arvelen, että tuolla nyt esittämälläsi terävällä argumentaatiolla olisit ajautunut vähintäänkin sivuraiteelle, toivottavasti olen väärässä.
Hienoa analyysiä, kiitos siitä.
Tulonsiirtoja käytetään kaikissa yhteisöissä, yksittäisissä perheissä, kunnissa ja valtioissa. Olisi jo EU liittymisestä äänestettäessä selvää, että näin tulee käymään. Kirjoitin aiheesta, mutta ei kirjoituksiani kukaan julkaissut. Minua pidettiin ikävänä ihmisenä. Nyt kun on ilmennyt, että olin oikeassa, niin inua pidetään edelleen ikävänä ihmisenä, eikä kirjoituksiani julkaista. 😊
No ei se mitään, kunkin meistä tulee toimia niillä resursseilla ja puitteissa, jotka meille on suotu. Olen opettanut lapsille, että Suomesta kannattaa hankkia mahdollisimman hyvä koulutus ja sellainen, jota voi hyödyntää missä päin maailmaa hyvänsä. Onneksi lapset ovat tämän opin ottaneet vakavasti.
Arvostan suomalaista kulttuuria ja elämänmuotoa. On surullista katsoa kuinka se hävitetään. No näiden globalistien mielestä mitään suomalaista kulttuuria ei ole edes olemassa.
Jos saan kysyä, niin mitä sinä Peter teit tämän katastrofin estämiseksi kun olit aktiivisesti mukana työelämässä? Miten pyrit vaikuttamaan, että Suomi pysyisi ulkona sekä eurosta että koko Unionista? Toitko esiin sen tosiasian, että suomen liittyessä Unioniin Suomen perustuslaissa luki, että Suomen rahayksikkö on markka ja samaan aikaan Maastrichtin sopimuksessa sitouduttiin Euroon ilman poikkeusta?
Kokemukseni mukaan on vaikeaa saada anteeksi sitä, että olet ollut oikeassa muiden ollessa väärässä. Eli lisää suosiota ei kannata jatkossakaan toivoa 🙂
Valtion (ja Suomen Pankin) virkamiehillä on, oman kokemukseni mukaan, melko suuri vapaus keskustella vaihtoehdoista talojen sisällä. Sen sijaan edellytetään, mielestäni oikeutetusti, että julkiset puheenvuorot eivät mene ristiin työnantajan esittämien linjausten kanssa. Jos tätä ei missään tapauksessa hyväksy on ainoa vaihtoehto virasta eroaminen. Työnantaja voi tietenkin olla pitkämielinen, mutta se on eri asia.
Minäkin olen säännönmukaisesti näissä keskusteluissa esittänyt omia parhaita arvioitani niinkuin varmaan erittäin monet muutkin virkamiehet ovat tehneet ja tulevat tekemään. Kun päätösten aika tulee, päätökset tehdään kuitenkin säädösten mukaan eli johdon (hallituksen, johtokunnan) linjauksia noudattaen. Hyvällä onnella ja argumenteilla siihen on ehkä pystytty vaikuttamaan mutta varmaa se ei koskaan ole.
Akateemiset (ja eläkeläiset) ovat tietenkin eri asia ja on melkein heidän velvollisuutensa esittää julkisestikin omia käsityksiään.
Suomen EURO-establishmentin epävirallinen linja kuuluu: Pienenä vientivetoisena maana Euroopan etu on Suomen etu. Esim. työmarkkinajärjestöt ja lepomäet, virkkuset yms. toteavat, että vaikka Suomen vienti ei niinkään kohdistu Etelä-Euroopan maihin, niin Saksan vienti kohdistuu.
ERGO: Ja mikä on Saksan etu, on Euroopan etu ja – kuten todettua – myös Suomen etu.
mitä tuohon voi sanoa?
Pitää sinänsä paikkaansa, että Suomen (kaikkien) vientimarkkinoiden hyvä tilanne on suomalaisille hyvä asia. Jäsenmaiden (esim. Italian) tukeminen olisi hyvä asia jos se todella parantaisi pysyvästi taloustilannetta siellä. Kuten olen yrittänyt eräissä blogeissani esittää, tämä ei kuitenkaan tapahdu rahalahjoituksia suorittamalla. Lainaa Italialla on taas jo liikaa ja lisälainat muuttuvat (Kreikan lainojen tapaan) kohta lahjoiksi. Eli mielestäni koko apuoperaatio on vastoin Suomen ja muidenkin jäsenmaiden pidemmän aikavälin etua.
Entä jos tosiasiassa Suomen talous onkin jo niin huonossa tilanteessa, että kohta tarvitsemme itse muiden apua? Kannattaako meidän siis nyt kieltäytyä auttamasta muita?
Tämä ei ole siis mikään kannanotto vaan aito maallikon kysymys.
Teksti oli mainio ja vaikka se oli ilmeisen kriittinen Suomen päätöksentekoa kohtaan, niin samalla siinä nähdäkseni lueteltiin myös koko joukko ihan hyviä syitä sille, että Suomi ei ole kovin voimakkaasti vastustanut noita yhteisvastuuseen johtavia järjestelyitä.
Suomenkin tulevan talouskurin varmistamiseksi on mielestäni tässäkin tapauksessa parasta, jos saamme itse tuntea nahoissamme miten käy kun sallitaan politiikkojen elävän yli (meidän) varojen.
Kiitos vastauksesta. Ilmeisesti olet siis toiveikas itsenäisen pärjäämisemme suhteen, mikä on hyvä kuulla.
Oletan nimittäin, ettet pidä “tulevan talouskurin varmistamista” sellaisena kaiken ylittävänä yhteiskunnallisena itseisarvona, jonka takia kannattaisi tuntea nahoissaan mikä tahansa talouden tuhoutuminen ja vuosikymmenen kurjuus.
Velkaantumisen lopettaminen johtaisi epäilemättä monien talousvaikeuksiin lyhyellä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä kasvu, työllisyys ja käytettävissä oleva tulo olisivat, uskoakseni, pysyvästi paremmalla tolalla. Lyhytkestoinen tuska kannattaa mielestäni aina kestää pysyvän parannuksen hintana.
Kuulostaa järkevältä.
Sinänsä jos tuo tie valitaan, niin päättäjien ei pidä perustella sitä pelkästään yhteisvastuun ongelmallisuudella vaan myös avoimesti tuoda esiin se kuoppa jossa joudutaan käymään ennen kuin pidemmällä aikavälillä päästään terveelle nousu-uralle.
Itse kyllä äänestäjänä arvostaisin sellaista rehellisyyttä.
Suomen talous on riippuvainen vientimarkkinoista ja erityisesti Euroopan vientimarkkinoiden kunnosta. Näin ollen on luontevaa, että muita EU-maita rahoitetaan vallitsevissa olosuhteissa . Rahoituksen pitää kuitenkin olla tiukasti ehdollista ja ehdottomasti lainamuotoista. Todettakoon myös, että meillä on asiakkaita myös Pohjois-italiassa, joka sinänsä on hyvin vireä ja moderni talousalue, joka kestää vertailun Suomenkin kanssa.
https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2020/05/26/ek-investointeja-vauhdittava-eu-rahoitus-ajaa-suomen-asiaa/
Jos haluaa rahoitustuella edistää Suomen vientiä, miksi lopettaa tätä vain EU-maihin kun suuri osa viennistämme meneekin muualla? Ja jos jatkuva tuki on ehto sille, että EU pysyy koossa niin mikä tämä kertoo eurosta?
Samaa mieltä Granin kanssa. Ehdollistettu lainajärjestely, joka kohdistetaan covid-vahinkojen kattamiseen on ihan ok. EU:n sisäisen kaupan arvo on kaikille EU-jäsenvaltiolle selvästi yli 50 % kokonaiskaupan arvosta. EU-maista Italia on Saksalle 3. tärkein vientimaa. Voidaan siis todeta, että lainajärjestelyn kerroinvaikutukset olisivat merkittäviä. Eli menee hiukan absurdiksi, kun Nyberg rinnastaa eu-maat ja muut maat.
Ja Nyberg, tällä ei ole mitään tekemistä EU:n tai euron kanssa. Euron ongelmat eivät poistu minnekään.
Ymmärrän näkökohdan mutta olen toista mieltä. Italian velkaantumisella lainasta tulee väistämättä lahja (vrt Kreikan lainat), sitä nopeammin mitä enemmän siitä käytetään tuontitavaroiden (tyyppi saksalaisten autojen) ostoon. En ole nähnyt mitään osoitusta siitä, että velkaantuminen yleisesti synnyttäisi riittävästi tuloja (edes kerrannaisvaikutuksineen) jotta velka voitaisiin niillä maksaa takaisin. Lopuksi lisärahoitus mahdollistaa aina marginaalimenot enkä usko, että lainoja käytännössä voida rajoittaa käytettäviksi vain koronaseuraamusten kattamiseen (jotka lisäksi lienevät hyvin vaikeasti todennettavissa).
Ensinnäkin Italia saa markkinoilta edullista rahoitusta yllinkyllin (toki EKP:n ostojen tuella). Tästä esimerkki kuluneelta viikolta, jolloin Italia laski liikkeelle 14 miljardin lainan jolle ostohalukkuutta oli 108 miljardia.
Toiseksi Italian kansan nettovarallisuus on 10.000 miljardia eli nelinkertainen valtion velkaan nähden. Italialaiset ovat selvästi varakkaampia kuin saksalaiset tai suomalaiset. Miksi köyhempien suomalaisten pitäisi avustaa rikkaampia italialaisia jos he eivät itse halua auttaa maataan? Espanjalaiset ovat vielä varakkaampia ja Kreikassa on yksityistä varallisuutta myös erittäin paljon.
Rikas kansa, köyhä Italian valtio. Esimerkiksi varallisuutta verotetaan erittäin kevyesti jos lainkaan. Harmaan talouden (korruptio, veronkierto…) osuus Italian BKT:stä on noin 20%. Pelkästään se puolittamalla verotulot lisääntyisivät 100 mrd/v millä Italia hoitaisi velkansa helposti terveelle tasolle.
Ongelma kiertyy poliittiseen päätöksentekojärjestelmään, joka useimmissa maissa on kyvytön tekemään ikäviä etuuksien leikkauksia ja/tai verojen korotuksia. Suomessa ne vielä onnistuvat mutta eivät Etelä-Euroopassa. Mellakointi alkaa siellä välittömästi.
Pohjois-Euroopan maat eivät voi jäädä Etelä-Euroopan kyvyttömien poliitikkojen maksumiehiksi ja panttivangeiksi. Heidän tulee itse uudistaa taloutensa. Ilman uudistuksia EU:lla ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä Kiinan ja USA:n kanssa käytävässä kilpailussa.
Suomen on sanottava ei yhteisvastuulliselle elvyttämiselle. Lisäksi EU ei saa suoraan velkaantua, sillä tiellä ei ole loppua ja lopputuloksena olisimme maksamassa Etelä-Euroopan nykyisiä ja uusia velkoja meillä tehtävin veronkorotuksin ja leikkauksin.
Se, että EK, tai hra Gran, vaativat tukiaisia itselleen, ei sinällään ole argumentti.
Moi Peter. Voisitkohan harkita liittyväsi Twitteriin, jotta mainiot ajatuksesi leviäisivät vielä rivakammin? Nämä ajatukset ja näkemykset täytyy saada laajemman ihmisjoukon tietoon.
Kiitos ehdotuksesta. Harkitsin aikanaan, että hitaampitempoinen blogmuoto olisi minulle sopivampi enkä ole vielä muuttanut mieltäni. En tietenkään silti pane vastaan jos joku Twitterissä haluaa siihen viitata 🙂
Ihan loistava kirjoitus. Kiitos. Toivottavasti nyt työn alla oleva hanke kastuu jo alkumetreillä, ja Eurooppa siirtyy kivuliaan prosessin kautta järkevämpään taloudenpitoon.
Saksalaisten, ranskalaisten ja italialaisten pitää itse pelastaa omat paskataseiset pankkinsa ja EKP:n lopettaa naurettava rahapoliittinen sekoilunsa. Rahalla pitää olla terveessä taloudessa aika-arvo.
Jumalavit, kuinka oikeaan osuvaa puhetta! Mutta, mitä me blogistanian harvat känkkäränkät voimme lopultakaan oikeasti tehdä, jotta tämä vuosisadan taloudellinen möhläys voitaisiin välttää. Tuntuu siltä, että mikään määrä järkipuhetta tai asiaperusteluja ei merkitse mitään, vaan sirkeäsilmäiset ministerimme ovat tuosta vain sotkemassa Suomea vielä syvempään EU suohon. Tämän mittakaavan asia vaatisi ehdottomasti kansanäänestystä, mutta eiväthän puoluetoimistot uskalla sellaista järjestää. Kansalaisaloite eduskunnassa taas on pelkkä saatanan huono vitsi. Näyttää ikävä kyllä siltä, että vaihtoehdoksi jää kansannousu, tarvittaessa aseellinen. Ei kai sellaista kukaan halua, mutta tämä hullutus on estettävä, millä tavalla hyvänsä!
Ei muuta voi tehdä kuin joko ryhtyä itse politikoimaan tai sitten kirjoittaa näkemyksensä toivossa, että muut alkavat ajatella asiaa. Jos riittävän monta tekee tätä niin muovautuu ainakin valistunut kanta. Jos se tapahtuu jälkikäteen, niin reagoidaankin jälkikäteen mutta oikealla analyysilla. Jos merkittävä enemmistö on jotain mieltä niin enpä usko, että asiat jäävät sen vastaisesti makaamaan.