English translation at the end of the comment.
Yhdysvaltain dollari on pitkään ollut maailman pääasiallinen reservivaluutta koska yksityiset ja valtiot ovat halunneet pitää sitä hallussaan ja käydä sillä ulkomaankauppaa. Syyt tähän ovat ajan mittaan vaihdelleet, kun Yhdysvaltojen tavaroiden kysyntä oli tärkeä toisen maailmansodan jälkeen ja rahoitustapahtumien helppous myöhemmin. Reserviasema on vahvistanut dollaria, alentanut dollarikorkoja ja mahdollistanut Yhdysvaltojen korkeamman velkaantumisen (ts. tehnyt mahdolliseksi entisten presidenttien paperikuvien vaihdon tuotuihin reaaliresursseihin).
Rahoituksellinen houkutus pitää dollareita riippuu tavallisista talouden perusasioista. Niiden joukossa ovat syvät ja kehittyneet finanssimarkkinat, luottamus Yhdysvaltain hallituksen solvenssiin ja takaisinmaksukykyyn, saatavien lakisääteinen turva ja, viime kädessä, Yhdysvaltojen talouden ja yhteiskunnan vahvuus ja vakaus. Sijoittajien tarve diversifioida varmistaa, että aina on tilaa toissijaisille reservivaluutoille (joihin dollari äskettäin kuului).
Dollarin suosio reservivaluuttana on parhaillaan paineen alla. Syy on tietenkin se, että sen houkuttimet viime aikoina ovat heikentyneet. Kaksi syytä näyttää olevan erityisen tärkeitä: poliittisen riskin kasvu ja takaisinmaksukyvyn väheneminen.
Yhdysvallat on alkanut rajoittaa pääsyä rahoitusmarkkinoillensa ja kansainväliseen maksujärjestelmään poliittisten näkemysten perusteella. Maksurajoituksia käytetään sanktioina eräitä sellaisia maita kohtaan, jotka nähdään Yhdysvaltain vastustajina. Sanktiona on jopa takavarioitu keskuspankin dollarisaatavia (Venäjä). Nämä sanktiot viestivät, etteivät dollarisaatavat välttämättä enää ole vapaasti käytettävissä tai edes lakisääteisesti turvattuja.
Yhdysvaltain budjetti on ollut alijäämäinen 2000-luvun alkuvuosista lähtien, ja sen ennakoidaan päätyvän hyvin suuriin vuosittaisiin alijäämiin ainakin kuluvan vuosikymmenen loppuun saakka. Ulkomainen velka on kasvanut vuodesta 1980 lähtien vaihtotaseen alijäämistä johtuen. Vaikkei tämä välttämättä todista takaisinmaksun laiminlyöntien olevan tulossa, se lisää velkojen takaisinmaksuun liittyvää riskiä. Alenevat osuudet kansainvälisestä teollisuustuotannosta ja bruttomyynnistä (tässä) näyttävät viittaavan Yhdysvaltain tuotantokapasiteetin suhteelliseen heikkenemiseen. Joka haluaa vähentää dollaririskiään voi siten lisääntyvällä todennäköisyydellä saada maksun menneiden presidenttien uusina paperikuvina, ei oikeina tavaroina.
Dollarin käyttöön nyt liittyvät poliittiset vaatimukset näyttävät lisänneen sellaisten maksujärjestelmien ja valuuttojen kysyntää, jotka edellyttävät vähemmän sitoumusta tiettyihin arvoihin tai liittoumiin. Varsinkin maaryhmä joka tunnetaan nimellä BRICS (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) on vuodesta 2009 alkaen puhunut uuden reservivaluutan tarpeesta (tässä).
Osittain lisääntyneiden taloussanktioiden (varsinkin Venäjää ja Kiinaa vastaan) vastavetona työtä on tehostettu luomaan BRICS-valuutta nimenomaan kansainvälistä kauppaa varten. Hankkeen monet käytännön ongelmat on kohdattu ennenkin muualla ja vaikuttavat ratkaistavilta (tässä). Sitoutumattomien maiden kesken on suuri kiinnostus liittyä hankkeeseen. Sen edistymisestä odotetaan raportti BRICSin kokouksessa Etelä-Afrikassa elokuussa.
Jos BRICS-maiden hanke onnistuu, laajamittainen dollarireservien muuttaminen ei ole helposti toteutettavissa. Kokonaistaloudellisesti nämä varannot voidaan poistaa jos Yhdysvaltojen vaihtotase olisi ylijäämäinen tai jos maa jättäisi velkansa maksamatta. Tämä voisi tapahtua nopeasti esim. jos Yhdysvallat kokisi vakavan taantuman (kuten eräät tarkkailijat odottavat), mutta muuten se olisi mahdollista vain pitkällä aikavälillä. BRICS-maat voisivat myös vähentää dollarivarantonsa jos muut maat lisäisivät omiaan lisäämällä nettovientinsä BRICS-maille. Vaikka tämä olisi mahdollista, on epätodennäköistä että tämäkään tapahtuisi nopeasti. On siten todennäköistä, että valuuttavarantojen rakenne tulee muuttumaan hitaasti.
Maksujen ja hinnoittelun valuuttarakenne saattaa kuitenkin muuttua nopeasti. Aikaa myöten tämä luo houkuttimia muuttamaan myös valuuttavarantojen koostumusta. Lyhyellä aikavälillä tämä vaikuttaa valuuttakursseihin, todennäköisesti heikentäen dollarin ja dollariin sidottujen valuuttojen arvoa. Tällä pitäisi olla vaikutusta näiden maiden tuontihintoihin ja elintasoon ja sitä kautta myös niiden poliittisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin. Näiden muutosten koko ja ajoitus jäävät toistaiseksi epäselväksi.
***
The US dollar has long been the main global reserve currency because private and public actors have preferred to hold and globally transact in dollars. The reasons for this have varied over time, demand for US goods being important in the decades after World War II and financial convenience being more important later. The reserve status has strengthened the dollar, moderated dollar interest rates and made possible a higher indebtedness of the US (e.g. exchanging paper pictures of former presidents for real imported resources).
The financial appeal of holding dollars depends on the usual economic basics. Among them are deep and developed financial markets, trust in the solvency and repayment capability of the US government, legal protection of assets and, ultimately, the strength and stability the US economy and society. The need of investors to diversify implies that there always is room also for secondary reserve currencies (of which the dollar not so long ago was one).
The attractiveness of the dollar as a reserve currency is presently under pressure. The reason, of course, is that recently its appealing factors have diminished. Two developments appear to be particularly important: increased political risk and reduced repayment ability.
The US has started to limit access to its financial markets and to the global payments system for political reasons. Payments restrictions are used as a sanction against some countries and entities it for various reasons sees as opponents. Sanctions have even included confiscating central bank dollar assets (Russia). These sanctions signal that dollar assets are not necessarily freely usable or even legally safe any more.
The US federal budget has been in deficit since the early 2000’s and is estimated to show a very large annual deficit at least for the rest of the decade. Debt to foreigners has, due to a deficit on the current account, been rising since 1980. While this does not necessarily imply a coming default, it raises the risk of repayment problems. Declining shares of global manufacturing and gross sales (here) appear to indicate a relative weakening of US manufacturing capacity. Repayment, when requested by those wishing to reduce their dollar risks, is thus increasingly likely to be in new paper pictures of former presidents rather than in real goods.
The political requirements now linked to dollar use seem to have increased the demand for payments systems and currencies requiring less commitment to specific values or alliances. Particularly the country grouping known as BRICS (Brazil, Russia, India, China and South Africa) has, since 2009, been arguing for a new reserve currency (here).
Partly in response to more intense economic sanctioning (particularly of Russia and China), efforts have increased to introduce a BRICS currency specifically for mutual international trade. The many practical problems facing the project are not without precedent and seem possible to overcome (here). Interest among uncommitted countries to join the project has been high. Progress is expected to be announced at the BRICS meeting this coming August in South Africa.
Even if the BRICS project succeeds, wholesale migration from dollar reserves is not easy to accomplish. In aggregate, such reserves can be retired only by the US running a current account surplus or by the US defaulting on its obligations. This could happen rapidly if, for instance, the US experienced a serious depression (as actually expected by some observers) but otherwise only in the long term. BRICS countries could also lose some dollar reserves if other countries were to increase theirs by increasing net exports to BRICS. While this is possible, it is also unlikely to happen rapidly. Thus, change in the composition of currency reserves is likely to be slow.
The currency composition of payments and pricing may change rapidly, however. Over time, this will create incentives to change the composition of reserves. In the near term, it will affect foreign exchange rates, probably reducing the value of the dollar and dollar-linked currencies. This should affect import prices and living standards in these countries and, further on, their political and societal situation. The magnitude and timing of such changes remain unclear so far.